Kustannusosakeyhtiö Otava

Kustannusosakeyhtiö Otavalle vuosi 2017 oli kaikkien aikojen kirjavuosi!

Jaa
Otava kasvatti markkinaosuuttaan selvästi jälleen viime vuonna. Yleisessä kirjallisuudessa kasvu oli vuonna 2017 kaksinumeroinen, ja se tuli kaikista kirjallisuuslajeista eli kaunokirjallisuudesta, lasten- ja nuortenkirjallisuudesta sekä tietokirjallisuudesta.

”On hyvä lähteä tähän kevääseen kun takana on loistavasti mennyt viime vuosi.  Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia myi ennätysmäiset yli 160 000 kappaletta. Jenni Haukion Katso Pohjoista taivasta –runoantologian mahtava menestys osoitti puolestaan että suomalaiset rakastavat edelleen runoja”, iloitsee Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio. ”Elämäkerroista Heikki Harman Hector ja Alexander Stubbin ja Karo Hämäläisen kirjoittama Alex myivät erinomaisesti. Kjell Westön Rikinkeltainen taivas ja Rosa Liksomin Everstinna (Like) hurmasivat myös sekä lukijat että kriitikot”, Vainio kertoo.

Otavalla oli huippuvuosi myös Finlandia-ehdokkuuksissa. Kahdeksastatoista ehdokkaasta peräti yhdeksän oli Otavan ja Liken kirjoja.

Lisätietoja:

Pasi Vainio toimitusjohtaja 050 032 9591 pasi.vainio@otava.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye