Amos Rex

Kutsu lehdistötilaisuuteen: Birger Carlstedtin näyttely tuo legendaarisen kahvilan Amos Rexiin

Jaa

Amos Rex esittelee Birger Carlstedtin (1907 – 1975) elämäntyötä suuressa retrospektiivisessä näyttelyssä, joka käsittää taiteilijan koko tuotannon 1920-luvun abstrakteista kokeiluista aina 1950-luvulta alkaneeseen konkretistiseen kauteen saakka. Mukana on rekonstruktio legendaarisesta Le Chat Doré -kahvilasta.

Birger Carlstedt suunnitteli Suomen ensimmäisen funkkisinteriöörin Unioninkadulla vuonna 1929 avautuneeseen kahvilaan. Le Chat Doré -kahvilan sisustus rakennetaan näyttelyyn uudelleen. Kävijät voivat herkutella kahvilassa kieltolain tunnelmissa. Amos Rexin kokoelmiin perustuva näyttely ”Birger Carlstedt: Kultainen kissa” on esillä 11.10.2019 – 12.1.2020.

Birger Carlstedt – Modernismin haaste -teos julkistetaan näyttelyn yhteydessä. Suomeksi ja ruotsiksi saatavilla olevan kirjan ovat kirjoittaneet Amos Rexin asiantuntijat sekä taidehistorioitsijat Helsingin yliopistosta ja Åbo Akademista. Teos on ensimmäinen laaja ja kattava teos Carlstedtin tinkimättömästä ja monipuolisesta taiteesta sekä hänen omalaatuisesta persoonastaan.

Amos Rex kutsuu lehdistön Birger Carlstedt: Kultainen kissa -näyttelyn ja Birger Carlstedt: Modernismin haaste -julkaisun tiedotustilaisuuteen keskiviikkona 9.10. klo 11–12. Ilmoittautuminen: https://amosrex.fi/birger-carlstedt-press/

Puheenvuorot:
Teijamari Jyrkkiö, näyttelypäällikkö, Amos Rex
Synnöve Malmström ja Tuomas Laulainen, näyttelyn kuraattorit, Amos Rex
Susanna Aaltonen, Le Chat Doré -kahvilan artikkelin kirjoittaja, dosentti, Helsingin yliopisto

Birger Carlstedt (1907–1975)

Birger Carlstedt oli suomalainen modernismin edelläkävijä, abstraktin taiteen uranuurtaja ja monilahjakas dandy, joka työskenteli maalauksen lisäksi mm. sisustussuunnittelun, muotoilun ja lavastuksen parissa. Hän seurasi ja osallistui aikansa taidekeskusteluihin, uskalsi tehdä valtavirrasta poikkeavia kokeiluja ja tutustui uusimpiin taidesuuntauksiin monilla matkoillaan. Hänen taiteessaan voidaan nähdä niin ekspressiivistä ja surrealistista kuin kubistista ja konkreettista ilmaisua.

Näyttelyssä legendaarinen kahvila

Le Chat Doré avasi ovensa 1929 – tasan 90 vuotta sitten. Suomenruotsalainen Birger Carlstedt oli nuori aloitteleva taiteilija, kun hän suunnitteli kahvion sensaatiomaisen modernin sisustuksen. Le Chat Doré säilyi jälkipolville vain guassisuunnitelmissa ja valokuvissa. Suomen taidehistoriassa kahvilan lattiamaalausta pidetään yhtenä ensimmäisistä konstruktivistista taideteoksista ja sisustusta yhtenä ensimmäisistä funktionalistisista kohteista. Sisustus edusti bauhauslaisuutta, jossa käyttötarkoitus ja lavastukselliset elementit yhdistyvät. Se oli alkupiste Carlstedtin kuvataitelijan uralle ja ennen kaikkea myöhemmälle 1940- ja 1950-luvun toiminnalle teatterilavastajana.

Le Chat Doré -kahvilan venäläinen kabinetti on toteutettu näyttelyyn lisätyn todellisuuden tekniikalla. Kyseessä oli yksityiskabinetin kaltainen ravintolatila, joka soveltui esimerkiksi pienemmän seurueen illallistilaisuuksiin. Luonnoksista ja valokuvista nähdään tilan kasettikatto, keinovaloikkuna ja Carlstedtin käsialaa oleva seinämaalaus, joka poikkesi vaikutteiltaan modernista kahvilatilasta ja varsinkin sen abstraktista lattiamaalauksesta. Kabinettiin pystyy tutustumaan älylaitteeseen ladattavalla, ilmaisella Arilyn-sovelluksella. Venäläisen kabinetin AR-sovellus on toteutettu yhteistyössä Arilynin kanssa, Danske Bankin tuella.

Näyttely esittelee Carlstedtin kaikkein varhaisimmat 1930- ja 1940-luvulla tehdyt maalaustaiteelliset kokeilut, sekä seuraa hänen kiehtovaa kehitystään täysiveriseksi abstraktikoksi. Musiikki näytteli keskeistä osaa niin Carlstedtin abstraktissa, konkretistisessa maalaustaiteessa kuin hänen henkilökohtaisessa elämässäänkin avioliitossa konserttipianisti France Ellegaardin kanssa.

Näyttely perustuu Amos Rexin kokoelmaan, joka on saatu testamenttilahjoituksena Birger Carlstedtilta ja hänen puolisoltaan. Näyttelyä on lisäksi täydennetty tärkeillä kotimaisilla ja ulkomaisilla lainoilla.

Birger Carlstedt: Kultainen kissa
11.10.2019 – 12.1.2020
Amos Rex, Helsinki

Birger Carlstedt: Modernismin haaste
Susanna Aaltonen, Rauno Endén, Liisa Kasvio, Tuomas Laulainen, Marie-Sofie Lundström, Synnöve Malmström
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Amos Rex
2019
216 sivua, 155 kuvaa

Lehdistökuvat: https://amosrex.fi/lehdisto/

Yhteyshenkilöt

Iia Palovaara, tiedottaja, Amos Rex
+358 (0)50 544 3331, iia.palovaara@amosrex.fi

Timo Riitamaa, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Amos Rex
+358 (0)41 529 2620, timo.riitamaa@amosrex.fi

Birger Carlstedt: Modernismin haaste -julkaisun arvostelukappaleet:

Aino Rajala, kustantaja, Kustannusosakeyhtiö Parvs
+358 (0)50 573 8405, aino.rajala@parvs.fi

Kuvat

Lataa
Birger Carlstedt, Le Chat Dorén luonnos, 1920-luku-
Birger Carlstedt, Le Chat Dorén luonnos, 1920-luku-
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Amos Rex
Amos Rex
Mannerheimintie 22-24
00100 HELSINKI

museum@amosrex.fihttp://www.amosrex.fi

Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Funkkishelmi Lasipalatsi ja uudet taidemuseotilat aaltoilevan aukion alla tarjoavat 10 000 neliötä ainutkertaisille elämyksille maan alla ja päällä sekä Bio Rexin valkokankaalla. Amos Rexin näyttelyohjelma ulottuu uusimmasta, usein kokeilevasta nykytaiteesta, 1900-luvun modernismiin ja muinaisiin kulttuureihin.

www.amosrex.fi #amosrex

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amos Rex

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme