Kutsu: Koronakriisin sosiaalinen velka -raportin julkaisutilaisuus
Aika: tiistai 26.10.2021, klo 9.00-10.00. Aamiaistarjoilu klo 8.30 alkaen.
Paikka: Musiikkitalon ravintola, Mannerheimintie 13A, Helsinki.
Koronakriisiä on käsitelty terveyden ja talouden ongelmana, mutta kriisin laajemmat vaikutukset suomalaisten hyvinvointiin ovat jääneet toistaiseksi vähemmälle huomiolle. Historiallisessa kriisissä on syntynyt hyvinvoinnin vajeita eli sosiaalista velkaa.
Koronakriisin aikainen tasapainoilu terveysturvallisuuden, talouden sekä kansalaisten hyvinvoinnin välillä on johtanut ajoittain kiivaisiin yhteiskunnallisiin ristiriitoihin, eikä rajoitustoimien aiheuttamilta haitoilta ole voitu välttyä.
Pandemian aikana muodostunut sosiaalinen velka ilmenee monin tavoin: työllisyyden ja toimeentulon heikentymisenä, työhyvinvoinnin puutteina, harrastuksiin ja koulutukseen liittyvinä ongelmina, ihmissuhteiden ja osallistumisen hiipumisena sekä psyykkisen terveyden huonontumisena. Toisaalta pandemialla on ollut yllättäviäkin myönteisiä vaikutuksia, esimerkiksi vapaa-ajan ja elintapojen saralla.
Pandemian jälkeiseen aikaan siirryttäessä hyvinvointivaltiolta odotetaan kriisin aiheuttamien vahinkojen korjaamista. Tämä merkitsee lähivuosina kasvavia menoja siellä, missä koronakriisin sosiaalista velkaa halutaan purkaa.
Tilaisuuden puhujat:
- Heikki Hiilamo (professori, Helsingin yliopisto ja THL). Julkaisun kirjoittaja ja tilaisuuden alustaja.
- Heidi Viljanen (kansanedustaja, sd.)
- Hanna Näremaa-Perälä (Helsingin perusopetuksen työsuojeluvaltuutettu)
- Anna Kuokkanen (viestinnän asiantuntija, Kalevi Sorsa -säätiö, freelance-valokuvaaja) esittelee dokumentaarista valokuvaprojektiaan koronakriisin vaikutuksista.
Tilaisuuden juontaa säätiön toiminnanjohtaja Mikko Lievonen.
Saapumisohjeet: Musiikkitalon ravintola sijaitsee talon kolmannessa kerroksessa. Ravintolaan on kaksi sisäänkäyntiä: toinen ulkona Kansalaistorin puolella ja toinen talon sisällä Musiikkitalon pääaulan läheisyydessä.
Tilaisuus on kaikille avoin eikä osallistumiseen vaadita ennakkoilmoitusta. Tila on esteetön.
Tilaisuus esitetään myös suorana lähetyksenä Kalevi Sorsa -säätiön Facebook-sivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko LievonenToiminnanjohtaja
Puh:050 380 1432mikko.lievonen@sorsafoundation.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatushautomo, think tank.
Elävä demokratia edellyttää monipuolisia mutta perusteltuja näkemyksiä, tulevaisuuden tekeminen ennakkoluulotonta asennetta ja uusia avauksia. Kalevi Sorsa -säätiö perustettiin vuonna 2005 vastaamaan osaltaan näihin tavoitteisiin.
Säätiö hahmottaa ja ruokkii keskustelua siitä, mitä sosialidemokratian arvopohjaan nojaava, vapauden ja oikeudenmukaisuuden sekä tasa-arvon yhdistävä yhteiskuntapolitiikka voisi olla tänään ja huomenna, pidemmälläkin perspektiivillä.
Toiminta sijoittuu paljolti tutkimuksen sekä poliittisen valmistelun ja päätöksenteon väliin. Säätiö rakentaa projekteissaan, tilaisuuksissaan ja julkaisuissaan siltoja tutkijayhteisöjen, tiedotusvälineiden, kansalaisjärjestöjen ja poliittisten toimijoiden välille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö
Raportti: Suomi selvisi hyvin energiakriisistä vuonna 202217.3.2023 07:15:00 EET | Tiedote
Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi tänään raportin, joka käsittelee vuoden 2022 energiakriisin syitä ja sitä, miten se olisi voitu välttää. Yhdeksän kysymystä ja vastausta vuoden 2022 energiakriisistä -raportin on kirjoittanut säätiön energiapolitiikkaan erikoistunut asiantuntija Janne M. Korhonen.
Kyselytutkimus: Puoluekenttä jakautuu kahtia suhtautumisessa taloudelliseen eriarvoisuuteen ja sen kaventamiseen24.2.2023 02:00:00 EET | Tiedote
Kalevi Sorsa -säätiö selvitti kyselytutkimuksessaan puolueiden näkemyksiä eriarvoisuudesta. Mitä eriarvoisuudelle tehdään tulevalla vaalikaudella? -tutkimus osoittaa, että puolueiden näkemykset jakautuvat erityisesti, kun on kyse taloudellisesta eriarvoisuudesta ja siihen puuttumisesta.
Kalevi Sorsa -säätiön oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän asiantuntijana aloittaa Janne M. Korhonen15.2.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Kalevi Sorsa -säätiön uutena asiantuntijana aloittaa 15.2.2023 filosofian tohtori Janne M. Korhonen. Korhonen vastaa säätiön oikeudenmukaista ekologista siirtymää koskevasta teemakokonaisuudesta. Hän siirtyy tehtävään energiasiirtymän kiihdyttämistä tutkineesta Plan B -tutkimushankkeesta.
Kutsu keskustelutilaisuuteen: Länsi-Balkanin maiden EU-laajentuminen kriisien varjossa19.1.2023 07:20:00 EET | Kutsu
Kriisit ovat viime vuosina koetelleet Eurooppaa. Ne ovat vaikuttaneet merkittävästi myös Länsi-Balkanin maihin, jotka ovat odottaneet EU-jäsenyyttä jo vuosikymmeniä. Viimeaikaisten kriisien varjossa Länsi-Balkanista on tullut yksi maailmanpoliittisen valtakamppailun kentistä. Alueen merkittävin tukija on EU, mutta myös Venäjä ja Kiina pyrkivät kasvattamaan vaikutusvaltaansa Länsi-Balkanilla muun muassa taloudellisen avun ja informaatiovaikuttamisen kautta. Näistä aiheista keskustellaan tiistaina 24.1.2023 klo 9.00-11.00 Kalevi Sorsa -säätiön ja Ajatuspaja Vision järjestämässä keskustelutilaisuudessa.
Raportti: Koronapandemia kiihdytti EU:n, Kiinan ja Venäjän valtakamppailua Länsi-Balkanilla8.12.2022 10:00:00 EET | Tiedote
Tuore raportti osoittaa, että Länsi-Balkanin maiden demokratiakehitys taantui pandemian aikana. Hallitukset käyttivät perusoikeuksia kaventavia rajoitustoimenpiteitä vahvistaakseen valtaansa. Samalla Kiina ja Venäjä pyrkivät nostamaan vaikutustaan alueella muun muassa informaatiovaikuttamisen avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme