Kasvu Open

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan yrityskehittäjäverkostot yhdistivät voimansa – yrityksille luvassa maksutonta sparrausta

Jaa
Kasvu Open kumppaneineen järjestää nyt ensimmäistä kertaa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueella yhteisen Kaakkois-Suomen Kasvupolun. Alueen yritykset voivat koosta, iästä tai toimialasta riippumatta hakea mukaan eri alojen asiantuntijoiden sparraukseen. Viime vuoden valtakunnalliselle finalistille, kouvolalaiselle puupohjaisia kuitupakkauksia valmistavalle Ecopulp Finland Oy:lle sparraus antoi rohkeutta isompien kasvuharppauksien tekemiseen.
Ecopulp Finlandin toimitusjohtaja Ari Henttonen kirjasi yrityksensä kasvutavoitteen liitutauluun. Yritys on Kasvu Open 2017 finalisti.
Ecopulp Finlandin toimitusjohtaja Ari Henttonen kirjasi yrityksensä kasvutavoitteen liitutauluun. Yritys on Kasvu Open 2017 finalisti.

Kaakkois-Suomen Kasvupolulla järjestetään huhtikuun 5. päivä Kouvolassa ja 6. päivä Lappeenrannassa Kasvupaja, jossa kaikki Kasvupolun sparrauksesta kiinnostuneet yritykset pääsevät kehittämään kasvusuunnitelmaansa työpajan aikana asiantuntijoiden johdolla.

Kasvu Open on sparrausohjelma, jonka ainutlaatuisen metodin kautta liki 1300 yritystä on saanut vetoapua kasvuunsa. Esimerkiksi viime kaudella Biotalouden Kasvupolulla mukana ollut puu- ja kierrätyskuidusta biohajoavia ja täysin kierrätettäviä pakkausmateriaaleja valmistava Ecopulp Finland Oy sai toimitusjohtaja Ari Henttosen mukaan konkreettista apua kasvun pullonkaulojen avaamiseen sekä rohkeutta kasvattaa liiketoimintaa voimakkaammin.

“Kasvu Openin sparraus oli haastavan kasvattavaa. Asiantuntijat olivat fiksuja ja kysymykset pysäyttivät ajattelemaan oman bisneksen pullonkauloja. Sparrauksen ansiosta aloitimme markkinaselvityksen Pohjoismaissa ja itse sain rohkeutta lähteä viemään yritystä voimakkaampaan kasvuun”, Henttonen sanoo.

Alueen yrityksille Henttonen suosittelee Kasvu Openiin osallistumista lämpimästi.

”Itse sparrauksen kokeneena voin sanoa, että osallistuminen tuo hyvää vauhtia omaan tekemiseen. Suosittelen sitä etenkin jo pitempään toimineille yrityksille, jos yhtään tuntuu siltä, että tarvitsisi uutta näkökulmaa ja draivia.”

Kaakkois-Suomen Kasvupolun toteutuksessa on mukana alueen yrityskehittäjät Etelä-Karjalasta ja Kymenlaaksosta. Kymenlaakson alueella Kasvupolku toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa.

”Yhteistyö yrityskehittäjien välillä on luontevaa koko Kaakkois-Suomen alueella”, vahvistaa Cursor Oy:n yrityskehityspäällikkö Pirjo Kuusela.

Kouvola Innovation Oy:n toimitusjohtaja Martti Husu odottaa Kasvupolun aktivoivan alueen yrityksiä kansainväliseen kasvuun.

”Tavoitteena on saada mukaan kasvukykyisiä yrityksiä sekä palveluliiketoiminnan että valmistavan teollisuuden puolelta. Alueella on erityisesti vahvoja kiertotalouden ja logistiikka-alan yrityksiä.

Kasvupolun sisältö ja eteneminen

Haku yrityksille on avoinna 20.4.2018 asti. Valintakriteerejä ovat mm. liikeidean skaalautuvuus, erottuvuus ja kyky vaikuttaa markkinaansa, kansainvälistymispotentiaali sekä tiimin uskottavuus. Hakemusten perusteella valitaan mukaan 15 yritystä, joita sparrataan 24.5. Lappeenrannassa ja 5.6. Kouvolassa. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa kaikkiaan 10 eri mylläriä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa. Alueellinen tuomaristo valitsee 5.6. toisen Kiitoratapäivän päättävässä semifinaalissa kaksi parasta yritystä, jotka etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa 2018 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.

Mukaan sparraukseen voi hakea osoitteessa www.kasvuopen.fi/hae

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja
Janne Roiha, Kasvu Open -tiimi, Kasvun Roihu Oy*, p. 044 0342 179, janne.roiha@roihu.com
Ari Henttonen, toimitusjohtaja, Ecopulp Finland Oy, p. 050 405 5595, ari.henttonen@ecopulp.fi
Martti Husu, toimitusjohtaja, Kouvola Innovation Oy, p. 020 615 1353, martti.husu@kinno.fi
Pirjo Kuusela, yrityskehityspäällikkö, Cursor Oy, p. 040 190 2517, pirjo.kuusela@cursor.fi

Kuvat

Ecopulp Finlandin toimitusjohtaja Ari Henttonen kirjasi yrityksensä kasvutavoitteen liitutauluun. Yritys on Kasvu Open 2017 finalisti.
Ecopulp Finlandin toimitusjohtaja Ari Henttonen kirjasi yrityksensä kasvutavoitteen liitutauluun. Yritys on Kasvu Open 2017 finalisti.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open
Kasvu Open
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä

050 304 6794http://www.kasvuopen.fi

Kasvu Open auttaa suomalaisia kasvunnälkäisiä pk-yrityksiä kasvamaan yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2018 asiantuntijoiden maksuttomaan sparraukseen pääsee 450 yritystä 30 eri Kasvupolulle. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2018, jossa Kasvupolkujen parhaimmiston eli 100 yrityksen joukosta valitaan Suomen lupaavimmat kasvuyritykset.

--------------------------

Kasvupolun mahdollistavat Etelä-Karjalan kauppakamari, Etelä-Karjalan Yrittäjät, Saimaan ammattikorkeakoulu, Wirma Lappeenranta, Imatran seudun kehitysyhtiö Oy KEHY, Etelä-Karjalan Liitto, Kymenlaakson Liitto, Kinno – Kouvola Innovation, Cursor, Kymen Yrittäjät, Kymen kauppakamari, Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO, Kotkan - Haminan seudun koulutuskuntayhtymä EKAMI ja Azets sekä valtakunnalliset kumppanit Nordea, Finnvera, Technopolis, Varma, If, Team Finland, BusinessJyväskylä, Keski-Suomen Liitto, Grano, Laukaan kunta, Jyväskylän Messut, Jyväs-Caravan ja Isku.

-------------------------

*Kasvun Roihu Oy on valtuutettu Kasvu Open -tapahtumien järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki ja Aava & Bang Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye