Keskuskauppakamari

Kuolleiden artistien puhelut toivat huomautuksen radiokanavalle

Jaa
Mainonnan eettinen neuvosto on antanut huomautuksen Radio Suomipopille sen mainoksista. Radiokanava hyödynsi mainoksissaan kuolleita artisteja ilman oikeudenomistajien lupaa.
Paula Paloranta / Kuva: Roni Rekomaa
Paula Paloranta / Kuva: Roni Rekomaa

Mainoksissa soitettiin kuolleille artisteille. Puheluihin ”vastasivat” artistit Juice, Kirka, Topi Sorsakoski ja Gösta Sundqvist. Mainoksissa soittajat kertoivat muun muassa taloyhtiöön liittyvistä asioista, tarjosivat uutta puhelinliittymää tai kyselivät kuulumisia. Lopuksi todettiin, että artisti on ehdolla Suomipopin 100 suomalaista ikonia -listalla. Mainonnan eettinen neuvosto totesi, että kysymyksessä on radiokanavan ohjelman mainos.

Kansainvälisen kauppakamarin markkinointisääntöjen mukaan henkilön kuvaa, nimeä tai mainetta voi hyödyntää markkinoinnissa vain silloin, jos markkinoija on hankkinut siihen asianomaisen henkilön suostumuksen. Asiassa ei ole merkitystä sillä, onko kysymyksessä yksityinen henkilö vai julkisuuden henkilö. Siksi myös esimerkiksi poliitikon, kuuluisan urheilijan, taiteilijan, kuninkaallisen tai muun julkisuuden henkilön kuvan, nimen tai maineen hyödyntäminen markkinoinnissa edellyttää suostumusta.

“Kun kysymyksessä on kuollut henkilö, asiaa arvioidaan tapauskohtaisesti. Nyt kysymyksessä olevien artistien kuolemasta on kulunut verraten lyhyt aika. Lisäksi tapauksen arvioinnissa otettiin huomioon mainosten tyylilaji ja käsittelytapa, joita ei voida luonnehtia hienovaraisiksi”, mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta Keskuskauppakamarista kertoo.

Mainonnan eettinen neuvosto antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan mukaisuudesta. Markkinointia suunnitteleva voi pyytää maksullista ennakkolausuntoa. Mainonnan eettisen neuvoston toiminnasta vastaavat Mainonnan Neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari.

Lisätietoja:

Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan neuvoston verkkosivuillla: https://kauppakamari.fi/lautakunnat/men/lausunnot/lausunnot-2017/



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Paula Paloranta / Kuva: Roni Rekomaa
Paula Paloranta / Kuva: Roni Rekomaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye