Oulun yliopisto

Kuvantamisteknologiaa kehittävä MAKNEE voitti Slushissa

Jaa
Oulun yliopiston tutkimuspohjainen startup MAKNEE on voittanut tämän vuotisen Slushin Life Science –kilpailun ja 30 000 euron pääpalkinnon.
Jerome Thevenot (vas.) vastaanotti palkinnon. Oikealla kilpailun tuomaristo.
Jerome Thevenot (vas.) vastaanotti palkinnon. Oikealla kilpailun tuomaristo.

Lääketieteellisen tiedekunnan tutkijaryhmä on kehittänyt uutta kuvantamismenetelmää ja siihen perustuvaa teknologiaa nivelvaivojen kuten nivelrikon diagnostiikkaan ja seurantaan. Menetelmä perustuu erilaisten signaalien mittaamiseen ja tulkintaan, ja on siten nopea, edullinen ja potilaalle vaivaton. Laitteen helppokäyttöisyys mahdollistaa sen käytön suoraan perusterveydenhuollossa, mikä tarjoaa aivan uusia käyttömahdollisuuksia nivelvaivojen diagnostiikkaan ja rutiininomaiseen seurantaan.

”Voittaja tarjosi ennalta ehkäisevää lääketieteellistä ratkaisua käyttämällä kekseliäistä teknistä laitetta yhdistettynä datan älykkääseen hyödyntämiseen”, perusteli kilpailun kansainvälinen tuomaristo.

Slush Y-science oli tänä Slushin sivutapahtuma, jonka yhteydessä järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Life Science Pitching –kilpailu startupeille ja pre-startupeille. MAKNEE:n työtä kilpailussa esitteli projektijohtaja tutkijatohtori Jérôme Thevenot lääketieteen tiedekunnasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkijatohtori Jerome Thevenot (eng.), Lääketieteen tiedekunta, Oulun yliopisto, puh. 0294 486 004, email jerome.thevenot@oulu.fi


Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413

Kuvat

Jerome Thevenot (vas.) vastaanotti palkinnon. Oikealla kilpailun tuomaristo.
Jerome Thevenot (vas.) vastaanotti palkinnon. Oikealla kilpailun tuomaristo.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye