Suomen metsäkeskus

Kuopiossa puhutaan metsästä

Jaa
Merkittävä osa Suomen biotaloudesta rakentuu metsien varaan. Metsäisen maakuntamme, Pohjois-Savon, aluetaloudelle metsätalouden merkitys on erityisen suuri. Puhutaan metsästä Pohjois-Savo -tilaisuus kokoaa tiistaina 6.2. maakunnan metsäalan toimijat ja sidosryhmät keskustelemaan metsäalan tulevaisuuden näkymistä.

Metsäbiotalouden parissa työskentelee maakunnassamme yli 5 000 henkilöä. Esimerkiksi puutuoteteollisuus on ollut yksi veturi liikevaihdon kasvulla mitaten. Sama kasvu näkyy myös metsä- ja puutuoteteollisuuden viennissä. Samaan aikaan muuttoliikettä suuntautuu maakunnasta pois, mikä vaikeuttaa metsätalouden osaavan työvoiman saatavuutta.

Metsävaramme ovat runsaat. Metsiin on jäänyt aikaisempina vuosina runsaasti hakkuusäästöjä. Vuosina 2016 ja 2017 hakkuukertymä on kuitenkin noussut 6 miljoonaan kuutiometriin. Alueellisen metsäohjelman hakkuutavoite on 6,9 miljoonaa kuutiota.

- Erityisesti huolettaa taimikonhoito ja alempiasteinen tieverkko, joista ensin mainittu vaikuttaa olennaisesti tuleviin hakkuumahdollisuuksiin ja jälkimmäinen puun saatavuuteen tälläkin hetkellä, sanoo elinkeinopäällikkö Seppo Niskanen Suomen metsäkeskuksesta.
 

Talousmetsien luonnonhoidon merkitys kasvaa

Luonnon monimuotoisuuden huomioimiseen on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja. METSO-ohjelmassa on varattu vuodelle 2018 runsaasti varoja käytettäväksi vapaaehtoisen suojelun ja luonnonhoitohankkeiden toteuttamiseksi. Eri-ikäisrakenteinen metsien käsittely antaa metsänomistajille lisää uusia vaihtoehtoja, joskin menetelmä ei ole vielä kovin laajasti käytössä.

- Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä lisää hakkuita Suomessa. Lisääntyvät hakkuut edellyttävät vaikuttavampia toimia myös metsien monimuotoisuuden säilymisen eteen.  Talousmetsien luonnonhoito korostuukin jatkossa metsätaloudessa entistä enemmän, toteaa aluejohtaja Helena Reiman Suomen metsäkeskuksesta.
 

Ilmastonmuutos on myös metsäalan haaste

Oman uuden ja merkittävän haasteen alalle tuo ilmastonmuutos. Metsien hyvällä hoidolla ja ilmastonmuutoksen torjunnalla on paljon yhteistä. Hyvin kasvava metsä sitoo myös hyvin hiiltä. Hyvin hoidetusta metsästä saadaan metsäteollisuuden tuotteita. Näillä tuotteilla voidaan korvata muun muassa öljypohjaisia tuotteita, kuten muovia. Kuitenkin lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna, hakkuut pienentävät metsän hiilen sidontaa.

- Pelkästään tukkia, kuitua tai energiapuuta ei pidä ajatella, ei myöskään pelkästään hiilensidontaa. Metsien käytössä tulee sovittaa yhteen niin taloudellinen, ekologinen kuin sosiaalinen kestävyys, selvittää Helena Reiman.
 

Yhteistyöllä maakunnan parhaaksi

Metsätaloudessa on tärkeää tehdä laajamittaista yhteistyötä maakunnan eri toimijoiden kesken. Metsäteollisuudessa on tehty ja on suunnitteilla merkittäviä investointeja. Se luo hyvän pohjan metsien käytölle.

Lisäksi tarvitaan toimenpiteitä, jotka luovat puitteita metsätaloudelle. Pohjois-Savon metsäohjelma 2016-2020 sisältää yhteisesti linjattuja kehittämistoimia, joita halutaan nyt toimintaympäristön muutoksienkin takia täsmentää.

Laaja joukko metsäalan toimijoita ja sidosryhmiä käsittelee Pohjois-Savon metsätalouden tulevaisuudennäkymiä Puhutaan metsästä Pohjois-Savo -seminaarissa Kuopion kaupungin valtuustosalissa tiistaina 6.2.2018 klo 13 alkaen.

Yhteyshenkilöt

Seppo Niskanen
elinkeinopäällikkö, Suomen metsäkeskus
puh. 0500 498 397
seppo.niskanen@metsakeskus.fi


Helena Reiman
aluejohtaja, Suomen metsäkeskus
puh. 0400 243 337
helena.reiman@metsakeskus.fi

Tietoja julkaisijasta

Metsäkeskuksen tehtävänä on edistää metsätaloutta ja alan elinkeinoja ja neuvoa metsänomistajia metsien ja metsäluonnon hoidossa sekä hyödyntämisessä. Metsäkeskus myös kerää ja jakaa tietoa Suomen metsistä sekä valvoo metsälainsäädännön noudattamista. Metsäkeskuksen toimintaa ohjaa ja valvoo maa- ja metsätalousministeriö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen metsäkeskus

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye