Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kutsu medialle: Malmin uudistusten sekä Malmin lentokentän alueen väliaikaisen käytön suunnitelmat esittelyssä

Jaa
Helsingin kaupunki kutsuu median infotilaisuuteen, jossa kerrotaan Malmin lentokentän alueen väliaikaiskäytön suunnitelmista. Samalla kuulet muista tulevista suunnitelmista Koillis-Helsingin alueella.

Rakentaminen Malmin lentokentän alueella ja sen ympäristössä alkaa 2020-luvun alussa. Asukkaita alueelle tulee noin 25 000 – pienen suomalaisen kaupungin verran – ja työpaikkoja parituhatta. Suunnitelmana on, että Malmin lentokentän alueelle tulee 13 500 uutta asuntoa, jotka valmistuisivat 400–600 asunnon vuositahtiin. Lentotoiminta alueella päättyy kuluvan vuoden lopulla. 

Ennen katujen ja talojen rakentamista sekä rakennustöiden aikana Malmin lentokentän alue tulee olemaan helsinkiläisille monipuolinen virkistyksen, ulkoilun, harrastamisen ja tapahtumien paikka. Virkistysmahdollisuuksien lisäksi alueita varataan rakennustöiden valmisteluun ja tarpeisiin.  

Kaupungin tahtotila on, että jo talvella 2020 osalla lentokentän alueesta olisi mahdollisuus harrastaa talviliikuntaa, kuten hiihtää ja luistella. 

Aika: tiistai17.12.2019 kello 14–15 

Paikka: Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, kokoushuone 2  

Ohjelma: 

Malmin lentokentän alueen väliaikainen käyttö 
Kimmo Kuisma, projektinjohtaja, kaupunginkanslia 

Ajankohtaista alueen kaavoituksessa  
Kaisa Jama, asemakaavoituksen tiimipäällikkö 

Malmin keskusta uudistuu 
Antti Mentula, arkkitehti, asemakaavoitus 

Pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen sähköpostitse osoitteeseen kaupunginkanslia.viestinta@hel.fi 

Mediainfo järjestetään samana päivänä kuin Uutta Koillis-Helsinkiä -tilaisuus yleisölle.  Erillinen mediatiedote yleisötilaisuudesta on lähetetty 11.12. 

Yleisötilaisuuden ohjelma löytyy tästä linkistä.

Lisätietoa Malmin lentokentän alueesta Uutta Helsinkiä -sivustolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suvi Kukkonen
viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
suvi.kukkonen@hel.fi
+358 50 341 9273


Liisa Leeve
viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
liisa.leeve@hel.fi
+358 40 595 2081

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye