Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kutsu Piha & Puutarha -messujen ja Mökki & Meri -messujen infoon 29.3.

Jaa
Suosittu Piha & Puutarha -messut yhdessä Mökki & Meri -messujen kanssa avautuu 29.-31.3. Tällä kertaa yleisö pääsee tutustumaan mm. suosiotaan kasvattaviin ilmakasveihin, vanhojen puutarhojen omenoihin, terassi-istuttamisen trendeihin ja kattopuutarhaan. Messuilla mitellään taitoja kukkien sidonnasta ja mm. tehdään hankintoja tulevaa kevättä ja kesää varten. Messujen koristelussa ja rakentamisessa on apuna noin 70 oppilaitoksen edustajaa.

Mökki & Meri -kokonaisuudessa teemana on kalastus ja ensimmäistä kertaa mukana ovat myös matkailuajoneuvot. SF-Caravan ry järjestää treffit piha-alueella ja matkailuajoneuvoista on useita luentoja.

Tervetuloa mediainfoon perjantaina 29.3. kello 10 alakerran kokoustila 5:een

Monimuotoinen puutarha messujen teemana
projektijohtaja Tiina Heiskari kertoo messujen uutuudet ja kiinnostavimmat nostot
lehtori Maarit Haapamäki, Ammattiopisto Livia, vihertiimi

Mökki & Meri -messuilla vahvaa kalastusasiaa
- Kalastuskilpailulla merkitystä matkailuun.
- Vinkit ennätyshauen saamiseen
- Lait ja säädökset, jotka mökkikalastajankin on hyvä tietää
kalastusopas Jani Ollikainen

Vuoden puutarhurin valinta
Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen osastolla myynnissä myös harvinaisuuksia kuten karhulaukka ja parsat.
puheenjohtaja Maria Salola Lounais-Suomen Puutarhayhdistys

Huvitusten jäljillä
1800-luvun Suomen suurimmassa omenatarhassa kasvaneiden lajikkeiden jaloversoja messujen Perinnekasviosastolla. Nyt etsitään muistitietoa sen siemenpuista.
Tutkija Maarit Heinonen, Luonnonvarakeskus

Vanhat pelargonit kiinnostavat aina vain enemmän. Vanhoja pelargoneja kerätään nyt kiireesti talteen ennen kuin ne häviävät. Taustalla olevia tarinoita etsitään myös messuilla.
pelargoniasiantuntija Tiina Niittynen omistaa itse mm. 1890-luvulta perua olevan Karoliinan. Hän on messuilla kertomassa, keräämässä tietoa ja myymässä pelargoneja.


Kauppapuutarhurit jakavat keväiset tuotekassit tilaisuudessa mukana oleville.

Piha & Puutarha järjestetään Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen, Ammattiopisto Livian, Kauppapuutarhaliitto Varsinais-Suomen piirin ja Suomen Kukkakauppiasliitto Varsinais-Suomen piirin kanssa.


Tervetuloa

Ilmoittauduthan tilaisuuteen 28.3. mennessä:
taina.parko-luotonen@turunmessukeskus.fi 

www.turunmessukeskus.fi 

Median akkreditointi: http://www.turunmessukeskus.fi/medialle/akkreditointi/ 

Messut avoinna 29.-31.3. pe-la klo 10-18 ja su klo 10-17
#puutarhamessut

Yhteyshenkilöt

Turun Messukeskus Oy
viestintäpäällikkö Taina Pärkö-Luotonen
puh. (040) 505 6424


Lisätiedot messuista:
projektijohtaja Tiina Heiskari, puh. 050 487 2015
tiina.heiskari@turunmessukeskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kädentaitomessut Turun Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna13.3.2024 10:25:39 EET | Tiedote

Varsinaissuomalaisten käsityön ystävien paljon odottama tapahtuma palaa välivuoden jälkeen Turun Messukeskukseen. Mediapro Messut on järjestänyt kädentaitomessuja Turussa 16 kertaa vuodesta 2004 alkaen ja kaiken kaikkiaan 110 kertaa eri puolilla Suomea. Käsityön arvostus on edelleen korkealla ja käsin tekeminen harrastuksena kasvaa vuosi vuodelta. Turun Kädentaitomessuilla 16.-17.3. on laaja kattaus upeita näytteilleasettajia. Mukana on käsityöläisiä valmiine tuotteineen. Esillä on mm. vaatteita, asusteita, käyttö- ja sisustusesineitä, grafiikkatuotteita, koruja ym. Valmistuotteet ovat kotimaisen käsityön taidonnäytteitä. Messujen väriloistoa edustaa myös esimerkiksi kankaat, langat, askartelutarvikkeet ja muut materiaalit itse tekeville. Harrastajat saavat paljon ideoita omiin luomuksiinsa. Torilla tavataan – nimittäin Taitotorilla. Tapahtuman keskellä olevalla Taitotorilla tapahtuu koko messujen ajan, ja työnäytöksissä pääsee tutustumaan vaikkapa kuvanveistoon, piilosilmukkavirkkauks

Navigate 2024 kokoaa merenkulkualan ja logistiikan ammattilaiset Turun Messukeskukseen29.2.2024 08:10:00 EET | Tiedote

Turun Messukeskuksessa järjestetään Suomen suurin merenkulkualan tapahtuma, Navigate, 15.–16.5.2024. Messut on suunnattu kaikille alan toimijoille laivanrakennuksesta logistiikka-alan yrityksiin. Sisällöltään uudistunut ja monipuolistunut tapahtuma tarjoaa laadukkaan kattauksen kansainvälistä ja kotimaista huippuosaamista. Tänä vuonna keskitytään erityisesti kannattavaan liiketoimintaan ja kestävän kehityksen investointeihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye