Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliitto perustuslakivaliokunnan sote-lausunnosta: Askeleita oikeaan suuntaan kuntien ja maakuntien itsehallinnon kannalta

Jaa
Kuntaliitto katsoo, että perustuslakivaliokunta on torstaina julkaisemassaan sote- ja maakuntauudistuksen lakipakettia koskevassa lausunnossaan kiinnittänyt huomiota samoihin asioihin, joihin liitto ja kuntakenttä on koko valmistelun ajan ottanut kantaa

KUNTALIITTO TIEDOTTAA
30.6.2017
Julkaistavissa heti

Kuntaliitto perustuslakivaliokunnan sote-lausunnosta:
Askeleita oikeaan suuntaan kuntien ja maakuntien itsehallinnon kannalta

Kuntaliitto katsoo, että perustuslakivaliokunta on torstaina julkaisemassaan sote- ja maakuntauudistuksen lakipakettia koskevassa lausunnossaan kiinnittänyt huomiota samoihin asioihin, joihin liitto ja kuntakenttä on koko valmistelun ajan ottanut kantaa.

- Perustuslakivaliokunnan lausunto vastaa keskeisiltä osin Kuntaliiton esittämiä näkemyksiä, jotka koskevat muun muassa kuntien ja maakuntien itsehallinnon edellytyksiä ja tähän liittyen erityisesti yhtiöittämisvelvollisuutta ja julkisten hallintotehtävien siirtoa yksityisille, omaisuusjärjestelyjä sekä uudistuksen toimeenpanon aikataulun realistisuutta, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina.

- Erityisesti linjaus, jonka mukaan maakuntien ei ole pakko yhtiöittää toimintaansa, tulee selkeyttämään maakuntien roolia sosiaali- ja terveydenhuollon yhdenvertaisten palvelujen turvaajana. Perustuslakivaliokunnan mukaan EU-lainsäädäntö ei vaadi yhtiöittämistä. Kuntaliitto pitää myönteisenä, että sote-valinnanvapautta koskeva laki valmistellaan uudelleen, valinnanvapauden tavoitteet kuitenkin turvaten, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

Kuntaliitto pitää merkittävänä perustusvaliokunnan kantaa, jonka mukaan kunnille, kuntayhtymille ja niiden tytäryhtiöille kaavailtu kielto tuottaa sote-palveluita on kunnallista itsehallintoa rajoittava ja siksi arvioitava uudelleen.

Kuntia ja maakuntia on tarkasteltava itsehallinnon kannalta kokonaisuutena. Rahoitusperiaatteen mukaisesti lakisääteisten tehtävien aiheuttamat kustannukset on korvattava täysimääräisesti sekä kunnille että maakunnille. Liitto on myös tyytyväinen siihen, että perustuslakivaliokunta nosti kuntien verotusoikeuden poikkeuksellisenkaan rajoittamisen kynnyksen erittäin korkeaksi.

- On tärkeää, että tämä vahvistettiin nyt yksiselitteisesti perustuslakivaliokunnan lausunnossa. Maakuntien itsehallintoa turvataan muun muassa siten, ettei valtio voi jatkossa ohjata maakuntia väljillä asetuksenantovaltuuksilla, korostaa johtava lakimies Kirsi Mononen.

Kuntien omaisuusasiat nousivat odotetusti perustuslakikysymykseksi

Kuntaliitto pitää erittäin merkittävänä kannanottona sitä, että kuntien omaisuuteen liittyviin omaisuusjärjestelyihin kytketään kuntien itsehallintoa turvaava kompensaatiosääntely ja että tämä on edellytys sille, että omaisuusjärjestelyt voidaan käsitellä tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä.

- Tällä pyritään estämään se, ettei kuntien taloudellinen itsehallinto heikkenisi niin, että kunnilta menisi itsehallinnon ytimeen kuuluva kyky päättää omasta taloudestaan. Kompensaatiosääntely on valmisteltava siten, että se aidosti turvaa tämän. Kuntien taloudellinen itsehallinto, rahoitusperiaate ja omaisuus nauttivat perustuslaillista suojaa, huomauttaa Timo Reina.

Aikataulut saatava realistisiksi – vaiheittainen toteutus tarpeen 

Esitetty aikataulu on perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan mahdotonta toteuttaa hallituksen esittämässä muodossa. Arvion taustalla on etenkin huoli siitä, että kansalaisten yhdenvertaisuus vaarantuu.

- Palaute aikatauluista on huomioitava uudistuksen seuraavissa vaiheissa. Lisäaika valmisteluun mahdollistaa paremman tuloksen ja varmistaa, että vältymme kaaokselta, toteaa Hanna Tainio.

- Oleellista on, että muutokset valmistellaan huolellisesti ja kokonaisuuden laaja mittakaava huomioon ottaen. Jatkuva epäselvyys uudistuksen toimeenpanossa aiheuttaa ongelmia ja epävarmuutta maakuntien valmistelussa. Esimerkiksi ICT:n järjestelmät ja tiedonhallinnan työkalut puuttuvat, ja niitä on vaikea saada kuntoon tavoitellussa aikataulussa.

Liiteaineisto Kuntaliitto.fi palvelussa

Kuntaliiton analyysi perustuslakivaliokunnan lausunnosta PeVL26_2017https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/170630_%20tiedoteliite_Kuntaliitto_perustuslakivaliokunnan%20lausunnosta_PeLV%2026_2017vp.pdf


Lisätietoja
Varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458
Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio, p. 050 567 1624
Johtava lakimies Kirsi Mononen, p. 040 569 5511

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton viestit EU-vaaleihin: Työperäisen maahanmuuton edistäminen ja vihreässä siirtymässä onnistuminen ovat kohtalonkysymyksiä kuntien elinvoimaisuudelle18.4.2024 15:29:19 EEST | Tiedote

EU-vaaleissa ei määritellä pelkästään Euroopan suuntaa seuraavaksi viideksi vuodeksi vaan myös kuntien tulevaisuuskysymyksiä - siksi EU-vaalit ovat myös kuntavaalit! Kuntaliiton tavoitteena on, että kunnilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa vihreää ja digitaalista siirtymää, houkutella investointeja sekä vahvistaa EU:n tukemana elinvoimaa alueellaan. Tavoittelemme myös työperäisen maahanmuuton ja kotouttamisen voimakasta edistämistä, sillä työvoimapula rajoittaa yritystoiminnan kasvua ja vaikeuttaa julkisten palveluiden tuotantoa.

Ramförhandlingarna hörsammade kommunerna delvis – normerna måste luckras upp snabbt16.4.2024 18:38:49 EEST | Tiedote

Kommunförbundet och kommunerna är lättade över att regeringen vid ramförhandlingarna lovade kompensera åtminstone en del av den statsandelsnedskärning som staten stått i beråd att genomföra till följd av slutnotan för social- och hälsovårdsreformen. Om nedskärningen hade genomförts fullt ut, hade det inneburit att kommunernas statsandelar minskat permanent med 400 miljoner euro. En förbättring av kommunalskattens effektivitet ger på lång sikt också större spelrum i kommunernas ekonomi.

Kehysriihi vastasi kuntien huoliin osittain – normien keventämisessä edettävä ripeästi16.4.2024 16:52:45 EEST | Tiedote

Kuntaliitto ja kunnat ovat helpottuneita, että hallitus lupasi kehysriihessä kompensoida edes osan sote-uudistuksen loppulaskuun liittyvästä valtionrahoituksen leikkauksesta. Jos leikkaus olisi toteutunut täysimääräisesti, se olisi merkinnyt 400 miljoonan euron pysyvää vähenemistä kuntien valtionosuuksiin. Myös kunnallisverotuksen efektiivisyyden parannus tuo pitkällä aikavälillä kuntien taloudenhoitoon lisää liikkumavaraa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye