Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliitto etsii vuoden valtuutettua

Jaa
Kuntaliitto jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden valtuutettu -palkinnon. Kilpailun avulla Kuntaliitto haluaa kiinnittää huomiota paikallisdemokratian merkitykseen ja nostaa esiin kuntien luottamushenkilöiden tekemää tärkeää työtä. Kilpailun voittaja selviää 12.6.2019 Kuntapuheenjohtajapäivillä Oulussa.

Kuntaliitto jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden valtuutettu -palkinnon. Kilpailu antaa kuntien luottamushenkilöille mahdollisuuden kertoa omasta tai valtuustokollegojen toiminnasta ja onnistumisista. Sen avulla Kuntaliitto haluaa antaa tunnustusta valtuutetulle, joka toimii esimerkillisesti tulevaisuuden rakentajana ja yhteistyön edistäjänä.

Vuoden valtuutettu palkitaan Assi Arnimaa-Leinosen suunnittelemalla kunniamerkillä ja kunniakirjalla. Lisäksi voittaneen valtuutetun valtuusto saa käyttöönsä Kuntaliiton ja Kuntasäätiön myöntämän 10.000 euron stipendin koulutukseen ja konsultointiin käytettäväksi.

- Kilpailun avulla haluamme kiinnittää huomiota paikallisdemokratian merkitykseen ja nostaa esiin kuntien luottamushenkilöiden tekemää tärkeää työtä, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

Arviointikriteereinä uudistaminen ja yhteistyötaidot

Kilpailun voittajan valitsee asiantuntijaraati, jossa on edustettuna sekä kunta-alan asiantuntijoita, että luottamushenkilöitä. Tämän vuoden arviointikriteereissä painotetaan erityisesti uudistamis- ja yhteistyötaitoja.

- Kuntien luottamushenkilötyö muuttuu ja työn tekemisen tavat kaipaavat aika ajoin uudistamista. Parhaita uudistajia ovat valtuutetut itse ja siksi toivommekin kuulevamme heiltä esimerkkejä luottamushenkilötyön kehittämisestä. Rakentavalla yhteistyöllä valtuutettujen ja valtuustoryhmien välillä on valtava merkitys kuntien päätöksentekokulttuurille. Se on perinne, jonka toivomme jatkuvan tulevaisuudessakin, sanoo Karhunen.

Kilpailun ilmoittautumisaika alkaa 6. maaliskuuta ja päättyy 15. toukokuuta 2019. Voittaja julkistetaan 12.6.2019 Kuntapuheenjohtajapäivillä Oulussa.

Lisätietoa kilpailusta ja ilmoittautumisohjeet löytyvät osoitteesta kuntaliitto.fi/vuodenvaltuutettu.

Lisätietoa:

Sini Sallinen, Kunnat 2021 -ohjelmapäällikkö, p. 050 464 5662

Mediatiedustelut: Mariam Rguibi, tiedottaja, p. 044 264 5683

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton viestit EU-vaaleihin: Työperäisen maahanmuuton edistäminen ja vihreässä siirtymässä onnistuminen ovat kohtalonkysymyksiä kuntien elinvoimaisuudelle18.4.2024 15:29:19 EEST | Tiedote

EU-vaaleissa ei määritellä pelkästään Euroopan suuntaa seuraavaksi viideksi vuodeksi vaan myös kuntien tulevaisuuskysymyksiä - siksi EU-vaalit ovat myös kuntavaalit! Kuntaliiton tavoitteena on, että kunnilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa vihreää ja digitaalista siirtymää, houkutella investointeja sekä vahvistaa EU:n tukemana elinvoimaa alueellaan. Tavoittelemme myös työperäisen maahanmuuton ja kotouttamisen voimakasta edistämistä, sillä työvoimapula rajoittaa yritystoiminnan kasvua ja vaikeuttaa julkisten palveluiden tuotantoa.

Ramförhandlingarna hörsammade kommunerna delvis – normerna måste luckras upp snabbt16.4.2024 18:38:49 EEST | Tiedote

Kommunförbundet och kommunerna är lättade över att regeringen vid ramförhandlingarna lovade kompensera åtminstone en del av den statsandelsnedskärning som staten stått i beråd att genomföra till följd av slutnotan för social- och hälsovårdsreformen. Om nedskärningen hade genomförts fullt ut, hade det inneburit att kommunernas statsandelar minskat permanent med 400 miljoner euro. En förbättring av kommunalskattens effektivitet ger på lång sikt också större spelrum i kommunernas ekonomi.

Kehysriihi vastasi kuntien huoliin osittain – normien keventämisessä edettävä ripeästi16.4.2024 16:52:45 EEST | Tiedote

Kuntaliitto ja kunnat ovat helpottuneita, että hallitus lupasi kehysriihessä kompensoida edes osan sote-uudistuksen loppulaskuun liittyvästä valtionrahoituksen leikkauksesta. Jos leikkaus olisi toteutunut täysimääräisesti, se olisi merkinnyt 400 miljoonan euron pysyvää vähenemistä kuntien valtionosuuksiin. Myös kunnallisverotuksen efektiivisyyden parannus tuo pitkällä aikavälillä kuntien taloudenhoitoon lisää liikkumavaraa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye