STT

Kuntavaalien tulosillan mediajärjestelyt

Jaa
Koronapandemian takia 13.6.2021 pidettävien kuntavaalien tulosillan järjestelyt ovat poikkeukselliset. Koska paikalle kutsuttujen puoluejohtajien terveyden turvaaminen on ensi sijalla järjestelyissä, median edustajien pääsyä tulosiltaan joudutaan valitettavasti rajoittamaan.

Tulosilta pidetään Ylen tiloissa Pasilassa. Puheenjohtajat osallistuvat siellä suoriin TV-lähetyksiin sekä valtakunnallisten medioiden livestriimeihin. Muilla median edustajilla on mahdollisuus esittää puoluejohtajille kysymyksiä STT:n järjestämän etäyhteyden kautta, arviolta klo 21 – 22 välillä. Tarkempi aikataulu kysymysten esittämiselle etänä selviää lähempänä vaalipäivää, ja se ilmoitetaan kiinnostuksensa tilaisuutta kohtaan osoittaneille vaaleja edeltävällä viikolla. Puoluejohtajien vaali-illan kiireisten aikataulujen takia emme kuitenkaan voi taata, että kaikki halukkaat pääsevät esittämään heille kysymyksiä etäyhteydenkään välityksellä.

Still-kuvaajia Ylen studioille voidaan päästää vain hyvin rajoitettu määrä. Niitä kuvaajia, jotka toivovat pääsevänsä kuvaamaan Ylen tiloihin vaali-iltana, pyydetään olemaan suoraan yhteydessä Yleisradion Tiina Juvoseen, tiina.juvonen@yle.fi, 28.5.2021 mennessä.

Medioita, jotka haluavat haastatella puoluejohtajia vaali-iltana etäyhteyden välityksellä, pyydetään täyttämään oheinen lomake viimeistään 28.5.2021. Ilmoittautuneille toimittajille lähetetään lisätietoja viikolla 23.

Ilmoittautumislomake etähaastatteluja varten:

https://link.webropolsurveys.com/S/C7934C1C1CFE39C5


Ystävällisin terveisin

Saila Kiuttu, saila.kiuttu@stt.fi, puh. 050 305 2155
Tarja Björkqvist, tarja.bjorkqvist@stt.fi, puh. 040 730 4078

Tietoja julkaisijasta

STT
STT
Porkkalankatu 20 A
00180 Helsinki

09 695 811https://stt.fi

STT (Oy Suomen Tietotoimisto - Finska Notisbyrån Ab) on media- ja viestintätalo, joka koostuu kolmesta liiketoimintalinjasta: mediapalveluista, viestintäpalveluista sekä kuvamyynnistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STT

Tekoäly tietotoimistossa: STT ei tingi uutisten aitoudesta22.6.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Suomen Tietotoimisto (STT) on linjannut tekoälyn käyttöä eri palveluissaan. Periaatteena on, että yleisön pitää voida kaikissa tilanteissa luottaa tietotoimiston tuottamaan ja välittämään tekstiin ja kuvaan. Siksi tekoäly ei STT:ssä tee tiedonhankintaa, vaan uutiset ja uutiskuvat ovat aina aitoja. Sen sijaan tekoälyä ja automaatiota hyödynnetään muilla tavoin työn tehostamiseksi. Aitouden lisäksi toinen tärkeä periaate on läpinäkyvyys. Tavoitteena on, että yleisö tietää, jos tekoälyä on hyödynnetty esimerkiksi STT Info -tiedotepalvelun välittämien tiedotteiden tai Lehtikuvan kuvakaupan tarjonnassa olevien kuvituskuvien tuottamisessa. STT seuraa aktiivisesti uusien työkalujen kehitystä ja ottaa sovelluksia käyttöönsä, kun voi olla varma, että niiden tuottamat sisällöt vastaavat tietotoimiston laatuvaatimuksia. STT on monipuolinen media- ja viestintätalo, jolla on kolme keskeistä liiketoiminta-alaa. Mediapalvelut palvelee uutismediaa ja muita asiakkaita, jotka julkaisevat STT:n uutis- ja

STT vahvistaa uutistyötä, kolmanneksi toimituspäälliköksi Janne Huuskonen15.11.2022 10:28:33 EET | Tiedote

Suomen Tietotoimistoon on nimitetty kolmas toimituspäällikkö, vastuualueenaan journalistinen laatu ja kehitys. Uudessa tehtävässä aloittaa 1. elokuuta 2023 Janne Huuskonen, jolla on pitkä kokemus STT:stä aiemmalta työuraltaan. Viime vuodet Huuskonen on työskennellyt teknologiayrityksessä markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä sen ohessa kirjoittanut ja toimittanut kirjoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye