Tilastokeskus

Kuntasektorilla mediaaniansio 3040 euroa 2021 – ansiokehitys kymmenessä vuodessa hieman kaikkia kuukausipalkkaisia hitaampaa

Jaa

Kuntasektorin kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan mediaaniansiot olivat 3 040 euroa vuonna 2021. Pidemmällä aikavälillä ansioiden kehittymisessä on eroja eri ammattiryhmien välillä.

Kuntasektorilla työskentelevien kokoaikaisten ja täyttä palkkaa saaneiden kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan mediaaniansiot olivat 3 040 euroa kuukaudessa vuonna 2021. Naisten mediaaniansiot olivat 2 974 ja miesten 3 442 euroa kuukaudessa. 

”Kuntasektori on varsin naisvaltainen sektori: palkansaajista 81 % oli naisia vuonna 2021. Osa-aikaisia sektorilla oli 14 prosenttia. Naisten ja osa-aikaisten osuudet ovat pysyneet viime vuosina samalla tasolla”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Heli Udd.

”Yli puolet sektorin palkansaajista työskentelee terveys- ja sosiaalipalveluissa, koulutuksen alalla puolestaan viidesosa. Viime aikoina etenkin sairaanhoitajien ansiot ovat olleet paljon esillä. Tämä ilmentää hyvin sitä, että vaikka kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee laaja kirjo erilaisia ammattiryhmiä, on tiettyjen ammattiryhmien, kuten juuri sairaanhoitajien, vaikutus sektorilla merkittävä”, sanoo Udd. 

“Sairaanhoitajien säännöllisen työajan ansiot olivat 3 210 euroa ja lähihoitajien 2 920 euroa kuukaudessa. Lääkärit, eli yleis-, yli- ja erikoislääkärit, taas ansaitsivat 6 377 euroa kuukaudessa”, yliaktuaari Miisa Andersin kertoo.

Peruskoulun alaluokkien opettajien säännöllisen työajan ansiot olivat puolestaan 3 678 euroa kuukaudessa, yläkoulun ja lukion opettajien 4 089. Lastentarhanopettajien ansiot olivat 2 868 euroa ja päiväkotien lastenhoitajien 2 409 euroa kuukaudessa.

“Yleistä ansiotasoa kuvaa parhaiten säännöllisen työajan ansion mediaani. Usein myös halutaan tietää, paljonko on peruspalkka, millainen on erilaisten lisien vaikutus ansioihin ja mikä on lopulta kokonaisansio. Tilastokeskuksen tietokantataulukoista löytyvät esimerkiksi ammattiluokittaiset keskiarvotiedot peruspalkoista sekä säännöllisen työajan ansion ja kokonaisansioiden keskiarvoista. Näiden avulla selviää, paljonko säännöllisiä ja ei-säännöllisiä lisiä peruspalkan eli tehtäväkohtaisen palkan päälle tulee. Taulukoista löytyvät myös tiedot alimmasta ja ylimmästä desiilistä eli alimmin ja korkeimmin palkatun kymmenyksen ansiot. Näiden tietojen avulla saa yhtä lukua kokonaisvaltaisemman kuvan ansioiden tasosta”, selventää Udd.

Kuntasektorin ansiot nousseet noin 17 % vuosina 2011–2021

Joidenkin ammattiryhmien ansiot, ansioiden taso ja kehittyminen herättävät paljon mielenkiintoa. Yliaktuaari Harri Nummila toteaa, että Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi ja säännöllisen ansion indeksi kuvaavat ansiotason kehittymistä eri sektoreiden ja toimialojen välillä vertailukelpoisesti. Tällä hetkellä saatavilla olevat vuoden 2021 tiedot ovat kuitenkin vielä ennakollisia, ja ne perustuvat tietoihin palkkojen sopimuskorotuksista ja palkkojen liukuma-arvioihin.

Nummilan mukaan esimerkiksi vuosien 2011–2021 aikana ansiot ovat nousseet kuntasektorilla 17,3 % ja kaikkien sektoreiden kuukausipalkkaisilla yhteensä 19,2 % säännöllisen ansion indeksin mukaan. 

Kuntasektorin palkkatilastosta laskettuna keskimääräinen säännöllisen työajan ansio on kasvanut vuosien 2011–2021 välillä 16,5 %. Sairaanhoitajien ansiot ovat samalla aikavälillä nousseet 11,9 % ja lähihoitajien 14,7 %.

"Tietoja vertailtaessa on huomioitava, että yleiset ansiot kehittyvät usein nopeammin kuin yksittäisten ammattiryhmien ansiot. Tämä johtuu siitä, että suorittavaa työtä tekevien osuus palkansaajista on vähentynyt ja paremmin palkatun asiantuntijatyön osuus kasvanut ajan myötä”, Nummila taustoittaa.

Jos ammattirakenteen muutoksen vaikutus poistetaan, ovat palkat nousseet kuntasektorilla kymmenessä vuodessa 14,9 %. Yksittäisten ammattiryhmien kohdalla eri vuosien vertailussa on myös huomioitava se, että ammattien luokitteluun tai tietojen kattavuuteen on voinut tulla muutoksia, jotka vaikuttavat vertailtavuuteen. 

Kuntasektorilla oli vuonna 2021 kokoaikaisia kuukausipalkkaisia palkansaajia 366 000. Miisa Andersin lisää, että kuntasektorin tuntipalkkaisten määrä vähenee vuosittain, ja yhä nopeammin muutaman viime vuoden aikana.

“Vuonna 2021 tuntipalkkaisia palkansaajia oli 4 650, mikä on vain puolet vuoden 2014 tasosta. Tuntipalkkaisten osuus on vähentynyt tasaisesti. Yleisin toimiala on vuosittain ollut kiinteistön- ja maisemanhoito ja yleisimmät ammattiryhmät rakennus-, palvelu- ja kuljetustyöntekijät sekä maanviljelijät ja eläintenhoitajat”, Andersin kertoo.

Sote-uudistus tuo muutoksia myös palkkatilastoihin 

Tilaston palkkatiedot lasketaan kokoaikaisten ja täyttä palkkaa saaneiden ansioista. Tilasto kuvaa lokakuussa ansaittuja ansioita. Jos työntekijälle on maksettu tuolloin kuukautta pidemmältä ajalta olevia palkkaeriä, huomioidaan näistä vain yhden kuukauden osuus. Takautuvasti maksetut erät jäävät tilaston ulkopuolelle.

Kuntasektorilla on parhaillaan käynnissä rakenteellinen muutos ennen sote-toimintojen siirtämistä hyvinvointialuehallinto-sektorille vuoden 2023 alussa. Syyskuussa 2021 siirtyi jo osa KVTES-sopimusalan palkansaajista uuden SOTE-sopimusalan piiriin. Uudesta sopimusalasta tuli näin suurin kuntasektorin sopimusala, joka käsittää noin 181 000 palkansaajaa.

Vuoden 2023 alussa kuntasektorin SOTE-sopimusalan palkansaajat, mutta myös muiden sopimusalojen palkansaajia siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Palkkatilastoissa ja niiden rakenteessa nähdään siis tulevina vuosina merkittäviä muutoksia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yliaktuaari Heli Udd, heli.udd@stat.fi, p. 0295 513 522

Yliaktuaari Miisa Andersin, miisa.andersin@stat.fi, p. 0295 513 744

Yliaktuaari Harri Nummila, harri.nummila@stat.fi, p. 0295 513 235

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000https://www.tilastokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme