Varma

Kutsu medialle: Katajanokalle suunnitteilla olevasta toimitilasta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voittaja julkaistaan 24.6.

Jaa
Varma on rakennuttamassa Katajanokalle puista toimitilarakennusta, jonka suunnittelusta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voittaja julkistetaan tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 24.6. klo 13.

Varma on rakennuttamassa Katajanokalle puusta tehtyä toimitilaa, johon sijoitetaan mm. Stora Enson pääkonttori ja hotelli. Rakennuksesta on käyty kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, jonka voittaja julkaistaan palkitsemistilaisuudessa keskiviikkona 24.6. klo 13. Tilaisuus on samalla tiedotustilaisuus myös median edustajille. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua ja kysymyksiä esittää myös verkossa.

Katajanokan Laituri -nimeä kantava hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Stora Enson ja Helsingin kaupungin kanssa. Tiedotustilaisuudessa voittajatyön valinnasta ja hankkeen etenemisestä kertovat Varman kiinteistösijoituksista vastaava johtaja ja arkkitehtuurikilpailun palkintolautakunnan puheenjohtaja Ilkka Tomperi, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristöstä vastaava apulaispormestari Anni Sinnemäki, Stora Enson Wood Products -divisioonan liiketoiminnan kehityspäällikkö Antto Kauhanen ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n edustaja Samuli Miettinen.

Kilpailutöille omistettu verkkosivu löytyy osoitteesta www.katajanokanlaituri.fi.

Median edustajia pyydetään ilmoittautumaan tilaisuuteen etukäteen Varman viestintäpäällikölle Ilari Takamäelle, joka antaa myös lisätietoja tilaisuudesta (puh. 040 502 4531 tai ilari.takamaki@varma.fi).

Jos haluat seurata tilaisuutta verkossa, lähetämme tähän tarkoitetun linkin ilmoittautumisesi jälkeen.

Voittajatyön kuva- ja videomateriaali on saatavilla tilaisuuden jälkeen Varman aineistopankissa.

Tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Varma on suomalaisen työn eläkevakuuttaja ja työkykyjohtamisen edelläkävijä. Tehtävämme on turvata eläkkeet nyt ja tulevaisuudessa. Varma on myös vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye