Valtiokonttori

Kustannustuen 4. kierroksen tilastoja julkaistu – ensimmäisten hakupäivien aikana 3900 hakemusta

Jaa

Tällä viikolla alkaneen kustannustuen neljännen kierroksen ensimmäiset tilastot on nyt julkaistu. Kattaviin tietoihin tukihakemuksista ja maksetusta tuesta voit perehtyä Valtiokonttorin verkkosivuilla osoitteessa valtiokonttori.fi/kustannustukilukuina

Kustannustuen neljäs kierros alkoi Valtiokonttorissa 17.8. Tukea haetaan Valtiokonttorista sähköisen asiointipalvelun kautta.

Kiinnostus tukea kohtaan on neljännen kierroksen alussa ollut hieman maltillisempaa kuin aiemmilla hakukierroksilla: hakemuksia on 19. elokuuta mennessä saapunut yhteensä noin 3 800 kappaletta. Tuen kolmannella kierroksella hakemuksia vastaanotettiin saman verran pelkästään ensimmäisen hakupäivän aikana. 

Hakemuksista on tähän mennessä ratkaistu 1 618. Myönteisen tukipäätöksen on saanut nyt 89 % ratkaistuista hakemuksista. Hyväksymisprosentti näyttää siis tässä vaiheessa hieman suuremmalta kuin tuen kolmannella kierroksella, jolla on hyväksytty 76 % hakijoista. 

Ensimmäisten päivien aikana tukea on maksettu noin 14 miljoonaa euroa. 

Eniten tukea ravitsemistoimintaan 

Tuen ehdot ovat pysyneet pääosin samana kuin edellisellä hakukierroksella. Silloin tukea pyrittiin kohdistamaan paremmin erityisesti pienyrityksille myöntämällä 2 000 euroa tukea, jos muut tukiehdot täyttyvät ja yrityksellä on kustannuksia tukikaudelta vähintään 2 000 euroa. Myös tuen neljännellä kierroksella tuen minimisumma on pysynyt samana, ja suurin osa maksetusta tuesta on myönnetty alle 10 hengen yrityksille. 

Toimialoista tukea on myönnetty tällä hetkellä eniten ravitsemistoimintaan.  

Kattavasti tilastotietoa Valtiokonttorin verkkosivuilta 

Valtiokonttorin sivuilla osoitteessa valtiokonttori.fi/kustannustukilukuina on nyt julkaistu kattavat tilastot kustannustukihakemuksista ja -päätöksistä. Samalta sivulta voit tarkastella tilannetta kaikkien kustannustuen hakukierrosten osalta erikseen sekä yhteensä. Tähän mennessä hakemuksia on tullut neljällä tukikierroksella yhteensä 37 156 (tilanne 20.8.2021), ja tukea on maksettu yhteensä noin 619 miljoonaa euroa.  

Tilastoista on nähtävissä muun muassa saapuneiden hakemusten ja maksetun tuen määrä. Tietoa on mahdollista tarkastella esimerkiksi yritysten toimialan sekä sijainnin mukaan. Sen lisäksi tuen hakijoita on luokiteltu yrityskoon mukaan.   

Myös yksityiskohtaisemmat tiedot tuen hakijoista on nähtävissä tilastosivulla. Löydät sivulta yritysten lähettämän hakemuksen käsittelytilanteen sekä tiedot yrityksen tukipäätöksestä.  

Edellisen päivän tiedot päivittyvät raporttiin joka arkipäivä noin kello 12. Raportissa ilmoitetaan viimeisimmän päivityksen ajankohta.  

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valtiokonttori
Valtiokonttori
PL 14
00054 VALTIOKONTTORI

https://www.valtiokonttori.fi

Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.

Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille. 

Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori

Inställda evenemang kan ansöka om ersättning från evenemangsgarantin från och med den 15.9.11.9.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Ansökan om ersättning från evenemangsgarantin börjar 15.9.21 och pågår till 7.12.21. De evenemangsarrangörer vars evenemang har beviljats evenemangsgaranti kan ansöka om ersättning. Även de underleverantörer som huvudarrangören för evenemanget har angett omfattas av garantin i sin garantiansökan kan ansöka om ersättning. Ansökan om ersättning kan göras med den elektroniska ansökningsblanketten efter att huvudarrangören har anmält till Statskontoret att evenemanget ställs in eller ordnas i mindre omfattning. Den här informationen uppdateras även på evenemangsgarantins statistiksida. Evenemangsgarantin ersätter sådana i garantiansökan angivna uppstådda kostnader för planering och organisering av evenemanget som orsakats av att evenemanget ställts in enligt myndighetsrestriktion. Evenemangsgarantin kan även ersätta kostnader för ett evenemang som ordnats i mindre omfattning, förutsatt att evenemanget är förlustbringande och deltagarantalet har begränsats. Mest stöd till musikfestivaler Ev

Peruuntuneet tapahtumat voivat hakea korvauksia tapahtumatakuusta 15.9. alkaen11.9.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Tapahtumatakuun korvausten haku alkaa 15.9.21 ja hakuaikaa on 7.12.21 asti. Korvausta voivat hakea tapahtumajärjestäjät, joiden tapahtumille on myönnetty tapahtumatakuu. Korvausta voivat hakea myös ne alihankkijat, jotka tapahtuman pääjärjestäjä on ilmoittanut takuuhakemuksellaan takuun piiriin kuuluviksi. Korvausta voi hakea sähköisellä hakulomakkeella sen jälkeen, kun pääjärjestäjä on ilmoittanut tapahtuman peruuntumisesta tai pienempänä järjestämisestä Valtiokonttorille. Tämä tieto päivittyy myös tapahtumatakuun tilastosivuille. Tapahtumatakuu korvaa sellaisia takuuhakemuksessa ilmoitettuja toteutuneita kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet viranomaisrajoituksen vuoksi peruuntuneen tapahtuman suunnittelusta ja järjestelystä. Tapahtumatakuu voi korvata myös pienempänä järjestetyn tapahtuman kuluja, mikäli tapahtuma on tappiollinen ja sen osallistujamäärää on rajoitettu. Eniten takuuta musiikkifestivaaleille Tapahtumatakuun hakuaika oli 1.6.-31.8.21. Valtiokonttori vastaanotti yhteensä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme