Kuusamon Juusto Oy _ avidly

Kuusamon Juusto investoi juuston jatkojalostukseen

Jaa
Maamme pohjoisin juustola Kuusamon Juusto investoi uuteen paloittelu- ja pakkauslinjaan. Uuden pakkauslinjan ansiosta pakkaaminen helpottuu ja tehostuu sekä antaa uusia mahdollisuuksia pakkaamiseen. Uusi linja vastaa myös tulevaisuuden haasteisiin pakkausmateriaalien kierrätettävyyden osalta. Investoinnin arvo on noin 1,1 miljoonaa euroa.

Uusi pakkauslinja tehostaa ja parantaa pakkaamon toimintaa merkittävästi. Elokuun alkupuolella käyttöönotettavat koneet parantavat ja varmistavat lopputuotteiden laatua sekä nopeuttavat pakkaamista ja pienentävät hävikkejä.

”Uudella linjalla on mahdollista pakata juustoja muun muassa biopohjaisista raaka-aineista valmistettuihin pakkauksiin. Uusinvestointi on merkittävä panostus tulevaisuuteen, sillä viime vuosien aikana olemme tehneet lähinnä korvausinvestointeja”, Kuusamon Juuston toimitusjohtaja Jarmo Oksman kiteyttää.

Viime vuonna Kuusamon Juuston liikevaihto kasvoi hieman edellisvuodesta. Liikevaihto oli 25 miljoonaa euroa. Investoinnin avulla Kuusamon Juuston tavoitteena on taata kasvu ja kilpailukyky jatkossakin.

Kuusamon Juusto on merkittävä teollinen työllistäjä Koillismaalla ja kotimaan mittakaavassakin iso meijerialan toimija, se on Suomen toiseksi suurin juuston valmistaja. Yhtiö työllistää tätä nykyä noin 80 henkilöä, mutta alihankkijoiden kautta sen työllisyysvaikutus on 90–100 työntekijää.

Pohjois-Suomessa ja Koillismaalla tuotettu ja juustolaan toimitettu maito kerätään 78 maitotilalta, jotka sijaitsevat keskimäärin 70 kilometrin säteellä juustolasta.

”Pohjoisen sijaintimme ansiosta juustoissa on makua ja luonnetta”, Oksman kertoo maamme pohjoisimman juustolan toiminnasta.

Kuusamossa on vahvat perinteet juustojen valmistuksesta. Sillä meijerissä on valmistettu erilaisia juustoja jo 55 vuotta eli vuodesta 1964 saakka. Tällä hetkellä tuotevalikoimaan kuuluvat emmental-, edam-, gouda-, maasdam- ja kermajuustot. Lisäksi Kuusamon Juusto valmistaa savujuustoja, sulatejuustoja, erilaisia raasteita ja murujuustoa. Meijeri valmistaa myös proteiinijauheita ja laktoosia, jotka kuivataan juustoherasta. Valtaosa tuotannosta myydään kotimaahan, mutta osa tuotannosta menee vientiin.

Lisätietoja antaa:
Jarmo Oksman, toimitusjohtaja
Kuusamon Juusto
044 751 3552
jarmo.oksman (a) kuusamonjuusto.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Kuusamon Juusto Oy _ avidly
Kitkantie 110
93600 KUUSAMO

Toimisto avoinna ma-to klo 9-15, p. 044 751 3600https://www.kuusamonjuusto.fi

Kuusamon Juusto on maamme pohjoisin juustola, joka voittaa muut maulla ja rohkeudella. Kuusamossa on tehty juustoa jo yli 50 vuoden ajan. Valmistamme ammattitaidolla juustomestariemme kehittämiä juustoja, joiden luonteikkuus kypsyy pohjoisen luonnon ympäröimänä. Käytämme juuston valmistuksessa puhdasta tuoretta maitoa, jonka saamme pääosin lähialueen perhetiloilta. Valikoimassamme on palkittuja emmentaljuustoja, aromikkaita Savujuustoja, Paimenpoika-kermajuusto, herkulliset Gouda ja Maasdam sekä raaste- ja sulatejuustoja. www.kuusamonjuusto.fi

 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye