Kuuloliitto ry

Kuulovahvistimia markkinoidaan harhaanjohtavin lupauksin

Jaa
Kuuloliiton tietoon on tullut, että postitse ikäihmisille lähetetyissä markkinointikirjeissä väitetään myytävän tuotteen, ”Ultrafonisen kuulovahvistimen” olevan monin verroin tavallista kuulokojetta parempi. Todellisuudessa kyse on halvahkosta kuulovahvistimesta, joka ei ominaisuuksiltaan ole kuulokojeen veroinen ja se voi lisäksi vaarantaa jäljellä olevan kuulon.

– Oikea kuulokoje säädetään ja sovitetaan aina yksilöllisesti henkilön kuulovamman mukaan. Kuulokojeita on myös olemassa lukuisia erilaisia, eikä yksi kojemalli automaattisesti sovi kaikille, toteaa Kuuloliiton toiminnanjohtaja Sanna Kaijanen.

Kuulovahvistinten liian voimakas vahvistusteho aiheuttaa käyttäjille kuulovammariskin, todetaan Eurooppalaisen audiologien keskusjärjestön selvityksessä.

Mainoskirjeessä luvataan, että koje lisälaitteineen on erikoistarjouksessa ja maksaa vain 119 euroa.

– Halvan hinnan pitäisi soittaa hälytyskelloja. Kuulokojeiden hinnat ovat huomattavasti korkeampia ja ne myös kompensoivat kuulonlaskua kuulovahvistimia paremmin. Kuulokojeet kuuluu useimmiten saada maksutta julkisesta terveydenhuollosta tai halutessaan ne voi hankkia myös suoraan kuuloalan liikkeistä.

Mainoksessa puhutaan professori Matti Kallialasta, jota todellisuudessa ei ole olemassa. Kuvitteellisten henkilöiden ohella kirjeessä viitataan tutkimuksiin, joiden perusteella tuotteen teho olisi todettu. Tosiasiassa kirjeessä esitetyt luvut ja prosentit eivät perustu minkäänlaiseen tutkittuun tietoon.

Kuuloliiton tietoon on tullut saman tyyppisiä myyntikampanjoita aiemminkin. Vastikään on markkinoitu internetissä harhaanjohtavasti esimerkiksi kuuloa parantavaa korvasuihketta, jonka tehosta ei ole olemassa näyttöä.

– Näitä tuotteita markkinoidaan harhaanjohtavin ja perustelemattomin väittein. Mainoksissa pyritään vetoamaan tunteisiin ja tarjotaan ongelmaan helppo ja edullinen ratkaisu.

Tuotteiden harhaanjohtavaan markkinointiin on kuitenkin vaikeaa puuttua, sillä mainoskampanjoita pyörittävät yritykset saattavat sijaita EU-alueen ulkopuolella. Yhteystiedot huijauskampanjoihin saatetaan saada internetin kautta.

– Kuuloliitolla tai muilla järjestöillä ei ole mitään tekemistä tällaisten tuotteiden markkinoinnin kanssa. Emme koskaan luovuta jäsenten ja toiminnassa muutoin mukana olevien henkilöiden nimi- tai yhteystietoja kolmansille osapuolille.

– Jos kuulon kanssa on haasteita, kannattaa aina ottaa yhteyttä terveyskeskuslääkäriin tai työterveyshuoltoon. Myös Kuuloliitosta voi kysyä apua ja neuvoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Sanna Kaijanen
sanna.kaijanen@kuuloliitto.fi
p. 040 5081 716


Asiantuntija Johanna Juola
johanna.juola@kuuloliitto.fi
p. 0400 802 667

Tietoja julkaisijasta

Kuuloliitto ry
Kuuloliitto ry
Ilkantie 4
00400 Helsinki

http://www.kuuloliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuuloliitto ry

Helppo kuulla -viikko haastaa kehittämään kuunteluympäristöjä15.5.2022 00:01:00 EEST | Tiedote

Kuunteluympäristöjen toimimattomuus estää tällä hetkellä kuulovammaisia henkilöitä osallistumasta täysipainoisesti yhteiskunnan eri toimintoihin. Laeista ja asetuksista huolimatta kuulovammaisille soveltuvat äänensiirtojärjestelmät ovat edelleen liian harvinaisia. Kuuloliiton Helppo kuulla -teemaviikko (16.5–20.5.) korostaa esteettömän kuunteluympäristön tärkeyttä kuulovammaisille. Osana teemaviikkoa Kuuloliitto käynnistää Herkällä korvalla -palkinnon haun.

Kuulonkuntoutukseen panostaminen tukee muistia3.3.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Kuuloliitto haluaa Kansainvälisenä Kuulopäivänä 3.3. korostaa oikea-aikaisen kuulon kuntoutuksen tärkeyttä ikääntyneen muistin ja tiedonkäsittelyn tukemisessa. Kuulonalenema on ikääntyneillä yleistä ja hoitamattomana sen on osoitettu olevan yksi muistisairauksien riskitekijöistä. Ikääntyneiden oikea-aikaisellakuulonkuntoutuksella on toimintakyvyn tukemisen ohella iso merkitys myös kansantaloudellisesti. Muistisairauksien hinnaksi on arvioitu Suomessa useita miljardeja.

Tekstitysbarometri: Kotimaisten tv-ohjelmien tekstityksessä parantamisen varaa27.1.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Kyselytutkimuksella selvitettiin, kuinka katsojat kokevat kotimaisten tv-ohjelmien ja suoratoistopalvelujen tekstityksen. Selvisi, että tekstityksen laadussa on yhä parantamisen varaa. Monia kotimaisia tv-ohjelmia ei tekstitetä lainkaan, Ylen ohjelmatarjontaa lukuun ottamatta. Tämä rajaa erityisesti kuulovammaisen katsojan valinnanvapautta. Parhaimmillaan kotimainen tv-tekstitys palvelee monia eri käyttäjäryhmiä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye