Messukeskus

Kutsu medialle: Studia 27.–28.11.2018

Jaa

Hyvä toimittaja, Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma Studia järjestetään 27.–28.11.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Luvassa on tietoa erilaisista vaihtoehdoista toisen asteen opiskelujen jälkeen.

Studiassa esittäytyy tänä vuonna poikkeuksellisen paljon kansainvälisiä yliopistoja. Erityisesti brittiyliopistot ovat Studiassa vahvasti edustettuina, sillä mukana on 12 yliopistoa Iso-Britanniasta. Heiltä voi kysyä esimerkiksi Brexitin vaikutuksista ulkomaisiin opiskelijoihin tulevina vuosina. Kaiken kaikkiaan Studiassa esittäytyy yhteensä lähes 30 ulkomaista korkeakoulua Iso-Britannian lisäksi muun muassa Alankomaista, Australiasta, Latviasta, Ruotsista ja Virosta. Lisää tietoa Studiassa esittäytyvistä kansainvälisistä yliopistoista: https://studia.messukeskus.com/opiskelu-ulkomailla.

Studiaan rakennetaan tänä vuonna uusi teema-alue, jossa esitellään opiskelijoiden kehittelemiä innovaatioita. Mukana omia innovaatioprojektejaan ovat esittelemässä opiskelijat Metropolia Ammattikorkeakoulusta, Oulun yliopistosta, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, Aalto-yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta ja Tampereen ammattikorkeakoulusta. Alueella voi tutustua esimerkiksi tutor-sovellukseen tai koiranpalkitsemisautomaattiin. Lisää tietoa Innovaatioalueesta ja kaikkien alueella olevien innovaatioiden esittelyt: https://studia.messukeskus.com/innovaatioalue.  

Inspis-ohjelmalavalla järjestetään keskusteluja ja tietoiskuja erilaisista opiskelu- ja työmahdollisuuksista. Lavan ohjelmassa on tietoa muun muassa poliisiopinnoista, vapaaehtoistyömahdollisuuksista ulkomailla sekä paikkatieto- ja maanmittausaloista, joiden ymmärrys on keskeistä esimerkiksi robottiautojen, dronejen ja Google Mapsin toiminnassa.

Tapahtuman koko ohjelma ja tiedot näytteilleasettajista löytyvät nettisivuilta https://studia.messukeskus.com. Studia on avoinna tiistaina 27.11. klo 9–17 ja keskiviikkona 28.11. klo 9–16. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Messukeskus ja Suomen Lukiolaisten liitto. Tervetuloa Studiaan!

Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, etunimi.sukunimi@messukeskus.com | Median edustajat voivat akkreditoitua Studia-messuille ennakkoon Messukeskuksen uutishuoneessa www.messukeskus.com/uutishuone | Kuvia edellisistä tapahtumista vapaasti toimitusten käyttöön Messukeskuksen kuvapankista http://mediabank.messukeskus.com

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin sata messutapahtumaa sekä 2000 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. Annually, a hundred exhibitions and 2000 meetings and congresses are held at MessukeskusOver one million visitors take part in the events. The Finnish Fair Corporation, the company that owns Messukeskus Helsinki, celebrates its 100th anniversary in 2019. | Messukeskus – A century in the centre of events 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Ensimmäiset Cyber Security Nordic -tapahtuman puhujat on julkaistu23.4.2019 10:49:11 EESTTiedote

Cyber Security Nordic 2019 -tapahtumassa pääpuhujista Rik Ferguson, Perttu Pölönen, Tom Van de Wiele ja Kim Zetter avaavat neljää tapahtuman teemaa. Tänä vuonna teemoina ovat kyberturvallisuuden politiikka, talous, todellisuus ja tulevaisuus. Teemoja avataan sekä yritystalouden että julkishallinnon näkökulmista. Cyber Security Nordic -tapahtuma järjestetään 2. - 3.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä nyt kolmannen kerran.

Habitaren 2019 Kansainvälinen Ystävä Alberto Alessi: Suomalainen ja italialainen muotoilu ovat toistensa vastakohtia, ja siksi sopivat niin hyvin yhteen17.4.2019 14:00:00 EESTTiedote

Tunnetun italialaisen designtalo Alessin pääjohtaja Alberto Alessi on Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2019. Suomalaisen muotoilun kanssa pitkään toiminut Alessi valitsee Habitaren kiinnostavimmat sisällöt ja pitää keynote-puheenvuoronsa keskiviikkona 11.9.2019. Habitare on avoinna Messukeskuksessa Helsingissä 11.–15.9.2019. Italiassa 1921 perustettu Alessin muotoilutalo on yksi maailman tunnetuimpia yrityksiä muotoilun kentällä. Alessin yli tuhannen tuotteen valikoimaan kuuluu paljon kodin esineitä, kuten astioita ja keittiötarvikkeita, ja monet ovat saavuttaneet ikonisen maineen nykymuotoilussa. Tuotteiden suunnitteluun on vuosien saatossa osallistunut yli kolmesataa muotoilijaa – joukossa myös monia suomalaisia. ”Arvioimme Alessin tuotteiden menestystä neljällä muuttujalla, joita ovat tuotteen funktio, aistinvarainen kuvitteellinen muisti, viestintä ja kieli, sekä hinta. Korkein mahdollinen pistemäärä on 20 pistettä, ja korkein Alessin tuotteen saama pistemäärä on 18 pistettä. Se on

Vuoden Huiput -näyttely Habitareen12.4.2019 10:00:00 EESTTiedote

Parasta suomalaista luovaa suunnittelua esittelevän Vuoden Huiput -kilpailun voittajien näyttely nähdään jälleen ensi syksynä Habitaressa Messukeskuksessa 11.–15.9.2019. Suomen merkittävimmän luovan suunnittelun kilpailun voittajat julkistettiin eilen. Grafian järjestämä Vuoden Huiput on parasta suomalaista mainontaa ja muotoilua palkitseva, vuodesta 1980 järjestetty kilpailu. Viime vuoden luovan suunnittelun parhaimmisto palkittiin eilen Vuoden Huiput 2018 -gaalassa. Voittajatyöt esitellään jälleen omana näyttelynään Habitaressa syyskuussa. Habitaren Vuoden Huiput 2018 -näyttelyssä nähdään noin 61 työtä, 15 eri sarjan parhaat. Kilpailun kaikkien sarjojen pääpalkinnon, Grand Prixin, sai TBWA:n Helsingin Sanomille suunnittelema Land of Free Press. Kampanjan luovasta suunnittelusta TBWA\Helsingillä vastasivat mm. Sami Kelahaara, Jyrki Poutanen ja Erno Reinikainen. ”Älykäs ajatus, nopea ja erinomaisesti ajoitettu toteutus, usko minimalismin ja kiteytetyn sanoman voimaan sekä halu vaikutta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme