Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton hallituksen terveiset budjettiriiheen: Kuntien uusien tehtävien kustannukset arvioitava realistisesti – Verotuksen järjestelmäuudistuksista johtuva epävarmuus ratkaistava

Jaa
Kuntaliiton hallitus pitää hyvänä, että Antti Rinteen hallitusohjelman julkisen talouden linjaukset päättävät lomarahaleikkaukseen liittyvät valtionosuusleikkaukset, kompensoivat valtion veropäätöksistä kunnille aiheutuvat verotuottomenetykset, palauttavat indeksitarkistukset, toteuttavat valtion ja kuntien kustannustenjaon tarkistuksen sekä kohdistavat uusiin ja laajeneviin tehtäviin täysimääräisen valtionosuuden. Näiden linjausten seurauksena peruspalveluiden valtionosuus kasvaa ensi vuonna noin 1,1 miljardia euroa.
– Valtionosuuksien kasvu paikkaa kuntien kustannuspaineita ja aukkoja verotulopohjassa heikkojen kuntatalousvuosien jälkeen. Päätöksestä palauttaa valtionosuus aiemmalle tasolle ei olekaan varaa lipsua budjettiriihessä, Kuntaliiton hallitus painottaa tänään julkaistussa kannanotossaan.
 
Valtionosuuksien palautus normaalille tasolle ei kuitenkaan yksinään riitä kattamaan menoja, sillä hallitusohjelma lisää kuntien velvoitteita merkittävästi. Hallitus on sitoutunut kompensoimaan uusien tehtävien kustannukset täysimääräisesti, mutta tällä hetkellä arviot laajenevien tehtävien kustannusvaikutuksista ovat epärealistisen alhaisia. Kuntaliitto arvioi, että esimerkiksi hoivamitoituksen nosto, hoitotakuun kiristäminen ja oppivelvollisuuden pidentäminen tulevat maksamaan vähintään 250 miljoonaa euroa enemmän kuin mitä hallitus on arvioinut.
 
Erityisesti kuntien ICT-järjestelmien kehittäminen edellyttää riittävää valtionrahoitusta, jolla voidaan edistää kuntien nyt vapaaehtoisesti tekemää sote-palvelujen integraatiota ja vaikuttavuutta.
 
Kuntaliiton hallitus on erityisen huolissaan verotukseen viime aikoina tehtyjen järjestelmämuutosten, kuten tulorekisterin ja verokorttiuudistuksen, vaikutuksista kuntien verotulokertymiin. Muutokset vaikuttavat verotulokertymiin voimakkaasti ja ennakoimattomasti, mikä vaikeuttaa nyt merkittävästi talouden suunnittelua. Veroviranomaisten on tehtävä muutosten vaikutuksista nopeasti kattava tilannekuva, ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin sekä minimoitava heilahtelujen vaikutuksia.

 

Työllisyysasteen nostaminen vaatii kuntien voimavarojen hyödyntämistä

 
Kuntaliiton hallitus korostaa kannanotossaan, että työllisyysasteen nostamisessa on hyödynnettävä kuntien voimavarat ja osaaminen. Kuntien toimivaltaa on lisättävä ja voimavaroja koottava etenkin vaikeimmin työllistyvien palvelujen parantamiseksi ja palvelukokonaisuuksien yhteensovittamiseksi.
 
Toimivallan laajentaminen kuntatasolla mahdollistaisi paikallispalvelujen uudenlaisen ekosysteemin, jossa osaamis-, elinkeino-, liikunta-, kulttuuri-, kotouttamis- sekä sosiaali- ja terveyspaleluiden yhteistyöllä pystyttäisiin vastaamaan nykyistä kokonaisvaltaisemmin työnhakijoiden tarpeisiin. Tämän mahdollistavat päätökset tulee tehdä jo budjettiriihessä.
 
Kuntaliiton hallitus muistuttaa, että hyvä työllisyyskehitys ei riitä takaamaan vahvaa julkista taloutta. Kuntatalouden viime vuoden tilinpäätösluvut putosivat tilastohistorian toiseksi heikoimpiin lukemiin, kun kaksi kolmasosaa kunnista teki alijäämäisen tilinpäätöksen.  Erityisen huolestuttavaa on, että ennusteet eivät näytä kohenevan lähivuosina. Hallituksen asettamaan tasapainotavoitteeseen pääseminen tuleekin vaatimaan myös uusia tuottavuus- ja sopeutustoimia. Kuntaliiton hallitus painottaa, että nämä toimenpiteet on valmisteltava tiiviissä yhteistyössä kuntasektorin kanssa.
 
Kuntaliiton hallituksen kannanotto on tiedotteen liitteenä.
 
Lisätiedot:
Sari Rautio
Kuntaliiton hallituksen 1. varapuheenjohtaja
p. 040 522 0933
 
Timo Reina
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja
p. 040 555 8458

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Selvitys: Joukkoliikennettä kuritettaisiin arvonlisäverokannan korottamisella turhaan - ALV:n nosto vähentää valtion tuloja20.3.2024 09:52:58 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että henkilökuljetusten arvonlisäverokantaa nostetaan 4 prosenttiyksikköä nykyisestä 10 %:sta 14 %:iin. Linja-autoliitto, Paikallisliikenneliitto ja Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että joukkoliikenteen arvonlisäverokanta pidettäisiin ennallaan. Jos muutos tehdään, uhkana on, että asiakkaat saavat aiempaa niukempaa palvelua, kun verotus vaikuttaa kaupunkien ja kuntien joukkoliikennekustannuksiin. Linja-autoliiton teettämän selvityksen mukaan veronkorotus ei lisää valtion verokertymää. Arvonlisäverokannan korottaminen siirtyy hintoihin, eli matkustamisesta tulee nykyistä kalliimpaa. Muutos pienentäisi esimerkiksi linja-autoalan tuloja, mikä voi pahimmillaan johtaa palvelutarjonnan karsimiseen. Kaupunkiseutujen joukkoliikenteeseen kohdistuu lisäksi ilmastoperusteisen valtionavustuksen poisto. ALV-korotus tämän ja yleisen kustannustason nousun kanssa lisäisi entisestään toimialan kustannuksia.

Suomalaisista jo 90 % asuu kunnassa, jolla on ilmastotavoite, mutta kuntien luotto ilmastotavoitteiden saavuttamiseen horjuu14.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Yhä useampi suomalainen asuu kunnassa, joka on sitoutunut ilmastotavoitteisiin. Kuntien suunnitelmallinen ilmastotyö onkin lisääntynyt, selviää tuoreesta Kuntaliiton ilmastokyselystä. Kuntien luotto omiin ja etenkin kansallisiin ilmastotavoitteisiin on sen sijaan heikentynyt. Resurssien ja poliittisen tahtotilan puute ilmoitettiin suurimmiksi haasteiksi ilmastotavoitteiden toteutumiselle kunnassa. Käytännön ilmastotyö keskittyy kunnissa vahvasti ilmastonmuutoksen hillintään. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo voimakkaasti kuntien toimintaympäristöön, joten sopeutumistoimia tulisi nopeasti lisätä.

TE-palvelut siirtyvät kunnille - kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen23.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään vuoden 2025 alussa TE-toimistoilta kunnille. Nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Vuoden vaihteessa reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu muodostaa kunnille samalla myös uuden valtionosuustehtävän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye