Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntien markkinointitutkimus 2018: Markkinointi lisääntyy kunnan elinvoiman tukena

Jaa
Kuntien markkinoinnin suunnitelmallisuus ja resurssit ovat lisääntyneet, ilmenee Kuntaliiton toteuttamasta kuntien markkinointitutkimuksesta. Kunnan elinvoimaa, asukas- ja yrityspohjaa halutaan kasvattaa markkinoinnin keinoilla. Lähes puolet kyselyyn osallistuneista kuntien markkinointivastaavista uskoo, että markkinoinnin panostukset kasvavat vielä lähivuosina.

Kuntaliitto toteutti kunta-alan markkinointitutkimuksen marraskuussa 2018. Kyselyyn saatiin vastaus 111 Manner-Suomen kunnasta eli vastausprosentti oli 37,6. Samansisältöinen kysely on tehty neljä kertaa aiemmin, viimeksi vuonna 2016.

Kunnilta kysyttiin muun muassa markkinoinnin organisoinnista, resursseista, tavoitteista ja suunnittelusta, kunnan profiloinnista, muuttohoukuttimista ja visuaalisesta ilmeestä sekä markkinointiviestinnän keinoista ja mainostoimistoyhteistyöstä.

- Markkinointitoimet ovat varsin hyvin sidoksissa kuntien strategisiin tavoitteisiin. Kyselyyn osallistuneista kunnista 52 prosenttia on tehnyt tavoitteiden pohjalta erilliset markkinointisuunnitelmat, sanoo Kuntaliiton markkinointipäällikkö Eija Rautiainen.

Yhteismarkkinointia ja digitaalisia keinoja

- Seudun kuntien yhteistyötä tehdään erityisesti matkailumarkkinoinnissa, mutta paljon myös elinkeino- ja yritysmarkkinoinnissa. Sen sijaan muiden yhteisöjen kuten matkailuorganisaatioiden, elinkeinoelämän tai kulttuurin vaikuttajien kanssa yhteistyötä ei ole yhtä yleisesti.

- Panoksia laitetaan nyt entistä enemmän myös kunnan henkilöstön sisäiseen markkinointiin ja viestintään. Näin saadaan laajaa ja luontaista voimaa markkinointiin myös ulospäin. Kunnat ja henkilöstö ovat myös ottaneet digitaaliset keinot markkinoinnin käyttöön. Sosiaalista mediaa pitää 79 prosenttia vastaajista erittäin tärkeänä markkinointivälineenä, Eija Rautiainen sanoo.

Ympäristö ja asuminen profiloinnin kärkinä

Yli puolet eli 55 prosenttia vastanneista kunnista on määritellyt markkinoinnissa käyttämänsä perusviestit. Yleisimmin kuntaa profiloidaan elinympäristön (66 %) ja asumisen (55 %) avulla. Tasavahvasti profiloinnissa käytetään kunnan sijaintia (44 %), luontoa (41 %) sekä lapsi- ja perheystävällisyyttä (40 %).

Markkinoinnin konkreettisina painopistekohteina yleisimmät ovat matkailukohteet (68 %) ja tontit (64 %).

Mainos- ja viestintätoimistoja käyttää kyselyyn vastanneista kunnista säännöllisesti 41 prosenttia ja silloin tällöin 55 prosenttia. Kaksi vuotta aiemmin luvut olivat 38 ja 37 prosenttia. Ulkopuoliselta toimistolta odotetaan ennen muuta innovatiivisuutta, mutta paikallistuntemus ja kuntakokemus koetaan myös tärkeiksi. Markkinoinnin kilpailuttamista ja luovan työn vertailua pidetään jossain määrin vaikeana.

Omia päätoimisia markkinointiammattilaisia on lähinnä suurimmilla kaupungeilla. Viestinnän ja markkinoinnin toteuttajia on palkattu lisää myös keskisuuriin kuntiin. Useimmissa kunnissa markkinointivastuu on kunnanjohtajalla.

Lisätietoja:

Eija Rautiainen, markkinointipäällikkö, 045 316 1600

Jari Seppälä, viestinnän erityisasiantuntija, 050 66 743

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton viestit EU-vaaleihin: Työperäisen maahanmuuton edistäminen ja vihreässä siirtymässä onnistuminen ovat kohtalonkysymyksiä kuntien elinvoimaisuudelle18.4.2024 15:29:19 EEST | Tiedote

EU-vaaleissa ei määritellä pelkästään Euroopan suuntaa seuraavaksi viideksi vuodeksi vaan myös kuntien tulevaisuuskysymyksiä - siksi EU-vaalit ovat myös kuntavaalit! Kuntaliiton tavoitteena on, että kunnilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa vihreää ja digitaalista siirtymää, houkutella investointeja sekä vahvistaa EU:n tukemana elinvoimaa alueellaan. Tavoittelemme myös työperäisen maahanmuuton ja kotouttamisen voimakasta edistämistä, sillä työvoimapula rajoittaa yritystoiminnan kasvua ja vaikeuttaa julkisten palveluiden tuotantoa.

Ramförhandlingarna hörsammade kommunerna delvis – normerna måste luckras upp snabbt16.4.2024 18:38:49 EEST | Tiedote

Kommunförbundet och kommunerna är lättade över att regeringen vid ramförhandlingarna lovade kompensera åtminstone en del av den statsandelsnedskärning som staten stått i beråd att genomföra till följd av slutnotan för social- och hälsovårdsreformen. Om nedskärningen hade genomförts fullt ut, hade det inneburit att kommunernas statsandelar minskat permanent med 400 miljoner euro. En förbättring av kommunalskattens effektivitet ger på lång sikt också större spelrum i kommunernas ekonomi.

Kehysriihi vastasi kuntien huoliin osittain – normien keventämisessä edettävä ripeästi16.4.2024 16:52:45 EEST | Tiedote

Kuntaliitto ja kunnat ovat helpottuneita, että hallitus lupasi kehysriihessä kompensoida edes osan sote-uudistuksen loppulaskuun liittyvästä valtionrahoituksen leikkauksesta. Jos leikkaus olisi toteutunut täysimääräisesti, se olisi merkinnyt 400 miljoonan euron pysyvää vähenemistä kuntien valtionosuuksiin. Myös kunnallisverotuksen efektiivisyyden parannus tuo pitkällä aikavälillä kuntien taloudenhoitoon lisää liikkumavaraa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye