Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Kutsu medialle: Biz Potential Finland 2019 -kilpailun finaali 12.12. Tampereella

Jaa
Tervetuloa seuraamaan Tampereella 12.12. järjestettävää Biz Potential Finland 2019 -kilpailun finaalia. Finaalissa toisistaan ottaa mittaa yhdeksän kolmen hengen joukkuetta, jotka on koottu eri yliopistojen kauppatieteiden opiskelijoista.

Biz Potential Finland 2019 on ensimmäinen Suomen Ekonomien järjestämä kauppatieteilijöille suunnattu case-kilpailu. Kilpailussa testataan sekä kaupallisen alan teorian osaamista että kykyä ratkaista annettu case-tehtävä. Voittava joukkue palkitaan Danske Bankin palkinnoilla, joihin kuuluvat muun muassa mahdollisuus tutustua pankin toimintaan päivän ajan ja Garminin älykellot.

Finaali toteutetaan englanniksi. Kolme parhaaksi valittua joukkuetta pääsee mukaan pohjoismaiseen kauppatieteen opiskelijoiden Nordic Championships in Business and Economics -kilpailuun, joka järjestetään syksyllä 2020 Tanskassa.

Kilpailu on avoin medialle. Olette tervetulleita seuraamaan tapahtumia kilpailupäivän aikana. Kilpailu käynnistyy kello 9−10 Tampereen yliopistolla, Pinni A-rakennuksessa Paavo Koli -salissa osoitteessa Kanslerinrinne 1, Tampere, jolloin myös Suomen Ekonomien toiminnanjohtaja Jari Elo puhuu mm. Suomen Ekonomien arvoista. Joukkueet esittelevät case-tehtävien ratkaisut kello 16−17.30 Pinni A:ssa. Kilpailun voittaja julkistetaan kello 20.30.

Kilpailun järjestäjiä, tuomareita ja osanottajia voi haastatella päivän aikana. Pyydämme ottamaan yhteyttä haastattelujen järjestämiseksi Veera Hellmaniin (+358 50 385 8229, veera.hellman@ekonomit.fi).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veera Hellman,+358 50 385 8229, veera.hellman@ekonomit.fi

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry

Olemme yli 50 000 vaikuttajan yhteisö, kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö.

Olemme Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö, liittomme muodostavat 25 ekonomiyhteisöä ja 13 opiskelijayhteisöä. Teemme vaikuttamistyötä hyvän työelämän ja kestävän yhteiskunnan puolesta. Autamme jäseniämme luomaan merkityksellisen elämän ja tavoittelemaan unelmiaan – vapauttamaan todellisen potentiaalinsa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye