Diakonissalaitos

Kutsumme sinut mukaan: välitä, osallistu, tee hyvää - ole Aurora!

Jaa
Tunnetko 1800-luvulla eläneen Aurora Karamzinin? Vuosien varrella hän käytti huomattavan määrän tarmoaan ja varojaan Diakonissalaitoksen ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyväksi. Hän oli rohkea hyväntekijä ja esikuva, jonka jalanjäljille kannustamme kaikkia 2.3. alkavassa Ole Aurora -kampanjassa. Kampanja huipentuu Auroran nimipäivään, jota vietetään keskiviikkona 10.3.

Diakonissalaitoksen Ole Aurora -kampanjan tavoitteena on herättää henkiin Aurora Karamzinin hyvän tekemisen ja välittämisen perintö. Kutsumme kaikki mukaan yhteiseen kampanjaan: Ole Aurora - Aurorana oleminen tarkoittaa auttamista, välittämistä ja hyvän tekemistä. Rohkeutta puolustaa ihmisarvoa. 

”Aurora Karamzin (1808-1902) oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja hyväntekijä. Hänen anteliaisuutensa oli laajalti tunnettua. Aurora vastasi vähävaraisten, vanhusten, nälkäänäkevien ja sairaiden avunpyyntöihin. Naisten ja tyttöjen koulutus oli hänelle erityisen tärkeää. Diakonissalaitos perustettiin Aurora Karamzinin aloitteesta ja se aloitti toimintansa kulkutautisairaalana 1867”, kertoo Diakonissalaitoksen intendentti Jaana af Hällström. 

Tule mukaan – Ole Aurora! 

Kampanjan aikana nostamme esiin erilaisia hyvän tekemisen keinoja, joilla jokainen voi olla Aurora omalla tavallaan. Tämän päivän Auroroita ovat esimerkiksi lahjoittajat, vapaaehtoiset tai työntekijät, jotka tekevät sydän mukana työtä heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Aurora voi olla myös yritys, joka kantaa vahvaa sosiaalista vastuuta siitä, että ketään ei jätetä jälkeen. Yhä 150 vuotta perustamisestaan Diakonissalaitos jatkaa Auroran tärkeää työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttajana ja tarjoaa yhä monia tapoja tulla mukaan tekemään hyvää.

Ole Aurora -kampanja huipentuu Auroran nimipäivään, jota vietetään keskiviikkona 10.3.2021. 

Kutsumme kaikki tämän päivän Aurorat mukaan tekemään näkyväksi hyvän tekemisen voimaa ja Auroran perintöä.  

Verkkosivuillamme www.hdl.fi/OleAurora löytyy monia vinkkejä siitä, miten voit osallistua kampanjaamme lahjoittajana, vapaaehtoisena, yrityskumppanina tai vaikka someseuraajana.  

Aurora rakasti kukkia 

Ja koska Aurora Karamzin rakasti kukkia, kannustamme kaikkia pukeutumaan Auroran nimipäivän kunniaksi kukkiin ja tuomaan väriloistoa talvisen maaliskuun keskelle.  

Kampanjaa voi seurata ja oman kukkivan kuvansa voi jakaa sosiaalisessa mediassa #OleAurora hashtagilla. 

 

Lue lisää:  

Kuka oli Aurora Karamzinhttps://www.hdl.fi/meista/historia/aurora-karamzin/

Diakonissalaitoksen juuret ovat kotimaisessa kulkutautiepidemiassa: https://www.hdl.fi/blog/diakonissalaitoksen-juuret-ovat-kotimaisessa-kulkutautiepidemiassa/ 

Diakonissalaitokselle on haluttu lahjoittaa ainahttps://www.hdl.fi/blog/diakonissalaitokselle-on-haluttu-lahjoittaa-aina/

Diakonissalaitoksen historia: http://s3-eu-central-1.amazonaws.com/evermade-hdl/wp-content/uploads/2017/12/28102929/HDL150_suomi.pdf

 

 

Nimipäivää 10.3. viettävät Aurora, Aura, Auri

 

Aamuruskoa merkitsevä latinankielinen naisennimi Aurora on ollut suomalaisessa almanakassa ensin vuosina 1794–1907 ja uudelleen vuodesta 1995 lähtien. Nimen taustalla on muinaisten roomalaisten aamuruskon jumalatar Aurora, joka oli vastine kreikkalaisten Eos-jumalattarelle. Eos oli Kreikassa aamunkoiton ja sarastuksen jumalatar, auringonjumala Helioksen ja kuun jumalattaren Selinen sisar. Sana aurora on monille tuttu myös revontulien latinankielisestä nimestä Aurora borealis.

 

Aurora tuli Euroopassa naisennimenä käyttöön renessanssiaikana, jolloin monet antiikin ajan nimet nousivat uudelleen suosituiksi ja kulkivat maasta toiseen varsinkin kaunokirjallisuuden välityksellä. Ruotsi-Suomessa nimi on ollut käytössä jo 1600-luvulta lähtien. Aurora on ollut suosittu etunimi myös Italiassa, Espanjassa ja Englannissa. Ranskassa tunnetaan nimiasu Aurore ja Venäjällä Avrora.

 

Tunnetuin Aurora-nimen kantajista Suomessa on Diakonissalaitoksen perustaja Eva Aurora Charlotta Karamzin (s. Stjernvall, 1808–1902). Hän oli aatelissukuinen Saaren kartanon tytär, joka toimi nuoruudessaan hovineitinä Pietarin Talvipalatsissa. Toisen aviomiehensä kuoleman jälkeen Aurora Karamzin omistautui sosiaaliseen työhön ja rahoitti Helsingissä orpokoteja, kouluja ja naisten työtupia – ja perusti Diakonissalaitoksen vuonna 1867. Hänen muistokseen on kaupungissa nimetty niin Auroran sairaala kuin mm. Aurorankatu ja Karamzininkatu.

 

Suomessa elää vuonna 2021 lähes 20 000 Aurora-nimistä tyttöä ja naista. Heistä yli 18 000 on saanut Auroran jälkimmäiseksi etunimekseen. Nimi oli 1900-luvun alussa varsin suosittu, ja pitkän laskukauden jälkeen se alkoi yleistyä uudelleen 1990-luvulla. Aurora oli vuonna 2019 syntyneillä tytöillä toiseksi suosituin jälkimmäinen etunimi (954 tyttöä) heti Marian jälkeen, ensimmäisenä etunimenä se oli sijaluvulla 47 (92 tyttöä). Nimen suosiota on lisännyt rakastetun Disney-elokuvan Prinsessa Ruusunen päähahmo prinsessa Aurora.

 

Maaliskuun 10. päivän muut nimet Aura ja Auri ovat Aurora-nimen lyhentymiä. Aura otettiin suomalaiseen kalenteriin vuonna 1908, ja sillä oli vuonna 2020 yli 1600 nimenkantajaa. Auri on taas ollut almanakassa vuodesta 1973 lähtien, ja sillä on nykyään runsaat 300 nimenkantajaa. Aurora on myös suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissa 10.3., päivän ainoana nimenä. Ruotsissa Auroran nimipäivä on sen sijaan 3.7.

 

Lähde: Yliopiston almanakkatoimisto

 

Yhteyshenkilöt

Jaana af Hällström, intendentti, jaana.af.hallstrom@hdl.fi, puh. 040 485 3545
Laura Niemi, viestintäjohtaja, laura.niemi@hdl.fi, 050 3738602

Kuvat

Lataa
Aurora Karamzin vietti 90-vuotispäiväänsä 1.8.1898. Hänet kuvattiin Hakasalmen huvilan terassilla. Kuva Museovirasto.
Aurora Karamzin vietti 90-vuotispäiväänsä 1.8.1898. Hänet kuvattiin Hakasalmen huvilan terassilla. Kuva Museovirasto.
Lataa
Aurora Karamzin vuonna 1867. Samana vuonna hän perusti Diakonissalaitoksen.
Aurora Karamzin vuonna 1867. Samana vuonna hän perusti Diakonissalaitoksen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Vamoksen vuosi 2023: Laajennettu oppivelvollisuus näkyy nuorten kasvaneena tuen tarpeena21.2.2024 08:26:51 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun päättäneistä, haavoittuvassa asemassa olevista nuorista 51 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille. Näin kertoo tänään julkaistu Vamoksen vuosiraportti. Oppivelvollisuuden laajentaminen näkyy Vamoksen toiminnassa siten, että yhä useampi nuori hakeutui palvelun piiriin oppilaitoksen ohjaamana. Palvelun piirissä olevien nuorten hyvinvoinnissa on alueellisia eroja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye