Vaasan kaupunki - Vasa stad

Kuntien kulutuksen hiilijalanjälki selvitettiin ensimmäistä kertaa – "Laajempi tietopohja tukee kuntien ilmastotyötä"

Jaa

Vaasa on selvittänyt kuntien ja sen asukkaiden kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt, eli hiilijalanjäljen. Laskenta toteutettiin osana Kulma-hanketta, jossa kulutusperusteiset kasvihuonekaasupäästöt laskettiin ensimmäistä kertaa vertailukelpoisesti suurelle joukolle suomalaisia kuntia ja kaupunkeja. Vaasan lisäksi hankkeeseen osallistui 14 muuta kuntaa.

Kuva: Christoffer Björklund
Kuva: Christoffer Björklund

Laskennassa kulutuksen päästöjä tarkastellaan energiankulutuksen ja rakentamisen, liikkumisen, ruuan sekä tavaroiden ja palveluiden osalta. Vaasan kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2020 yhteensä 8,98 t CO2-ekv asukasta kohden. Hankkeeseen osallistuneiden kuntien kulutuksesta aiheutuneet asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt olivat keskimäärin 8,7 t CO2-ekv asukasta kohden.

Merkittävimpinä kulutuksen päästöjen lähteinä erottuivat valtaosassa kuntia energiankulutus ja rakentaminen sekä ruoka. Laskennassa ovat mukana hiilidioksidi, metaani ja typpioksiduuli.

– Kulutuspohjainen hiilijalanjälki täydentää hyvin kaupunkien omaa ilmastopäästölaskentaa ja antaa mahdollisuuden toteuttaa ja seurata ilmastotoimia, joilla on vaikutus myös globaaleihin päästöihin. Kulutuspohjaisessa laskelmassa nousee esiin energian ja liikenteen rinnalle myös ruoan sekä tuotteiden ja palveluiden kulutus. Jokainen voi vaikuttaa näihin omassa arjessaan, jonka lisäksi kaupungit ja kunnat voivat huomioida nämä asiat esimerkiksi hankintapäätöksissään, Vaasan kaupungin energia- ja ilmastoasiantuntija Mika Hakosalo kertoo.

– Vaasan vahvuutena on erityisesti energia-asiat ja tämän osuus kulutuksen päästöistä tuleekin laskemaan merkittävästi lähivuosina. Liikenteen päästöihin voimme vaikuttaa kaupungin, yritysten ja kaupunkilaisten yhteistyöllä, Hakosalo jatkaa.

Uudenlaista tietoa kuntalaisten päästöistä

Vastaavaa laskentaa ei Suomessa ole koskaan aiemmin toteutettu ja globaalistikin kulutuksen päästölaskennat ovat usein olleet maakohtaisia tai yksittäisten kuntien toteuttamia selvityksiä. Systemaattisesti ja luotettavasti kulutuksen päästöjä seuraavia kuntia ei globaalistikaan ole kuin yksittäisiä. Hankkeessa mukana olleet kunnat toimivat asian todellisina edelläkävijöinä.

Laskentaa varten kehitetty Kulma-malli tuottaa uudenlaista tietoa kunnan ja kuntalaisten toiminnasta aiheutuvista päästöistä, mm. kunnassa käytettyjen rakennusmateriaalien ja kunnassa kulutettujen elintarvikkeiden päästöistä. Uudenlaisen laskentamallin lähtökohtana on kuntalaisten kulutus ja siitä aiheutuvat päästöt riippumatta siitä, onko hyödykkeet tuotettu kunnassa, muualla Suomessa tai ulkomailla.

– Uudet tulokset tekevät näkyväksi ne kuntalaisten toiminnasta aiheutuvat päästöt, jotka jäävät perinteisen kuntien päästölaskennan ulkopuolelle. Laajempi tietopohja tukee kuntien ilmastotyötä, jossa eri toimin pyritään vaikuttamaan myös kuluttajien valintoihin, hankkeen projektipäällikkö Emma Liljeström kertoo.

– Oli mahtavaa olla mukana tässä pioneerityössä. Ruoan sisällyttämisen laskentaan mahdollisti upea yhteistyö S-ryhmän kanssa ja pitkäaikainen tutkimustyömme aiheessa, Luonnonvarakeskus Luken erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri summaa hankkeen kokemuksia.

Kulutusta seurataan myös tulevina vuosina

Kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt lasketaan seuraavan kerran vuodelta 2022, jolloin voidaan arvioida vuosien välisiä eroja päästöissä. Esimerkiksi uudisrakentamisen päästöt saattavat vaihdella eri vuosina merkittävästikin. Jatkuva päästölaskenta auttaa tunnistamaan kuntien ja kuntalaisten kannalta päästövähennyskohteita kaikilta kulutuksen osa-alueilta.

– Toivon mukaan laskennan piiriin saadaan tulevina vuosina myös lisää kuntia. Esimerkiksi pienten kuntien ja suurempien kaupunkien väliset erot kulutuksessa kiinnostavat varmasti laajastikin, Liljeström arvelee.

Hankkeen toteutti Sitowise Oy yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Hanketta rahoittivat siihen osallistuneet kunnat sekä Kestävä Lahti -säätiö. Ruuankulutuksesta aiheutuvien päästöjen laskennan mahdollisti yhteistyö S-ryhmän kanssa.

Lisätietoa hankkeesta ja sen tuloksista löydät Sitowisen sivuilta.

 

Yhteyshenkilöt

Energia- ja ilmastoasiantuntija Mika Hakosalo, +35840 568 5400, mika.hakosalo@vaasa.fi

Emma Liljeström, emma.liljestrom@sitowise.com
Juha-Matti Katajajuuri, juha-matti.katajajuuri@luke.fi

Kuvat

Kuva: Christoffer Björklund
Kuva: Christoffer Björklund
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Välkommen på evenemanget vid Alkula gård – som stöd för planläggningen samlas information in av områdets användare16.5.2022 16:46:15 EEST | Tiedote

Planläggningen ordnar i samarbete med Alkulas 4H-förening, Gamla Vasa förening och guiderna vid Korsholm och Vasa ett publikevenemang vid Alkula gård måndagen 23.5 kl. 17-19. Vid evenemanget presenteras målen för planläggningen som börjar senare i år för området vid Alkula, vi bekantar oss tillsammans med gården och dess omgivning, samt samlar information av områdets användare som stöd för planläggningen.

Tervetuloa yleisötilaisuuteen Alkulan tilalle 23.5. – alueen käyttäjiltä kerätään tietoa kaavoituksen tueksi16.5.2022 16:43:31 EEST | Tiedote

Kaavoitus järjestää yhdessä Alkulan 4H-yhdistyksen, Vanha Vaasa -yhdistyksen ja Vaasa-Mustasaari -oppaiden kanssa yleisötilaisuuden Alkulan tilalla maanantaina 23.5. klo 17-19. Tilaisuudessa esitellään myöhemmin tänä vuonna alkavan kaavoituksen tavoitteita Alkulan ympäristössä, tutustutaan yhdessä tilaan ja sen ympäristöön, sekä kerätään tietoa alueen käyttäjiltä kaavoituksen tueksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme