Helsingin yliopisto

KUTSU/TIEDOTE: SAKSALAISEN SOTILASSAIRAALAN YLEISÖKAIVAUKSILLA INARISSA TAPAHTUU

Jaa
Vapaa julkaistavaksi 27.7.2016. II maailmansodan aikaisella saksalaisten sairaala-alueella 1.- 5.8.2016 järjestettävillä arkeologisilla kaivauksilla on useita yleisölle ja medialla avoimia tilaisuuksia. Kaivauksia voi tulla seuraamaan tiistaina ja torstaina. Tutkijat myös tallentavat yleisön tarinoita paikallisesta sotahistoriasta.

Lapin synkkä kulttuuriperintö -projekti (Helsingin ja Oulun yliopistot) ja saamelaismuseo Siida järjestävät yhdessä yleisökaivaukset II maailmansodan aikaisella saksalaisten sairaala-alueella Inarissa 1.- 5.8.2016. Kaivauksille osallistuu tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi vapaaehtoisia kaivajia, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan ennalta.

Yleisö pääsee tutustumaan kaivauksiin kahtena päivänä. Lisäksi iltaisin järjestetään arkeologista kenttätyötä käsitteleviä luentoja ja yleisötilaisuus, jonka aikana tallennetaan Inarin alueen sotahistoriaa ja siihen liittyviä tarinoita sekä kyläkierros Inarin kirkonkylän sotahistoriallisille kohteille. Luennoitsijoiden joukossa on kaksi taistelukenttien ja konfliktien tutkimukseen erikoistunutta brittitutkijaa. Yleisötilaisuudet ovat ilmaisia eikä erillistä ilmoittautumista tarvita.

Tervetuloa opastettuun kierrokseen kaivauksilla ja niitä seuraavaan pressitilaisuuteen keskiviikkona 3.8.2016 (kierros klo 14:30, lähtö Siidan edestä ja pressitilaisuus Siidan auditoriossa alkaen klo 15:30).

Kaivausten edistymistä voi seurata sosiaalisessa mediassa:

Twitterissä @DarkLapland ja Instragramissa @dig_Inari  #InariDig

KAIVAUSVIIKON OHJELMA: 

MA 1.8.
17:00-18:00 Lapin synkkä kulttuuriperintö -projektin esittely, prof. Vesa-Pekka Herva, Siidan auditorio

TI 2.8.
14:00-14.30 Yleisöopastus kaivauksilla, lähtö Siidan edestä (opastus suomeksi ja englanniksi)

KE 3.8.
14:30-15.00 Opastettu kierros kaivauksilla medialle, tapaaminen Siidan edessä.
15.30-16.30 Pressitapahtuma, Siidan auditorio
17:00-18.00 Englanninkieliset luennot, Siidan auditorio / Lectures by our guests Dr. Iain Banks (Centre for Battlefield Archaeology, University of Glasgow), and Dr. Gabriel Moshenska (Institute of Archaeology, University College London), Auditorium of Siida       

TO 4.8.

14:00-14.30 Yleisöopastus kaivauksilla, lähtö Siidan edestä (opastus suomeksi ja englanniksi)
16:00-16:30 Tarinoiden Inari -projektin esittely, projektityöntekijä Merja Vaattovaara Siidan auditorio
16:30-19:00 Tarinoiden Inari -projekti haastattelee ihmisiä, Siida

PE 5.8.
17:00-18:00 Kaivausten tulosten esittely, tutkija Oula Seitsonen ja professori Vesa-Pekka Herva, Siidan auditorio

LA 6.8.        
10:00-11.30   Kyläkierros Inarin kirkonkylän sotahistoriallisilla kohteilla, Matti Lehtola, lähtö Siidan edestä (siirtymiset omalla autolla)

Lisätietoja:

Lapin synkkä kulttuuriperintö -projekti: http://blogs.helsinki.fi/lapland-dark-heritage/
tutkija Oula Seitsonen oula.seitsonen(at)helsinki.fi, p. 050 4487778 /
tutkija Eerika Koskinen-Koivisto eerika.koskinen-koivisto(at)helsinki.fi, p. 050 448 7519

Saamelaismuseo Siida http://www.siida.fi
arkeologi Juha-Pekka Joona juha-pekka.joona(at)samimuseum.fi, p. 040 167 6145

Tarinoiden Inari -projekti: http://www.tarinoideninari.fi/
kirjastotoimenjohtaja Eija Leivo eija.leivo(at)inari.fi, p. 040 8304886 /
projektityöntekijä Merja Vaattovaara  merja.vaattovaara(at)inari.fi, p. 040 8305892

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye