Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Kutsu medialle: Henkivakuutusvaje Suomessa

Jaa

Ennenaikaiseen kuolemaan liittyvään taloudelliseen menetykseen varautuminen on tullut aiempaa ajankohtaisemmaksi koronapandemian aikana. Kohonnut kuolemanriski on saanut monet pohtimaan henkivakuutuksensa riittävyyttä, mutta kuolemanvaraturvan tarpeen arviointi ei ole kuitenkaan helppoa.

Etlan tiistaina 10.5. klo 9 julkaistava tutkimus kartoittaa ns. henkivakuutusvajeen suuruutta Suomessa. Tutkimuksen on rahoittanut Finanssiala ry ja tuloksia käsitellään syvemmin Finanssialan järjestämässä tilaisuudessa, johon on mahdollista osallistua joko etänä tai paikan päällä.

Aika: Tiistaina 10.5. klo 9‒10

Paikka: Teams / Finanssiala ry:n Shockley-studio, Itämerenkatu 11–13, Helsinki


Finanssiala ry:n ja Etlan yhteisessä tilaisuudessa Etlan tutkimuspäällikkö Olli Ropponen esittelee tuoreen tutkimuksen keskeiset tulokset ja havainnot. Kommenttipuheenvuoron pitää Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari. Tilaisuuden moderoi Finanssiala ry:n kehityspäällikkö Jussi Karhunen.

Tilaisuuden alustava ohjelma:

klo 8.30             Tarjolla aamukahvia

klo 9.00             Tervetuloa / Jussi Karhunen, kehityspäällikkö, Finanssiala ry

klo 9.05             Tulosten esittely / Olli Ropponen, tutkimuspäällikkö, Etla

klo 9.35             Kommenttipuheenvuoro: Henkivakuutus turvaa perheen toimeentuloa kuoleman jälkeen / Esko Kivisaari, varatoimitusjohtaja, Finanssiala ry

klo 9.50             Kysymyksiä & keskustelua

klo 10.00           Tilaisuus päättyy

Ilmoittautuminen tilaisuuteen maanantaihin 9.5. klo 12 mennessä ilmoittautumislomakkeella. Kerro, osallistutko tilaisuuteen etänä vai paikan päällä.

Etäosallistujille lähetetään vahvistusviesti, jossa on mukana linkki tilaisuuteen.

Lämpimästi tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Osa-aikatyö Suomessa kasvaa ja tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät edelleen17.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye