Alko Oy

Kustavin Alko uudistetaan

Jaa
Kustavin Alko remontoidaan uuteen raikkaaseen ilmeeseen. Myymälä on avoinna ennen remonttia vielä pääsiäislauantaina 8. huhtikuuta. Myymälä avataan uudessa asussaan 27. huhtikuuta. Pääsiäisen ruokapöydässä luotetaan ruoan juomaparina paitsi viiniin, myös oluisiin ja alkoholittomiin juomiin.

Kustavin Alkon myymälä on kiinni remontin vuoksi reilun kahden viikon ajan huhtikuussa. Myymälä on avoinna normaalisti vielä pääsiäislauantaina 8. huhtikuuta klo 16 saakka. Myymälä avataan jälleen 27. huhtikuuta klo 11. Myymälän ollessa suljettuna asiakkaita palvelevat muut alueen Alkot ja noutopisteet, joiden sijainnit ja aukioloajat voi tarkistaa Alkon verkkosivuilta.

”Uudistus raikastaa myymälän ilmettä, ja myymälässä on jatkossa entistäkin vaivattomampaa ja inspiroivampaa asioida. Tuttu henkilöstö toivottaa jatkossakin asiakkaat tervetulleiksi asioimaan”, kertoo palvelujohtaja Juha Laanti.

”Myymälästä löytyy noin 480 tuotteen valikoima, joista viinejä on noin 280, panimotuotteita 50, väkeviä 140 ja alkoholittomia juomia 20. Uudistetussa myymälässä satsataan jatkossa erityisesti viineihin. Valikoiman painotukset kohdentuvat ja muuttuvat sesonkien ja asiakkaiden toiveiden mukaan”, palvelupäällikkö Johanna Vuorinen sanoo.

Alkon verkkokaupasta löytyy kattava koko 11 000 tuotteen valikoima ja tilatut tuotteet voi noutaa omasta lähi-Alkosta. Tilauksen toimitus on veloitukseton. Tilaus on vaivaton tehdä Alkon verkkosivuilla tai mobiilisovellus Alko-äpissä. Myymälähenkilökunta auttaa tarvittaessa tilauksen tekemisessä.

Pääsiäislammas viihtyy niin punaviinin, oluen kuin alkoholittomankin seurana

Pääsiäinen on kevään ihana ruokajuhla ja moni haluaa yhdistellä pääsiäispöydän herkkuihin myös erilaisia juomia. Vaikka lammas on vakiinnuttanut asemansa pääsiäispöytien tähtenä, vaihtaa yhä useampi lihan kasvisvaihtoehtoihin.

”Valitsisin lammasviiniksi keskitäyteläisen tai täyteläisen punaviinin. Oluissa suosisin pääsiäislampaan parina runsaita makuja: esimerkiksi strong ale- ja trappist-oluet ovat erinomainen valinta, kuten myös tummat vahvemmat lagerit. Myös alkoholittomat viinit ja oluet toimivat hienosti pääsiäisherkkujen kanssa”, Johanna Vuorinen vinkkaa.

”Kasvisvaihtoehdot pääsiäispöydässä ovat nykyään suuressa suosiossa, ja silloin viinitkin voivat vaihtua keveämpiin, marjaisiin punaviineihin tai vivahteikkaisiin tai paahteisimpiin valkoviineihin.”

Vuorinen kannustaa hyödyntämään rohkeasti Alkon myyjien asiantuntemusta: ”Ruoan ja juoman yhdistäminen on meillä myyjien ydinosaamista. Heidän puoleensa kannattaa ehdottomasti kääntyä, kun kaipaa juomavalinnalle apuja. Tyhmiä tai noloja kysymyksiä ei olekaan.”

Pääsiäinen on yksi Alkon vilkkaimmista sesongeista. Pääsiäisviikolla keskiviikko 5. huhtikuuta ja kiirastorstai 6. huhtikuuta ovat myymälöissä perinteisesti vilkkaimmat päivät. Pitkäperjantaina 7. huhtikuuta sekä toisena pääsiäispäivänä maanantaina 10. huhtikuuta Alkot ovat kiinni.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Palvelujohtaja Juha Laanti 040 730 4908, juha.laanti@alko.fi
Alkon mediapuhelin, 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 373 myymälää, yli 140 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2021 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 55 miljoonaa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye