Snowek Oy / Trombia Technologies

Kuopiolaisen Snowek Oy:n vedettömälle katujenpuhdistusteknologialle Euroopan PM10-katupölysertifikaatti ensimmäisenä työlaitteena maailmassa

Jaa
Kuopiolaisen Snowek Oy:n kehittämä vedettömään puhdistukseen perustuva katujen puhdistuslaite Trombia on läpäissyt Euroopan PM10 -katupölysertifikaattiin oikeuttavat testit Saksassa. Suomalaisesta teknologiasta tulee täten maailman ensimmäinen ja ainoa vedettömään puhdistukseen erikoistunut EU:n PM10-sertifikaattiin oikeutettu työlaite.
Trombia puhdistuslaite asennettuna JCB -pyöräkuormaajaan Saksassa
Trombia puhdistuslaite asennettuna JCB -pyöräkuormaajaan Saksassa

Kuopiolainen kunnossapitoalan kehitysyhtiö Snowek Oy on kehittänyt jo 3,5 vuoden ajan kansainvälisille lakaisukonemarkkinoille suunniteltua Trombia-puhdistusmenetelmää, jolla on pyritty vastaamaan ympärivuotisen kaupunkien ja teollisuusalueiden aluepuhdistuksen haasteisiin. Vuosittaisen katupölyongelman kanssa taistelevat kaupungit käyttävät ensisijaisesti vettä tien pinnalla, jotta katujen puhdistus ei aiheuttaisi pölyhaittoja ympäristössä puhdistuksen aikana. Veden käyttö aiheuttaa pölyn liettymisen asfalttipinnan rakoihin, ja pölylietteen puhdistus on tehotonta. Kun pölylietettä ei saada olemassa olevilla menetelmillä poistettua riittävän tehokkaasti, nousee pöly ilmaan heti kastellun pinnan kuivuttua.

Snowek Oy:n teknologia perustuu kansainvälisessä patenttiprosessissa olevaan suljettuun ilmaveitsi-ilmankierto-harjaus menetelmään, jossa pölyilmaa puhdistetaan syklonimenetelmällä. Kun puhdistus toteutetaan ilmaveitsen ja ilmankierrätyksen avulla kuivalla pinnalla, puhdistustulos paranee merkittävästi.

”Toimme prototyypit ajoon vuosi sitten keväällä Etelä-Suomessa yksityisillä kunnossapitourakoitsijoilla. Viime kevään jälkeen prototyyppeihin tehtiin vielä hienosäätöä ja tuotekehitystä tähdäten EU-katupölysertifikaatin saavuttamiseen tämän kevään aikana. Nyt kevään aikana 2017-mallistomme koneet kävivät Suomessa koeajokiertueella ja saimme näin vielä viimeiset hienosäädöt tehtyä tuotteeseen. Toukokuussa kone kävi testeissä Frankfurtin seudulla ja nyt kesäkuussa saimme virallisesti tulokset, sekä luvan käyttää EU:n PM10 –sertifikaattia maailman ensimmäisenä vedettömään puhdistukseen erikoistuneena puhdistustyölaitteena”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Antti Nikkanen.

Euroopan katupölystandardien mukaisessa PM10-testissä testataan pinnoitettujen pintojen puhdistuskykyä sekä pölynhallintakykyä. Perinteisesti suuria investointeja vaativille imulakaisukoneille kehitetyssä testissä ei vastaavia puhdistustyölaitteita ole menestynyt, koska tehokas puhdistustulos vettä käyttäen vaatii merkittävän imutehon taakseen. Tämä näkyy myös raskaan puhdistuskaluston vaatimissa investoinneissa. Trombia-puhdistustyölaite hyödyntää ainoastaan pyöräkuormaajien ja traktoreiden hydrauliikkaa, mutta saavuttaa sertifiointiin oikeuttavan puhdistustuloksen.

EU:n PM10-sertifioinnista vastaa toimialan kattojärjestö EUnited, ja ulkopuolisena neutraalina testijärjestäjänä toimii kansainvälinen tutkimusyhtiö SGS Institute Fresenius. EUnited PM10 sertfioinnista tuli Euroopan virallinen lakaisukonestandardi ” DIN EN 1549-3: 2015:05: Sweepers - Part 3 ” vuonna 2015, ja on tästä lähtien toiminut toimialan merkittävimpänä kansainvälisenä laatusertifikaattina.

”Vedetön puhdistusprosessi on meidän ja alalla asiaa tuntevien konekuljettajien näkökulmasta avain todellisiin pölyongelmiin. Nykyiset menetelmät ovat kalliita, hitaita ja valitettavan usein heikkoja puhdistustuloksen puolesta. Lisäksi, uskomme, että säästämällä vettä me saavutamme kehittyvillä vientimarkkinoilla merkittäviä hyötyjä, sillä veden saanti ei kaikkialla ole itsestäänselvyys. Iso asia on myös marginaalinen voimantuottovaatimus laadukkaan puhdistuksen aikaansaamiseksi. Tällä on suuri merkitys tulevaisuudessa sähkö- ja akkukäyttöisyyden lisääntyessä", Nikkanen taustoittaa.

Snowek Oy tähtää uudella teknologialla nyt ensisijaisesti vientimarkkinoille. Suomi ja muut Pohjoismaat toimivat yhtiölle tuttuna referenssimarkkinana, koska talvisen hiekoitushiekan poisto tekee puhdistettavista pinnoista äärimmäisen pölyisiä. Yhtiöllä on vientiliiketoimintaa Pohjoismaiden lisäksi muun muassa Saksassa, Baltiassa ja Kiinassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Nikkanen
toimitusjohtaja
Snowek Oy
Puh. 040 722 8309
antti.nikkanen@snowek.fi

Kuvat

Trombia puhdistuslaite asennettuna JCB -pyöräkuormaajaan Saksassa
Trombia puhdistuslaite asennettuna JCB -pyöräkuormaajaan Saksassa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Snowek Oy / Trombia Technologies
Snowek Oy / Trombia Technologies
Mestarinkatu 5
70700 Kuopio

http://www.trombia.com

Suomalainen Snowek Oy on vuodesta 2011 lähtien kehittänyt katujen ja kiinteistöjen ympärivuotiseen puhdistukseen ja lumenhoitoon erikoistuneita työlaitteita. Yhtiö on tullut tunnetuksi ympäripyörivistä Circulus-kauhaharjoista, keräävistä harjalaitteista, U-auroista sekä alueauroista, katupölyä vähentävästä korkeapainepölynsidontateknologiasta sekä viimeisimpänä maailmanlaajuisesti Trombia-puhdistusteknologiasta. Yhtiön suunnittelutoimisto sijaitsee Kuopiossa ja valmistus Vieremällä sekä Lapualla. Yhtiön päämarkkinat ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Saksa sekä Baltian maat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Snowek Oy / Trombia Technologies

Kuopiolainen Snowek Oy julkisti maailman ensimmäisen täysitehoisen autonomisen ja hiilineutraalin lakaisukoneen – mahdollistaa jopa 3 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjen leikkaamisen maailmalla vuosittain29.9.2020 13:00:00 EEST | Tiedote

Suomalainen katujen puhdistuksen kehitysyhtiö Trombia Technologies, aiemmalta nimeltään Snowek Oy, julkisti tiistaina maailmanlanseerauksessa Helsingissä maailman ensimmäisen täysitehoisen ja robotisoidun lakaisukoneen. Yhtiön Trombia Free -puhdistuskoneet kuluttavat vain 15% energiaa nykyisiin imulakaisuautoihin verrattuna. Imulakaisukoneet ovat perinteisesti yksi raskaimpia dieselkäyttöisiä huoltokoneita kaupunkiympäristöissä maailmalla. Nyt julkistettu täysin päästövapaa sähköinen lakaisukonerobotti mahdollistaa kokonaisen toimialan sähköistämisen kertarysäyksellä.

LEHDISTÖKUTSU: Maailman ensimmäinen autonominen ja päästötön katujen puhdistuskone lanseerataan Helsingissä Oodissa ja kansalaistorilla tiistaina 29. syyskuuta24.9.2020 11:15:42 EEST | Kutsu

Suomalainen katujen kunnossapidon teknologiakehittäjä, kuopiolainen Snowek Oy, järjestää maailman ensimmäisen autonomisen ja päästöttömän lakaisukoneteknologian maailmanlanseerauksen tiistaina 29.09.2020 Helsingin kaupunginkirjasto Oodissa ja kansalaistorilla. Yhtiön kehittämä vedetön Trombia-puhdistusmenetelmä vähentää katujen puhdistuksen energiantarvetta vain murto-osaan yleisesti käytössä olevista imulakaisumenetelmistä. Tämä mahdollistaa täysitehoisen katujen puhdistuksen ensimmäistä kertaa sähkökäyttöisillä lakaisukoneyksiköillä. Lakaisukoneen autonominen ohjattavuus ja konenäkö ovat suomalaista uniikkia teknologiaosaamista, jota on kehitetty kaikkiin sääolosuhteisiin suomalaisessa arktisessa ympäristössä. Mediatilaisuus julkistuksesta alkaa klo 13.00 kaupunginkirjasto Oodin Kino Reginassa.

Katupölyn kimppuun suomalaisopein Amerikassa – KasvuOpen–menestyjä laajentaa Yhdysvaltoihin27.4.2018 08:52:09 EEST | Tiedote

Kuopiolainen katujen kunnossapidon kehitysyhtiö Snowek Oy on solminut merkittävät jakelusopimukset amerikkalaisyhtiöiden Beauregard Equipment, Inc, ja Monroe Tractor & Implement, Inc., kanssa. Sopimusten myötä yhtiö avaa yhteensä 16 myynti- ja palvelupistettä New Yorkista pohjoiseen. Jakeluyhteistyö on jo vauhdikkaasti konkretisoitunut kasvavaksi liiketoiminnaksi, sillä Snowek on huhtikuussa voittanut Yhdysvalloissa ensimmäiset julkissektorin kilpailutukset ja aloittanut konetoimitukset. Yhtiön lippulaivana Amerikan valloituksessa ovat vedettömään puhdistusprosessiin perustuvat Trombia-katujenpuhdistuslaitteet.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye