Messukeskus

Kuva & Kamera -messuilla lennätetään droneja ja tehdään kirppislöytöjä

Jaa

Suomen suurin kuvatapahtuma Kuva & Kamera tuo Messukeskukseen uutuusvälineitä, yhdeksän upeaa valokuvanäyttelyä, kiinnostavia puhujia ja analogisten kameroiden kirpputorin. Ohjelmissa sukelletaan niin luontokuvaamiseen, kopterikuvaamiseen kuin kuvan jälkikäsittelyyn. Kuva & Kamera järjestetään osana GoExpoa 2.–4.3. Messukeskuksessa Helsingissä.

Kuva & Kamera -messuilla tutustutaan uuteen kalustoon ja tehdään löytöjä vanhojen kameroiden myyntiosastolta. Kuva: Messukeskus
Kuva & Kamera -messuilla tutustutaan uuteen kalustoon ja tehdään löytöjä vanhojen kameroiden myyntiosastolta. Kuva: Messukeskus

Tapahtuman kolme ohjelmalavaa on täynnä mielenkiintoisia huippukuvaajien luentoja. Luontokuvauksessa paneudutaan vaativiin olosuhteisiin, välinevalintaan, eri eläinlajien kuvaamisen haasteisiin ja metsien muuttumiseen. Muita aiheita ovat videoiden koostaminen iMoviella, tarkkojen kuvien ottaminen liikkuvasta kohteesta, vaikuttavat mobiilikuvat ja -videot sekä toimivan ruokakuvan toteuttaminen ideasta valmiiksi tarinaksi. LED-kuvausteltassa voi testata, millaisia mahdollisuuksia LED-kuvaaminen avaa. Teknisten vinkkien lisäksi messuilla kerrotaan, mitä kaikkea näyttelyn tekemiseen liittyy ja millaisia haasteita on esimerkiksi alastonmallien kuvaamisessa.

Suomalainen beatboxaaja ja stand up -koomikko Rudi Rok kertoo messuilla editoinnin työnkulustaan kuvaamalla messuilla videomateriaalia, jonka hän livenä leikkaa ohjelmalavalla. Rudi Rokin videot YouTubessa ovat erittäin suosittuja.

Uusi ja vanha teknologia kohtaavat messuilla

Dronet eli kopterikamerat ovat tehneet videokuvaamisesta helppoa ja nopeaa sekä tuoneet esimerkiksi omien urheilusuoritusten kuvaamiseen kirjaimellisesti aivan uuden näkökulman. Nykyään kuka tahansa voi tuottaa ilmakuvaa dronella ja sen jälkeen jakaa sisällön sosiaaliseen mediaan. Kuvauskopterien mahdollisuuksista kerrotaan tietoiskuissa ja kuvauskoptereilla taitelua voi seurata lennätysnäytöksissä.

Messuilla toteutetaan ensimmäistä kertaa analogisten kameroiden markkinapaikka, josta voi löytää omakseen muun muassa eri aikakausien filmikameroita, objektiiveja ja lisätarvikkeita. Mukaan kannattaa ottaa myös omat vanhat ja oikein vanhat valokuvauslaitteet, sillä Kameratori Oy ostaa vanhoja laitteita ja Valokuvahistoriallinen Yhdistys ry arvioi vanhoja kameroita.

Ohjelmaa ammattilaisille

Tervetuloa verkostoitumaan Kuva & Kamera -messujen ammattilaisaikana pe 2.3. klo 9-12 ja tutustumaan osastojen uutuuksiin sekä näyttelyihin. Ammattilaisille on kiinnostavaa ohjelmaa myös yleisöaikana, kuten Jaana Villasen luento ”Rohkea liiketoiminnan kehittäminen”. Villanen haastaa kuulijat miettimään ja kyseenalaistamaan olemassa olevia totuttuja prosesseja. Miten suunnitella yritystoimintaa, joka menestyy ja pärjää globaalissa, muuttuvassa kilpailussa?

pe 2.3. klo 11.30 Finnfoto-palkinnon julkistaminen Docendo-lavalla

pe 2.3. klo 11.45 Fotofinlandia-finalistien esittely Docendo-lavalla

pe 2.3. klo 13 Rohkea liiketoiminnan kehittäminen | Jaana Villanen Kuva&Kamera -lavalla

la 3.3. klo 12.30 Rohkea liiketoiminnan kehittäminen | Jaana Villanen Tietoisku-lavalla

su 4.3. klo 13.00 Rohkea liiketoiminnan kehittäminen | Jaana Villanen Tietoisku-lavalla

Valokuvanäyttelyt Kuva & Kamera -messuilla

Finnfoto Galleria

Tänä vuonna esillä ovat vuoden 2018 Fotofinlandia-kilpailun finalistit 8 eri kategoriassa: mainoskuva, taidekuva, kuvituskuva / digitaalinen taide, luontokuva, muotokuva, lehtikuva, hääkuva ja portfolio.

Ross Halfin

Ross Halfin on yksi maailman merkittävimmistä musiikkivalokuvaajista. Kuva & Kamera -messujen näyttelyssä on esillä upeita kuvia maailman tunnetuimmista bändeistä.

Vaikuttava luontokuva -näyttely

Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n näyttely nostaa keskustelun aiheeksi vaikuttavan luontokuvan, joka saa ihmiset heräämään luontoarvojen äärelle, puhuttelee päättäjiä hyvien asioiden puolesta tai tuottaa hyvinvointia ihmisille.

Pohjolan maagiset maisemat

Kirsi MacKenzie on helsinkiläinen valokuvaaja, joka on tunnettu unenomaisten maisemakuviensa vahvasta muotokielestä.

FinnVenus -valokuvanäyttely

FinnVenus -valokuvanäyttely on valokuvaaja Seilo Ristimäen kunnianosoitus naiskauneudelle. Näyttely sisältää 50 mustavalkoista valokuvaa, jossa tulkitaan tämän päivän naiskauneutta klassisten visuaalisten esittämiskonventioiden kautta.

Torron kaikuja -valokuvanäyttely

Kolmen valokuvaajan näyttely, jossa ylistetään suomalaisille arvokkaita asioita. Näyttely on toteutettu Konto-turvelevyille.

  • Seppo Myllyviita: Maasta tullut. Kuvia Suomalaisesta luonnosta ja maisemasta.
  • Kristiina Sievi-Korte: Murtaen. Karvialaisten murresanojen esiinmarssi maalta kaupunkiin.
  • Hannu Iso-Oja: Kaupunkikuva. Hetkiä hiljaisesta Helsingistä.

Pekka Luukkolan juhlanäyttely

Pekka Luukkola tuo esille uusia tapoja kuvata suomalaista maisemaa. Hänen teoksensa kertovat usein tarinan siitä, mitä kameran edessä on tapahtunut pitkän valotuksen aikana. Luukkolan näyttely juhlistaa hänen 50-vuotispäiviään ja 20 vuotta sitten tapahtunutta taiteilijadebyyttiä.

Chromaluxe valokuvanäyttely

Suomalaiset finalistit 2018 FEP:n kansainvälisessä kilpailussa

Horisontti Suomi 100 Juhlanäyttely

Suomalaisten merikuvaajien Horisontti-ryhmän valokuvanäyttely kunnioittaa itsenäisen 100-vuotiaan Suomen meriluontoa, saaristokulttuuria, purjehdusta ja merenkulkua. Kuvaajat: Hannu Bask, Esko Kilpi, Erik Lähteenmäki, Sami Pitkänen, Petri Porkola, Leif Rosas ja Jari Salo.

GoExpoon kuuluvat Fillari, Kunto, Golf, Outdoor, Ball Sports ja Kuva & Kamera. GoExpo järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–4.3.2018. Lisäksi samaan aikaan ja samalla lipulla pääsee tutustumaan myös Helsinki Horse Fair -hevostapahtumaan. 

Kuva&Kamera on avoinna ammattilaisille ja medialle pe 2.3. klo 9-12 ja yleisölle klo 12-18. GoExpo on avoinna pe 2.3. klo 12-20. Kaikki tapahtumat ovat avoinna la klo 10-18 ja su klo 10-17.
Yleisö pääsee kaikkiin tapahtumiin samalla lipulla.

***

Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com

www.kuvamessut.com, www.facebook.com/kuvamessut

#kuvamessut2018

Kuvia aiemmista Kuva & Kamera -messuista vapaasti median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com/

Median akkreditoituminen: http://messukeskus.com/uutishuone/akkreditointi/tai paikan päällä Lehdistökeskuksessa.

Kuvat

Kuva & Kamera -messuilla tutustutaan uuteen kalustoon ja tehdään löytöjä vanhojen kameroiden myyntiosastolta. Kuva: Messukeskus
Kuva & Kamera -messuilla tutustutaan uuteen kalustoon ja tehdään löytöjä vanhojen kameroiden myyntiosastolta. Kuva: Messukeskus
Lataa
Kuva & Kamera -messuilla on 9 upeaa valokuvanäyttelyä. Kuva: Messukeskus.
Kuva & Kamera -messuilla on 9 upeaa valokuvanäyttelyä. Kuva: Messukeskus.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain liki sata messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. | Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. In 2017, 75 exhibitions and 2000 meetings and congresses were held at Messukeskus Helsinki. 9 400 exhibitors and 1.2 million visitors took part in the events.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: PulPaper, PacTec ja Wood & Bioenergy 29.-31.5.16.5.2018 15:46Kutsu

Hyvä toimittaja, tervetuloa metsä- ja pakkausteollisuutta monipuolisesti käsittelevään tapahtumakokonaisuuteen 29.–31.5.2018 Messukeskukseen Helsinkiin. Samaan aikaan järjestetään kansainvälinen metsäteollisuuden tapahtuma PulPaper, pakkausalan ykköstapahtuma PacTec ja uusi Wood & Bioenergy. Ohjelmaa median edustajille: 29.5. klo 9.00: Welcoming words & Introduction to PulPaper for media (Media Partner Center, hall 6) - Sales group manager Marcus Bergström, Messukeskus - CEO Antti Lindqvist, Forest Products Engineers 29.5. klo 10.00 Avajaiset / Opening Ceremony (Future Square, halli 6) Messuohjelmassa on useita ajankohtaisia seminaareja, jotka ovat maksuttomia median edustajille: 29.5. Business Forum tuo eturivin vaikuttajat Suomesta ja ulkomailta keskustelemaan mm. johtamisen muutoksesta, kulutustottumuksista ja kestävästä kehityksestä. 29.5. 3D Printing of Biomaterials on VTT:n ja FPInnovations:n isännöimä seminaari, joka käsittelee 3D-tulostukseen liittyviä kysymyksiä. 30.–31.5. Pul

Metsäjätit ja start up -yritykset kohtaavat PulPaperin kansainvälisessä tunnelmassa15.5.2018 15:19Tiedote

PulPaper, PacTec ja Wood & Bioenergy muodostavat metsäteollisuuden kansainvälisen tapahtumakokonaisuuden, joka koostuu näyttelystä ja laajasta ohjelmasta. Tapahtumassa kohtaavat noin 500 yritystä metsäteollisuuden jättiläisistä pieniin start up -yrityksiin. Messupäiviin kuuluu myös runsaasti ohjelmaa kolmessa eri seminaarissa ja kolmella tietoiskulavalla. Yhteensä tapahtumissa kuullaan noin 100 asiantuntijaa.

Moottoripyörien koeajokiertueella yli 100 prätkää15.5.2018 13:47Tiedote

Kevään suuret moottoripyörien koeajopäivät tarjoavat laajan kattauksen suurimpien moottoripyörämerkkien uutuusmalleja. Koeajossa on yli 100 moottoripyörää 16 merkiltä. Koeajopäivissä voi kokeilla erilaisia moottoripyörämerkkejä ja -malleja sekä vertailla niiden ominaisuuksia. Suuri moottoripyörien koeajopäivä järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Tampereella 6.6. ja Turussa 7.6. Helsingissä tapahtuma on jo kolmatta kertaa Prätkällä -päivänä 8.6.

Habitare Pro:n ohjelma on julkaistu - huippuasiantuntijoita arkkitehtuurista, valotaiteesta, puutarhasuunnittelusta ja projektisisustamisesta3.5.2018 14:02Tiedote

Habitaren ammattilaistapahtuman Habitare Pron teema Roots ̶ Juuret käsittelee arkkitehtuurin sekä valaistus- ja sisustussuunnittelun suhdetta kulttuuriperimään, alkuperään, nykyhetkeen ja tulevaan. Teema kerää huippuasiantuntijoita maailmalta ja Suomesta arkkitehtuurin, projektisisustamisen, valotaiteen, korjausrakentamisen ja puutarhasuunnittelun aloilta. Tapahtuman kumppaneina ovat JKMM Arkkitehdit ja LDC Lighting Design Collective sekä ARKTIS, Kvadrat, Novo Wood ja PixMill. Habitare Pro järjestetään samaan aikaan Habitaren kanssa Messukeskuksessa 12.-14.9.2018.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme