Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntavero nousee puolella miljoonalla suomalaisella – kuntien väliset erot kasvavat

Jaa

Kunnallisvero nousee ensi vuonna 480 000 asukkaalla, koska 46 kuntaa on päättänyt nostaa veroprosenttiaan vuodelle 2019. Nostajien määrä vähenee kuitenkin seitsemällä kuluvaan vuoteen verrattuna.

Kuntaliitto tiedottaa
20.11.2018
Julkaisuvapaa heti

Kuntavero nousee puolella miljoonalla suomalaisella – kuntien väliset erot kasvavat

Kunnallisvero nousee ensi vuonna 480 000 asukkaalla, koska 46 kuntaa on päättänyt nostaa veroprosenttiaan vuodelle 2019. Nostajien määrä vähenee kuitenkin seitsemällä kuluvaan vuoteen verrattuna.

– Tänä vuonna kuntien taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi etenkin siksi, että kuntien verotulot ovat kääntyneet laskuun. Tilanteen huomioiden nostajien määrä on maltillinen ja kertoo siitä, että kuntalaisten kukkarolle meneminen on viimesijainen keino talouden tasapainottamiseen, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina toteaa.

Manner-Suomen korkein kunnallisveroprosentti, 22,50 prosenttia, on ensi vuonna Haapajärvellä, Honkajoella, Jämijärvellä, Reisjärvellä ja Teuvalla. Alhaisin Manner-Suomen veroprosentti on Kauniaisissa, 17,00 prosenttia. Koko maan keskimääräinen tuloveroprosentti on ensi vuonna 19,88 prosenttia, ja se nousee 0,04 prosenttiyksikköä vuodesta 2018.

Ensi vuonna 180 kunnalla veroprosentti on 21,00 tai enemmän, joka on kriisikuntakriteeristön raja-arvo.

– Suurin osa korottajista on pieniä kuntia, joissa veroprosentit ovat jo ennestään korkeita ja valtionosuuksien merkitys tulopohjassa suuri. Kuntien väliset erot näyttävät edelleen kasvavan, vaikka koko maan taloustilanne on kohtuullisen hyvä. Näin ei voi jatkua. Korotuksissa näkyvät osaltaan myös valtionosuusleikkaukset ilman vastaavaa maan hallituksen tavoittelemaa kustannusten alenemaa, Timo Reina sanoo.

Eniten korottajia on Pohjois-Pohjanmaalla, jossa korottajia on kymmenen. Satakunnan ja Pirkanmaan maakunnissa oli molemmissa kuusi korottajakuntaa.

Tyypillisin korotus on ensi vuodelle 0,50 prosenttiyksikköä. Suurin korotus on 1,50 prosenttiyksikköä, joka tehtiin yhdessä kunnassa, Oripäässä.

Veroprosentti laskee 26 000 kuntalaisella

Kuntavero laskee noin 26 000 asukkaalla, kun viisi kuntaa laskee veroprosenttiaan vuodelle 2019. Nämä kunnat ovat Finström, Kitee, Kumlinge, Kustavi ja Maarianhamina.

– Kiteellä veroprosentti laskee peräti 0,5 prosenttiyksikköä. Tämä on pitkäjänteisen talouden tasapainottamistyön tulosta. Vielä vuonna 2014 Kitee oli valtakunnan kärkiverottaja, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio toteaa.

Suurimmissa kaupungeissa veroprosentti ei muutu

Suurimmissa kaupungeissa eli Espoossa, Helsingissä, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla veroprosentti ei muutu.

Ennallaan veroprosenttinsa pitää kaikkiaan 260 kuntaa.

Keskituloinen, noin 3 600 euroa kuukaudessa tienaava palkansaaja maksaa kunnallisveroa keskimäärin noin 7 500 euroa vuodessa.

Kiinteistöveroja korotettiin maltillisesti

Yleinen, vakituisen asuinrakennuksen tai muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti nousee yhteensä 34 kunnassa ja laskee 9 kunnassa.  Kiinteistöveron taso on edelleen kansainvälisesti vertailtuna alhainen.

– Ensi vuonna asumisesta ja kesämökeistä maksetaan yhteensä kiinteistöveroa keskimäärin noin 190 euroa asukasta kohden, havainnollistaa kuntatalousyksikön vt. johtaja Henrik Rainio.

Kiinteistöverojen yhteenlaskettu tuotto on ensi vuonna arviolta 1,85 miljardia euroa. Se muodostaa noin neljä prosenttia kuntien tuloista.


Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458
Pääekonomisti Minna Punakallio, p. 040 751 5175
Kuntatalousyksikön vt. johtaja Henrik Rainio, p. 050 596 9635

Kuntakohtaiset veroprosenttitiedot vuodelle 2019 liitteenä Excel-tiedostona.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kommunförbundet och stora städer: Kommunal infartsparkering ska vara till för dem som använder den lokala kollektivtrafiken11.1.2019 15:38Tiedote

Under beredningen av lagen om transportservice har Kommunikationsministeriet i sista stund lagt till ett moment som medför en skyldighet att tillhandahålla infartsparkering på samma villkor för alla användare av mobilitets- eller kombinationstjänster. I praktiken innebär detta att också de som inte fortsätter sin resa med den lokala kollektivtrafiken, skulle ha rätt att använda infartsparkeringen.

Kuntaliitto ja suuret kaupungit: Kuntien toteuttama liityntäpysäköinti pidettävä paikallisen joukkoliikenteen asiakkaiden käytössä11.1.2019 11:53Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on lisännyt valmisteilla olevaan liikennepalvelulakiin viime hetkellä momentin, joka toteutuessaan velvoittaisi tarjoamaan liikenteen liityntäpysäköintiä samoin ehdoin kaikkien erilaisten liikkumis- ja yhdistämispalvelujen käyttäjille. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että nekin, jotka eivät jatka matkaansa paikallisella joukkoliikenteellä, saisivat oikeuden käyttää liityntäpysäköintiä.

Kommunernas marknadsföringsundersökning 2018: Marknadsföringen till stöd för kommunens livskraft ökar9.1.2019 13:22Tiedote

Kommunernas marknadsföring har blivit mer systematisk och den har fått mer resurser visar Kommunförbundets marknadsföringsundersökning bland kommunerna. Kommunerna önskar öka livskraften och invånar- och företagsunderlaget i kommunen med hjälp av marknadsföringsmetoder. Nästan hälften av de som ansvarar för marknadsföringen i de kommuner som deltog i enkäten tror att satsningarna på marknadsföring kommer att öka de närmaste åren.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme