Amos RexAmos Rex

Kutsu tiedotustilaisuuteen: Ars Fennica 2019 –ehdokkaiden yhteisnäyttely avautuu Amos Rexissä

Jaa
Amos Rexin ensimmäisenä kesänä kilpaillaan Suomen merkittävimmästä kuvataidepalkinnosta. Viisi pohjoismaista taiteilijaa on ehdolla kuvataidepalkinto Ars Fennican saajaksi: Petri Ala-Maunus (FI), Miriam Bäckström (SE), Ragnar Kjartansson (IS), Egill Sæbjörnsson (IS) ja Aurora Reinhard (FI). Näyttelyn keskeisiksi teemoiksi nousevat taiteilijan rooli, valtasuhteet, uudet kuvatodellisuudet ja länsimaisen maisemamaalauksen perinne. Ars Fennica 2019 on esillä 19.6.–8.9.2019.

Amos Rex kutsuu lehdistön Ars Fennica 2019 -näyttelyn tiedotustilaisuuteen maanantaina 17.6. klo 11:30. Ilmoittautuminen: iia.palovaara@amosrex.fi.

Amos Rexin ja Ars Fennican järjestämän yhteisnäyttelyn on kuratoinut Amos Rexin kuraattori Itha O’Neill. Ehdokkaat palkinnonsaajiksi on valinnut säätiön nimittämä palkintolautakunta, puheenjohtajana Leena Niemistö ja jäseninä museonjohtajat Leevi Haapala (Kiasma) ja Kai Kartio (Amos Rex) sekä taiteilija Jussi Kivi. Lopullisen palkinnonsaajan valitsija julkistetaan näyttelyn lehdistötilaisuudessa. Myös yleisöllä on näyttelyn aikana mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan. Palkinnon saaja ja yleisön suosikki julkistetaan 21.8.2019.

Näyttelyn yhteydessä Ars Fennica -säätiö julkaisee digitaalisen näyttelyluettelon, joka on ladattavissa säätiön verkkosivuilta arsfennica.fi.

Ehdokkaiden esittelyt

Taidokkaista auringonlaskumaalauksista tunnettu Petri Ala-Maunus (s. 1970, asuu ja työskentelee Helsingissä) siirtyi viitisen vuotta sitten maalauksiin, joissa ei ole jälkeäkään ihmisen läsnäolosta. Ne ovat jylhiä näkymiä maailmaan ennen ihmistä tai ihmisen jälkeen ja häkellyttävän tarkasti tehtyjä. Ala-Maunuksen avainteos on 14-metrinen varta vasten näyttelyyn tehty, History and Utopia of Landscape (2019). Seitsemästä paneelista koostuva kokonaisuus on fantastisuudessaan lähes yliluonnollinen.

Miriam Bäckström (s. 1967, asuu ja työskentelee Tukholmassa) käyttää taiteessaan valokuvaa, elokuvaa, performanssia, teatteria, installaatiota, veistosta ja tekstiä. Hän etsii aina uutta kuvaa, uutta kokemusta, uutta tunnetta — niin uutta, ettei kukaan oikein tiedä, kuinka ne tulisi hahmottaa ja kuinka niihin tulisi vastata. Näyttelyn kaksi monumentaalista teosta ovat esillä ensimmäistä kertaa. Tekstiiliveistoksia suurempi, 15 metriä pitkä Psychopath halkoo näyttelytilaa kuin ohjus – kauniin, helmiäisen tekstiilipinnan alla piilee jotain uhkaavaa.

Ragnar Kjartansson (s. 1976, asuu ja työskentelee Reykjavikissa) yhdistelee vapaasti eri taiteenlajeja; hän tekee musiikista veistoksellista, maalauksesta performatiivista ja elokuvasta tableaux vivantia (eläviä asetelmia). Näyttelyn 2,5 tuntia kestävä videoteos The Boat on osa taiteilijan yhdeksänosaista teossarjaa Scenes from Western Culture. Valtavassa projisoinnissa näytetään eeppinen kohtaus moottoriveneestä, joka lipuu hitaasti sveitsiläisen järven halki.

Aurora Reinhard (s. 1975, asuu ja työskentelee Helsingissä) on pitkään tarkastellut taiteessaan erilaisia valta- ja riippuvuussuhteita. Näyttelyn teoskokonaisuus Rikki koostuu yhdeksästä viime vuosina valmistuneesta teoksesta. Reinhard on laittanut myös itsensä likoon ja on monissa kokonaisuuden teoksista itse teoksen mallina. Teoksissaan hän tarkastelee (nais)taiteilijan identiteettiä sekä erilaisia valta- ja riippuvuussuhteita.

Egill Sæbjörnssonin (s. 1973, asuu ja työskentelee Berliinissä) kuvitteelliset ystävät Ugh ja Boogar, 36 metriä pitkät kahvia rakastavat ja ihmisiä syövät peikot, nousivat maailmanmaineeseen Venetsian biennaalissa 2017.

Peikot tekevät paluun taiteilijan uusimmassa teoksessa The Paintings. Kyseessä on tilateos, jossa on kuusi animoitua maalausta. Lisäksi esillä on Sæbjörnssonin näyttelyä varten tekemä kirja The trolls in Hellsinki, jossa peikot fanittavat ja pelkäävät Muumeja ja päätyvät pitämään näyttelyn Amos Rexissä, koska Corona-baari on suljettu.

 

Modernismin edelläkävijä Birger Calstedtin näyttely esillä 11.10.2019– 12.1.2020

Syksyllä Amos Rex esittelee kokoelmistaan Birger Carlstedtin (1907–1975) elämäntyötä suuressa retrospektiivisessä näyttelyssä. Carlstedt oli suomalainen modernismin edelläkävijä, abstraktin taiteen uranuurtaja ja monilahjakas dandy, joka työskenteli maalauksen lisäksi sisustussuunnittelun, muotoilun ja lavastuksen sekä monumentaalimaalauksen parissa. Osaksi näyttelyä tullaan rakentamaan toimiva rekonstruktio Carlstedtin suunnittelemasta Le Chat Doré -kahvilasta, joka toimi Helsingin Unioninkadulla kieltolain aikaan, vuodesta 1929 lähtien.

Lehdistökuvat: https://amosrex.fi/lehdisto/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Amos Rex
Amos Rex
Mannerheimintie 22-24
00100 HELSINKI

museum@amosrex.fihttp://www.amosrex.fi

Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Funkkishelmi Lasipalatsi ja sen kumpuilevan aukion alla sijaitsevat taidemuseotilat tarjoavat 10 000 neliötä ainutkertaisille elämyksille maan alla, päällä ja Bio Rexin valkokankaalla. Amos Rexin näyttelyohjelma koostuu uusimmasta, usein teknisesti kokeilevasta nykytaiteesta, 1900-luvun modernismista ja muinaisista kulttuureista.

www.amosrex.fi #amosrex

 

Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – Ars Fennica sr on perustettu vuonna 1990 edistämään taiteita avaamalla suomalaiselle kuvataiteelle uusia kansainvälisiä yhteyksiä ja innostamalla taiteilijoita heidän luovassa työssään. Säätiö jakaa joka toinen vuosi 40 000 euron kuvataidepalkinnon ja järjestää palkintoehdokkaiden näyttelyn.

www.arsfennica.fi #arsfennica

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amos Rex

Mystiska mossjättar tar över Glaspalatstorget – Amos Rex utställning inbjuder oss att ifrågasätta och drömma på barns orädda sätt14.3.2024 10:40:08 EET | Tiedote

En grön mossjätte utrustad med skidor och stavar har anlänt till Amos Rex kullar, redo att utforska okänd terräng. Vandraren upplever att världen utforskas genom att resa, men också med hjälp av känslosinnet – speciellt via händernas beröring. Det är kanske därför jätten rör vid sin öppna handflata med ena handens två fingrar och formar tecknet som betyder att gå eller att vandra.

Salaperäiset sammaljätit valtaavat Lasipalatsin aukion – Amos Rexin näyttely kutsuu meitä kyseenalaistamaan ja uneksimaan lasten pelottomaan tapaan14.3.2024 10:40:08 EET | Tiedote

Vihreä sammaljätti varustettuna suksilla ja sauvoilla on kulkenut Amos Rexin kumpujen keskelle, kenties valmiina kartoittamaan tuntemattomia alueita. Vaeltajan mielestä yksi tapa oppia tuntemaan maailmaa on matkustaminen, toinen on aistien avulla – erityisesti kosketuksen kautta. Ehkä siksi jätti kertoo omasta tehtävästään koskettamalla avointa kämmentä toisen käden kahdella sormella. Viittoma toteutuu liikuttamalla sormia kämmenen yli, mikä tarkoittaa viittomakielellä kävellä tai vaeltaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye