Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliitto julkisti arvionsa oppivelvollisuuden laajentamisen kustannuksista

Jaa
Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta käsitteli Kuntaliiton alustavia kannanottoja lausunnolla olevasta hallituksen esitysluonnoksesta oppivelvollisuuslaiksi. Samalla Kuntaliitto julkaisi oman arvionsa uudistuksen kustannusvaikutuksista. Suomen Kuntaliiton hallitus antaa lopullisen lausuntonsa seuraavassa kokouksessaan 28.5.2020.

Uudistuksen tavoitteena on nostaa koulutus- ja osaamistasoa sekä varmistaa jokaiselle mahdollisuus toisen asteen tutkinnon suorittamiseen.

Kuntaliitto on kannanotoissaan pitänyt keskeisenä koulupoliittisena tavoitteena, että jokainen perusopetuksen päättävä nuori suorittaa vähintään toisen asteen koulutuksen tai tutkinnon.

Kuntaliiton käsityksen mukaan jokaisella perusopetuksen päättävällä nuorella tulee olla tosiasialliset valmiudet toisen asteen opiskeluun ammatillisessa tai lukiokoulutuksessa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että perusopetusta ja sen rakenteita kehitetään sekä järjestämisen joustavoittamiseen pyritään nykyistä voimallisemmin koulutusjatkumon vahvistamiseksi.

”On tärkeää, että jokainen nuori suorittaa toisen asteen koulutuksen”, linjaa Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen.

Lausunnolla oleva esitys sisältää oppivelvollisuusiän korottamisen lisäksi rakenteellisia uudistuksia. Näitä uudistuksia ovat mm. Perusopetuksen päättävän hakeutumisvelvollisuus sekä asuinkunnan ja koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu, joka on ehdotuksessa rakennettu “saattaen vaihtaen”-periaatteella. Lisäksi perusopetuslakiin ehdotetaan tehostettua opinto-ohjausta. Kuntaliitto pitää esitettyjä rakenteellisia uudistuksia koulutuspoliittisesti tarkoituksenmukaisina.

Mitä oppivelvollisuuden laajentaminen tarkoittaa kunnille ja koulutuksen järjestäjille?

Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä kunnille ei tule velvollisuutta toisen asteen koulutuksen eikä koulukuljetusten järjestämiseen. Pääosa lisääntyvistä vastuista tulee maksuttomuudesta ja kuntien ja koulutuksen järjestäjien uusista ohjausvelvollisuuksista.

Toisen asteen koulutuksessa säilytetään vapaa hakeutumisoikeus.

Oppivelvollisuuslaki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2021.

“Tämä voimaantulon aikataulu on Kuntaliiton käsityksen mukaan liian kireä ja laki voisi tulla voimaan aikaisintaan 1.8.2022”, toteaa Joona Räsänen. Hän myös kannustaa kuntia ja koulutuksen järjestäjiä antamaan hallituksen esitysluonnoksesta lausuntonsa opetus- ja kulttuuriministeriölle, vaikka lausuntopyyntö onkin lähetetty vain joillekin kunnille ja koulutuksen järjestäjille.

Kuntaliitto arvioi oppivelvollisuuden laajentamiseen esitettyä rahoitusta riittämättömänä suhteessa uudistuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

”Uudistuksen toteuttamisen kustannukset on aliarvioitu. Kuntaliiton laskelmat oppivelvollisuuden laajentamisesta aiheutuvista kuluista eroavat opetus- ja kulttuuriministeriön arviosta n. 20 milj. eurolla, mikä selittyy suurilta osin eroilla oppimateriaalikustannuksissa”, huomauttaa johtaja Terhi Päivärinta

jatkaen “Mikäli uudistuksen toteuttamiksesi ei ole varattu riittävää rahoitusta, ei sitä tule toteuttaa.”

Oppivelvollisuuslain valmistelussa on myös huomioitava koronakriisin vaikutukset, jotka ulottuvat useille vuosille. Kunnat suhtautuvat tällä hetkellä oppivelvollisuusiän nostamiseen hyvin varauksellisesti, mikä ilmenee tuoreesta Kuntapulssi-kyselystä.

Lisätietoja:

Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen, p. 050 547 5590

Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö Terhi Päivärinta, p. 050 590 4796

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Selina Sassila
Viestintäkoordinaattori
+358 50 465 4930
Selina.Sassila@kuntaliitto.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Selvitys: Joukkoliikennettä kuritettaisiin arvonlisäverokannan korottamisella turhaan - ALV:n nosto vähentää valtion tuloja20.3.2024 09:52:58 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että henkilökuljetusten arvonlisäverokantaa nostetaan 4 prosenttiyksikköä nykyisestä 10 %:sta 14 %:iin. Linja-autoliitto, Paikallisliikenneliitto ja Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että joukkoliikenteen arvonlisäverokanta pidettäisiin ennallaan. Jos muutos tehdään, uhkana on, että asiakkaat saavat aiempaa niukempaa palvelua, kun verotus vaikuttaa kaupunkien ja kuntien joukkoliikennekustannuksiin. Linja-autoliiton teettämän selvityksen mukaan veronkorotus ei lisää valtion verokertymää. Arvonlisäverokannan korottaminen siirtyy hintoihin, eli matkustamisesta tulee nykyistä kalliimpaa. Muutos pienentäisi esimerkiksi linja-autoalan tuloja, mikä voi pahimmillaan johtaa palvelutarjonnan karsimiseen. Kaupunkiseutujen joukkoliikenteeseen kohdistuu lisäksi ilmastoperusteisen valtionavustuksen poisto. ALV-korotus tämän ja yleisen kustannustason nousun kanssa lisäisi entisestään toimialan kustannuksia.

Suomalaisista jo 90 % asuu kunnassa, jolla on ilmastotavoite, mutta kuntien luotto ilmastotavoitteiden saavuttamiseen horjuu14.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Yhä useampi suomalainen asuu kunnassa, joka on sitoutunut ilmastotavoitteisiin. Kuntien suunnitelmallinen ilmastotyö onkin lisääntynyt, selviää tuoreesta Kuntaliiton ilmastokyselystä. Kuntien luotto omiin ja etenkin kansallisiin ilmastotavoitteisiin on sen sijaan heikentynyt. Resurssien ja poliittisen tahtotilan puute ilmoitettiin suurimmiksi haasteiksi ilmastotavoitteiden toteutumiselle kunnassa. Käytännön ilmastotyö keskittyy kunnissa vahvasti ilmastonmuutoksen hillintään. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo voimakkaasti kuntien toimintaympäristöön, joten sopeutumistoimia tulisi nopeasti lisätä.

TE-palvelut siirtyvät kunnille - kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen23.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään vuoden 2025 alussa TE-toimistoilta kunnille. Nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Vuoden vaihteessa reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu muodostaa kunnille samalla myös uuden valtionosuustehtävän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye