Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Kurikassa alkaa kuuleminen pohjavesialueiden luokituksista ja rajauksista (Etelä-Pohjanmaa)

Jaa

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) alueen pohjavesialueet rajataan ja luokitellaan uudelleen. Lakia vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä uudistettiin vuonna 2015. Uuden lainsäädännön myötä kaikkia pohjavesialueita tarkastellaan niiden suojelutarpeen ja vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden kannalta. Samalla tarkastellaan pohjavesialueilla esiintyviä pohjavesistä riippuvaisia ekosysteemejä. Nyt vuorossa ovat ne pohjavesialueet, joiden pääsijaintikunta on Kurikka.

Rajaus- ja luokitusmuutoksista järjestetään kuuleminen, jolloin kuntalaisilla on mahdollisuus esittää pohjavesialueiden luokitusten ja rajausten kannalta olennaista tietoa.

Pohjavesialueet Pitkämönkangas A ja B sekä Keltamäki ehdotetaan yhdistettävän. Poronkankaan pohjavesialuetta ehdotetaan laajennettavan etelään. Luokituksesta ehdotetaan poistettavan kahdeksan aluetta niiden vedenhankinnan vähäisyyden vuoksi. Koiviston sillan alue ehdotetaan luokiteltavan uutena pistemäisenä 2-luokan alueena. E-luokitus ehdotetaan tehtävän Pitkämönkankaan ja Meskaisvuoren alueille niillä sijaitsevien merkittävien, luonnontilaisten lähteiden vuoksi.

Lain mukaan ELY-keskus luokittelee pohjavesialueen vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella seuraavasti:

  • 1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin.
  • 2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1 kohdassa tarkoitettuun käyttöön.
  • Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee lisäksi E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen.

Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotuksia koskevat aineistot ovat nähtävillä Kurikan kaupungin virallisella ilmoitustaululla 18.3.-6.5.2021. Kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat myös nähtävillä sähköisesti osoitteessa:

www.ymparisto.fi > Vesi > Vesiensuojelu > Pohjaveden suojelu > Pohjavesialueet > (valitse) Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

ELY-keskus korostaa, että pohjavesialueita luokitellaan ja rajataan ainoastaan hydrogeologisen tiedon ja vedenhankinnan perusteella. Tietoja voidaan lähettää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon 6.5.2021 klo 16.00 mennessä joko postitse tai sähköpostilla:


Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon, Alvar Aallon katu 8, PL 156, 60101 Seinäjoki. Sähköpostiosoite: kirjaamo.etela-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi

Nähtävillä olon jälkeen ELY-keskus kokoaa lausunnoista ja yleisöltä saadun palautteen ja antaa palautteisiin vastineet. Kuulemispalautteessa esitetyn uuden hydrogeologisen tai muun luokituksen ja rajauksen kannalta olennaisen tiedon perusteella voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia pohjavesialueiden luokituksiin ja rajauksiin. Tämän jälkeen uuden luokituksen mukaisista luokista ja rajauksista annetaan ilmoitus, mistä lähtien uudet luokitukset ja rajaukset ovat voimassa.


Pohjavesialueiden tiedot tallennetaan ja päivitetään valtakunnalliseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään/pohjavesialuepaikkatietokantaan viiveellä ilmoituksen antamisen jälkeen (kaksi kertaa vuodessa).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjavesiasiantuntija Anna Vainio, puh. 0295 027 640

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Den regionala skarvsamarbetsgruppen i Österbotten och Mellersta Österbotten har inlett arbetet med att uppdatera den regionala åtgärdsplanen för skarv12.4.2021 13:00:00 EEST | Tiedote

I den nationella skarvstrategin som publicerades år 2019 gavs de regionala samarbetsgrupperna i uppdrag att över sitt verksamhetsområde sammanställa en plan eller utredning i vilken regionala problemområden lyfts fram samt övervägs hurudana åtgärder som behövs. Samarbetsgruppen i Österbotten och Mellersta Österbotten gav ut sin åtgärdsplan för skarv år 2017 och nu har gruppen inlett uppdateringen av planen.

Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan merimetsoyhteistyöryhmä on käynnistänyt alueellisen merimetson toimenpidesuunnitelman päivitystyön12.4.2021 13:00:00 EEST | Tiedote

Vuonna 2019 julkaistussa kansallisessa merimetsostrategiassa asetettiin alueellisten yhteistyöryhmien tehtäväksi koostaa omaa aluettaan koskeva suunnitelma tai selvitys, jossa nostetaan esille alueella esiintyviä ongelmakohteita ja pohditaan tarvittavia toimenpiteitä. Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueelle on vuonna 2017 tehty merimetson toimenpidesuunnitelma, jonka päivitystyö on nyt käynnissä.

Asiakkaat olivat tyytyväisiä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen palveluihin vuonna 202012.4.2021 08:32:06 EEST | Tiedote

“Asiantuntevaa ja asiallista palvelua”, Kunnioitus tilan väkeä kohtaan”, “Tarkastajan neuvot tarkastuskäynnin yhteydessä”, “Mukava, opastava ilmapiiri”. Positiivista palautetta sateli ELY-keskuksen palvelutyytyväisyyskyselyssä. Asiakkaiden tyytyväisyys Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusten asiakaspalveluihin nousikin vuoden takaisesta. Vuoden 2020 kokonaistyytyväisyys sai arvosanaksi 4,50. Vuonna 2019 tyytyväisyys oli 4,43. Koko maan vastaavat luvut olivat 4,36 ja 4,30. Koko maan luvut sisältävät myös KEHA-keskuksen maksatuspalvelut, mutta eivät koronarahoitusta.

Kunderna var nöjda med NTM-centralen i Södra Österbottens service år 202012.4.2021 08:32:05 EEST | Tiedote

”Sakkunnig och saklig service”, ”Respekt för gårdens folk”, ”Inspektörernas råd i samband med inspektionsbesöket”, ”Trevlig och rådgivande atmosfär”. Det flödade in positiv respons på NTM-centralens enkät om servicetillfredsställelse. Jämfört med i fjol var kunderna nöjdare med NTM-centralen i Södra Österbottens kundservice. Den totala servicetillfredsställelsen år 2020 fick vitsordet 4,50. År 2019 var vitsordet 4,43. Motsvarande siffror för hela landet var 4,36 och 4,30. Siffrorna för hela landet innefattar också UF-centrets betalningstjänster, men inte coronafinansieringen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme