Kutsu: Vararehtori Marja-Leena Laakson mitalikahvit opiskelijaurheilijoille

Jyväskylän yliopiston vararehtori Marja-Leena Laakso kutsuu koolle yliopiston menestyneitä urheilevia opiskelijoita. Viime vuonna arvokisoissa menestyneitä urheilijoita löytyy yliopistosta iso joukko, runsaasti myös muista kuin liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Kutsuttuna on MM-, EM- ja SM-kisojen mitalisteja ja osallistujia. Opiskelijaurheilijoita on ilmoittautunut tilaisuuteen 40.
Vararehtori Laakson emännöimässä tilaisuudessa huomioidaan tänä vuonna erityisellä tunnustuksella liikuntaseura Liikunnan Riemu sekä Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden EM-jalkapallon edustusjoukkue, joka vuodesta toiseen on kansallinen mestari ja Suomen edustaja opiskelijoiden EM-kisoissa.
Laakso haluaa onnitella ja kannustaa menestyneitä urheilijoita ja samalla keskustella urheilun ja opiskelun yhteensovittamiseen liittyvistä kysymyksistä. Tilaisuuden liikunnallisesta ohjelmasta vastaa Kampuksen Koonnon tanssiryhmä.
Lisätietoja:
Yhteiskuntasuhdepäällikkö Anu Mustonen, puh. 050 564 9022, anu.mustonen@jyu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Äidit ilmaisevat ihanteitaan lastensa muotikuvissa somessa7.6.2023 01:30:00 EEST | Tiedote
Äidit jakavat sosiaalisessa mediassa lapsistaan muotikuvia, joissa yhdistyvät perhekuvien perinteet ja muotikuvien kaupallinen symboliikka. Jyväskylän yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten viime vuosina yleistynyt ilmiö on yhteydessä kulutukseen, vanhemmuuteen ja lapsuuteen sekä lasten yksityisyyteen.
Jyväskylän yliopiston sosiaalityön tutkimukseen yli miljoonan rahoitus6.6.2023 09:35:14 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi nyt neljättä kertaa rahoitusta sosiaalityön yliopistotasoisille tutkimushankkeille. Ne vahvistavat sosiaalityön tutkimusperustaista työkulttuuria ja huomioivat hyvinvointialueet sosiaalihuollon keskeisenä toimintaympäristönä. Jyväskylän yliopisto koordinoi kahta hanketta ja on partnerina kahdessa hankkeessa, kaikkiaan yli 1 100 000 euron yhteissummalla.
FORTHEM-verkoston rehtorineuvosto kokoustaa Jyväskylän yliopistossa 5.-6.6.20232.6.2023 12:27:24 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto isännöi historian ensimmäistä FORTHEM Presidency –rehtorineuvoston kokousta Jyväskylä 5.-6.6.2023.
Väitöstutkimus kokoaa yhteen pedagogisia ratkaisuja kehitysvammaisten oppilaiden opetuksen tueksi2.6.2023 11:02:13 EEST | Tiedote
KM Lauri Räty tarkasteli väitöstutkimuksessaan kehitysvammaisten oppilaiden opetukseen liittyviä pedagogisia ratkaisuja. Tarkastelun kohteena olivat kansainvälisiset tutkimusartikkelit, suomalaisten opettajien kirjoittamat oppilaiden henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevat asiakirjat (HOJKS) sekä yhden perusopetuksen pienryhmän oppituntien videotallenteet.
Vaihdevuodet lisäävät kehon rasvaa, aktiivisuus hidastaa muutosta2.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Tuore väitöstutkimus Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta osoittaa, että vaihdevuosien siirtymävaihe on yhteydessä kehon rasvoittumiseen ja lihasmassan vähenemiseen. Kehonkoostumuksen muutosta voi hidastaa olemalla fyysisesti aktiivinen ja syömällä terveellisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme