KUTSU MEDIALLE: Alamäkiluistelun MM-osakilpailu Jyväskylässä 1-2.2.2019

Jaa
Jyväskylän Red Bull Crashed Ice -osakilpailu on ansainnut klassikko-statuksen alamäkiluistelun MM-kalenterissa ja noussut vauhtilajin mestareiden yhdeksi kansainvälisistä suosikkikilpailuista. Kisa luistellaan nyt toistaiseksi viimeistä kertaa Jyväskylässä ja Red Bull kutsuu median edustajat tutustumaan lajiin ja kokeilemaan rataa itse perjantaina 1. helmikuuta, sekä seuraamaan Suomen MM-osakilpailua lauantaina 2. helmikuuta. Lauantaina 2. helmikuuta yleisöllä on mahdollisuus kokea niin miesten kuin naisten vauhdikkaat finaalit päivänvalossa.
Paavo Klintrup, Michael Urban ja Juho Oinonen lähtötilanteessa Laajavuoren kisassa 2018. Kuvacredit: Red Bull Content Pool
Paavo Klintrup, Michael Urban ja Juho Oinonen lähtötilanteessa Laajavuoren kisassa 2018. Kuvacredit: Red Bull Content Pool

Laajiksen hiihtokeskukseen rakentuva yli 600-metrinen rata on MM-sarjan pisin ja vaativin: kiertueen ainoan luonnonjääradan elävä pinta, ennätyspituus ja yli 60 metrin korkeusero laittavat urheilijoiden reidet maitohappotestiin ja takaavat sen, ettei kisassa vältytä yllätyksiltä.

Hallitsevalla nuorten maailmanmestarilla Mirko Lahdella, Paavo Klintrupilla, Markus Juolalla sekä muilla kotiyleisön suosikeilla on ulkomaisia kilpaveljiään enemmän kokemusta vaativissa olosuhteissa kilpailemisesta. Suomalaiset laskijat tulevatkin kotikisassaan tarjoamaan alamäkiluistelun hallitseville maailmanmestareille Scott Croxallille ja Amanda Trunzolle kovan vastuksen.

Neljättä kertaa Jyväskylässä järjestettävään Red Bull Crashed Ice -osakilpailuun osallistuu yli 100 laskijaa. Suomalaisia vauhtilajin taitajia on mukana yli 20. Tapahtuma on nyt ensimmäistä kertaa ilmainen yleisölle, joten tapahtumaan on odotettavissa runsaasti yleisöä. Jyväskylän Red Bull Crashed Ice -MM-osakilpailu televisioidaan yli 50 maahan ja paikalle odotetaan katsojiksi lähemmäs 10 000 henkeä.

Jyväskylän Red Bull Crashed Ice -MM-osakilpailuun osallistuvan median tapahtumakohtaiset akkreditointipyynnöt pyydetään sähköpostiosoitteeseen isak.kullman@redbull.com 26.1.2019 mennessä. Tai akkreditointityökalun kautta osoitteessa https://www.redbullcontentpool.com/accreditation/redbullcrashedice Finaalipäivänä radan varrella toimivat valokuvaajat varustetaan huomioliiveillä. Median edustajien käytössä on wifillä varustettu pressikeskus. Akkreditointia varten tarvitaan:

- Akkreditointia hakevan henkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

- Edustettava media ja työtehtävä

Medialle on tarjolla järjestäjän puolesta myös videomateriaalia kisaajien kypäräkameroista, still-kuvia sekä monipuolisia highlight-koosteita. Lisäksi radan testaamisesta on mahdollista saada video- ja stillikuvia tapahtuman omilta kuvaajilta.

Jyväskylä Red Bull Crashed Ice –tapahtuman aikataulu*

Perjantai, 1. helmikuuta (avoinna medialle)

09:30-12:00 Karsintalaskut

12.30-13.30 Karsintakilpailu lauantain kilpailuun

14:00-15.00 Juniorikilpailu ja finaali

15:00-16:00 Medialla mahdollisuus tutustua ja kokeilla rataa (omat luistimet mukaan, turvavarusteet saa paikan päältä) 

Median edustajilla on mahdollisuus majoittautua Jyväskylässä Red Bullin kautta ja jäädä seuraamaan lauantain pääkisaa

Lauantai, 2. helmikuuta (avoinna yleisölle)

11:00 Kisa-alueen portit aukeavat yleisölle

12:00 Jyväskylä Red Bull Crashed 2018 –finaalit

* alustava ohjelma, oikeudet muutoksiin pidätetään

Alamäkiluistelun MM-sarja 2018-2019

7.-8.12.2018    ATSX 1000 Red Bull Crashed Ice, Yokohama, Japani
5./6.1.2019     ATSX 250 Judenburg, Itävalta
19.1.2019        ATSX 250 Rautalampi, Suomi 
26.1.2019        ATSX 500 Igora, Pietari, Venäjä
2.2.2019          ATSX 1000 Red Bull Crashed Ice, Jyväskylä, Suomi
8.-9.2.2019      ATSX 1000 Red Bull Crashed Ice, Boston (MA), Yhdysvallat
16.2.2019        ATSX 250 Uktus, Ekaterinburg, Venäjä
16.2.2019        ATSX 500 Mont DuLac, MN, Yhdysvallat
2.3.2019          ATSX 500 La Sarre, Quebec, Kanada 

Kuvat ja videot voit ladata vapaaseen editoriaaliseen käyttöön osoitteessa https://www.redbullcontentpool.com/redbullcrashedice/

Lisätiedot lajista ja ohjelmasta
www.redbullcrashedice.com
        www.atsx.org

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Isak Kullman
isak.kullman@redbull.com

Kuvat

Paavo Klintrup, Michael Urban ja Juho Oinonen lähtötilanteessa Laajavuoren kisassa 2018. Kuvacredit: Red Bull Content Pool
Paavo Klintrup, Michael Urban ja Juho Oinonen lähtötilanteessa Laajavuoren kisassa 2018. Kuvacredit: Red Bull Content Pool
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Red Bull Finland
Red Bull Finland
Kaikukatu 4
00580 HELSINKI

http://www.redbull.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland

Red Bull tuo massiivisen freestyle-rap -kisan Suomeen25.10.2023 16:12:00 EEST | Tiedote

Helsingissä 2. joulukuuta järjestettävässä Red Bull Sana Sanasta -kilpailussa Suomen taitavimmat MC:t esittelevät uskomattomia sanankäyttötaitojaan freestyle-rap battlen muodossa. Kyseessä on kilpailu, jollaista ei ole ennen suomirapin saralla nähty. Haku Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävään finaaliin aukeaa 25.10. ja se on auki kaikille, joilla rahkeet riittävät ottamaan toisistaan mittaa.

Red Bull 400 -ylämäkijuoksukilpailun kisaajilla edessä hapokas nousu Salpausselän suurmäessä5.9.2023 06:42:00 EEST | Tiedote

Jo klassikoksi muodostunut Red Bull 400 -ylämäkijuoksukilpailu järjestetään Lahden suurmäessä lauantaina 9.9.2023. Tapahtumaan on ilmoittautunut tuhatpäinen joukko juoksijoita, jotka lähtevät ottamaan mittaa itsestään, toisistaan ja legendaarisesta Lahden suurmäestä. Mäkimontussa tullaan näkemään itsensä haastavien kuntourheilijoiden lisäksi useita entisiä ja nykyisiä ammattiurheilijoita. ISTV näyttää tapahtuman suorana lähetyksenä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye