Helsingin seudun kauppakamari

Kutsu: POMON PARHAAT RATKAISUT – valmentava käsikirja tiukkoihin tilanteisiin

Jaa
Nyt olisi tarjolla kokemusta, konkretiaa ja kompakteja ratkaisuja pomoille! Liity mukaan uudistetun Pomon parhaat ratkaisut -kirjan julkistamistilaisuuteen ja osallistu keskusteluun johtamistaitojen uudistumisesta korona-ajan jälkeen. Lisäksi saat myös vinkkejä siihen, miten johtaja saa tukea itsensä, yksilöiden ja ryhmän johtamiseen.

Tule kuulemaan striimattuun Pomon parhaat ratkaisut -kirjanjulkistamistilaisuuteen, kuinka työn muuttuessa myös johtaminen edellyttää uudistumista. Kirjailijat Minna Kurttila ja Pia Aalto kertovat, miten johtamistehtävässä voi parhaiten tukea työntekoa ja yhteistyötä tämän päivän haastavissa tilanteissa, kuten etätyössä. Lisäksi keskustellaan siitä, mitä haasteita johtajalle muodostuu, kun palaamme takaisin työpaikoille ja sopeudumme jälleen uuteen tilanteeseen.

Haastattelumuotoisessa tilaisuudessa keskustellaan johtamisen ajankohtaisista aiheista kahden ratkaisukeskeisen valmentajan kokemuksella ja puhutaan siitä, kuinka jokaisen esihenkilön on opittava ensin johtamaan itseään.

Striimin kautta osallistuvien on mahdollista lähettää chatin kautta kysymyksiä kirjailijoille ja osallistua keskusteluun.

Julkistamistilaisuus pe 12.11. klo 14.00–15.30 

Tervetuloa mukaan Pomon parhaat ratkaisut -kirjan julkistamistilaisuuteen, joka järjestetään pe 12.11. klo 14.00–15.30. Tilaisuus järjestetään striimattuna. Voit ilmoittautua mukaan Kauppakamarikaupasta alla olevasta linkistä.

Lisätietoa julkistamistilaisuudesta

Lisätietoa kirjasta

Arvostelukappaleet: markkinointi@helsinki.chamber.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taina Parviainen, tuottaja, Helsingin seudun kauppakamari
Puh.: 050 358 0846, taina.parviainen@chamber.fi


Katariina Suominen, myyntipäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari
Puh.: 045 773 32978, katariina.suominen@chamber.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Kauppakamari on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia mm. juridiikan, johtamisen ja työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Muita suosittuja tuotteita ovat mm. www.kauppakamaritieto.fi, ammattilaisen ajantasainen verkkopalvelu, sekä säännöllisesti päivitettävät kansiot.  

www.kauppakamarikauppa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät yhä heikot – reilu kolmannes arvioi poliittisten lakkojen vähentävän mahdollisuuksiaan tarjota töitä3.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät heikoiksi. Negatiivisiksi ne arvioivat myös yrityksensä liikevaihdon, kannattavuuden ja työvoimatarpeiden kehityksen seuraavan kolmen kuukauden aikana, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Vaimeat suhdannenäkymät eivät ole kohentuneet joulukuusta. Kyselyyn vastanneista alueen yrityksistä 39 prosenttia arvioi, että poliittisten lakkojen suma vähentää niiden mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja vuonna 2024.

Uudellamaalla yhä liian vähän korkeakoulupaikkoja alueen tarpeeseen nähden – ”Uusimaalaiset nuoret selkeästi huonommassa asemassa kuin koko Suomessa keskimäärin”13.3.2024 00:10:00 EET | Tiedote

Suomessa on 0,93 korkeakoulun aloituspaikkaa yhtä toisen asteen tutkinnon suorittanutta kohti. Uudellamaalla suhdeluku on 0,76, selkeästi pienempi kuin suurissa tai keskisuurissa korkeakoulumaakunnissa, selvitti Helsingin seudun kauppakamari. Tilanne ei ole korjaantunut edellisestä selvityksestä vuonna 2022.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen huolestuttavaa”21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa 9 450 yritystä vuonna 2023, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä olisi arvion mukaan 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Kaupan alalla lopettaneiden yritysten määrä on ollut suuri kahtena edellisvuonna. Lopettaneiden kaupan alan yritysten määrä pääkaupunkiseudulla oli suurempi kuin aloittaneiden tammikuusta 2022 syyskuuhun 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye