Restamax OyjRestamax Oyj

Kymmenes Classic American Diner -ravintola aukesi Rovaniemen Sampokeskukseen

Jaa
Viikonloppuna avajaisiaan viettänyt Classic American Diner toi Rovaniemelle ainutlaatuiset amerikkalaiset maut ja miljöön. Konsepti on tunnettu erityisesti helppoudestaan, kookkaista burgereistaan ja uniikista sisustuksestaan. Rovaniemen Dinerin erikoisuutena nähdään mehukas poroburgeri.
Uusi American Diner palvelee rovaniemeläisiä ja pohjoisen turisteja keskeisellä paikalla Sampokeskuksessa.
Uusi American Diner palvelee rovaniemeläisiä ja pohjoisen turisteja keskeisellä paikalla Sampokeskuksessa.

Ensimmäinen American Diner avattiin Tampereen Finlaysonille 15 vuotta sitten ja nyt konseptin mukaisia ravintoloita on Helsingistä pohjoiseen yhteensä jo kymmenen. Menu pohjaa aitoihin jenkkimakuihin myös Rovaniemellä – perinteisten hampurilaisten lisäksi valittavaa löytyy muun muassa premium-burgereista, sandwicheistä ja siivistä, aitoamerikkalaisia jälkiruokia unohtamatta.

- Meillä burgerin sielu on aina pihvi. Panostamme lihaan, pihvin rakenteeseen ja maustamiseen paljon. Runsas ja tuhti ideologia näkyy annoskoissa, erityisesti hampurilaisissa. Ruokalistamme kulmakivinä ovat burgereiden lisäksi käsintehdyt pirtelöt, apple pie ja pancake, joita on aina löydyttävä listalta – muuten jenkkikulttuuri karisisi olennaisesti pois, Restamax Oyj:n kehitysjohtaja Tero Kaikkonen kommentoi.

American Diner on perinteisesti ollut erittäin suosittu perheiden ruokapaikka. Toisaalta pidemmät aukioloajat tarjoavat hyvät puitteet kaveri- ja työporukalla illallistamiseen ja viihtymiseen hieman eksoottisemmassa miljöössä. Päivittäin vaihtuvat lounasburgeri (8 €) ja lounassalaatti (8,70 €) ovat puolestaan nopea vaihtoehto shoppailun oheen. Pohjoisessa koetaan kuitenkin myös oma paikallinen erikoisuutensa.

- Meillä on ensi viikosta alkaen saatavilla spesiaalina poroburger puikulaperunaranskalaisilla, joka on taatusti mieleenpainuva kokemus niin turisteille kuin kaivattu uutuus paikallisillekin, Restamaxin aluepäällikkö Anssi Karppinen kertoo.

Paraatipaikalla keskustan sykkeessä

Rovaniemen American Diner sijoittuu Sampokeskukseen Lordin aukion tuntumaan, missä se palvelee nälkäisiä aamupäivästä iltamyöhään.

- Rovaniemellä on jo ennestään värikäs ravintolakattaus, jota on ilo monipuolistaa tällä kaivatulla, elämyksellisellä matalan kynnyksen jenkkiravintolalla. Loistavan lokaatiomme myötä Dineriin on helppo tulla lounaalle, laskettelu- tai kelkkailupäivänä päivälliselle tai illalla haukkaamaan leffan päätteeksi. Asiakkaat ovat meille tervetulleita ostoskeskuksen aukioloaikojen jälkeenkin, sillä palvelemme omalla sisäänkäynnillä iltaan saakka, Karppinen lisää.

American Dinerit ovat vuosien saatossa profiloituneet ravintoloiksi, missä amerikkalaisuus on viety hyvin autenttiselle tasolle annoksista fiftarisisustukseen ja tuotemerkeistä musiikkiin.

- Tämä on ainutlaatuinen konsepti, jonkalaista ei löydy toista koko Suomesta. Uskon sen suosion piilevän helppoudessa, välittömyydessä sekä laadukkaassa ruokatuotteessa. Haluamme erottua runsailla ja ronskeilla annoksilla sekä aidoilla amerikkalaisilla brändeillä Hellmann’sista Root Beeriin. Myös sisustus hiotaan aina huolella ja esimerkiksi Rovaniemellä nähdään muun muassa moottoripyörää, potkurikonetta, kitaraa ja muuta 50-luvun rekvisiittaa näyttävien valojen keskellä”, Kaikkonen kuvailee. 

Rovaniemen ravintolassa on 110 asiakaspaikkaa ja tila mukautuu erinomaisesti erilaisille ryhmille. American Dinereita löytyy ennestään Tampereen Finlaysonilta ja Koskikeskuksesta, Lielahdesta, Helsingin Easton-kauppakeskuksesta, Linnanmäeltä ja Citykäytävästä, Vantaan Jumbosta, Jyväskylästä sekä Seinäjoelta. Kymmenennen American Dinerin kunniaksi Original Diner Bacon Burger on saatavilla kaikissa Dinereissa tänään 5.12. hintaan 10,00 €/kpl.

Classic American Diner, Rovaniemi
Kauppakeskus Sampokeskus,
Maakuntakatu 29–31 A
Siirry ravintolan verkkosivuille tästä

Avoinna:
Ma–to klo 10.30–21, pe 10.30–23, la 11–23 ja su 12–20

Lisätietoja:
Tero Kaikkonen, kehitysjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 400 839 191
Anssi Karppinen, aluepäällikkö, Restamax Oyj, puh. +358 45 7734 7777

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi, www.ravintola.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 130 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2016 liikevaihto oli 130,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 19,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy työllistää kuukausittain noin 8 000 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi

Avainsanat

Kuvat

Uusi American Diner palvelee rovaniemeläisiä ja pohjoisen turisteja keskeisellä paikalla Sampokeskuksessa.
Uusi American Diner palvelee rovaniemeläisiä ja pohjoisen turisteja keskeisellä paikalla Sampokeskuksessa.
Lataa
Ravintolan näyttävä rekvisiitta vie 50-luvulle.
Ravintolan näyttävä rekvisiitta vie 50-luvulle.
Lataa
Royal Burger lukeutuu American Dinerin klassikoihin. Hampurilaissämpylöiden välistä löytyy mehukas 200-grammainen pihvi, paistettu kananmuna, rapeaa pekonia ja emmentaljuustoa. Burgeri tarjoillaan majoneesin, tomaatin, sipulin, salaatin, suolakurkun, coleslaw'n ja ranskalaisten kera. Kuva: Kari Jokinen, Markkinointiviestintätoimisto Propaganda
Royal Burger lukeutuu American Dinerin klassikoihin. Hampurilaissämpylöiden välistä löytyy mehukas 200-grammainen pihvi, paistettu kananmuna, rapeaa pekonia ja emmentaljuustoa. Burgeri tarjoillaan majoneesin, tomaatin, sipulin, salaatin, suolakurkun, coleslaw'n ja ranskalaisten kera. Kuva: Kari Jokinen, Markkinointiviestintätoimisto Propaganda
Lataa
Olennaisena osana amerikkalaista keittiötä ovat tietysti tuliset ja rapeat wingsit. Kuva: Kari Jokinen, Markkinointiviestintätoimisto Propaganda
Olennaisena osana amerikkalaista keittiötä ovat tietysti tuliset ja rapeat wingsit. Kuva: Kari Jokinen, Markkinointiviestintätoimisto Propaganda
Lataa
Jenkkityyliin valmistettu omenapiirakka tarjoillaan lämpimänä vaniljajäätelön ja kermavaahdon kanssa. Kuva: Kari Jokinen, Markkinointiviestintätoimisto Propaganda
Jenkkityyliin valmistettu omenapiirakka tarjoillaan lämpimänä vaniljajäätelön ja kermavaahdon kanssa. Kuva: Kari Jokinen, Markkinointiviestintätoimisto Propaganda
Lataa
Logo: Classic American Diner
Logo: Classic American Diner
Lataa
Logo: Restamax Oyj
Logo: Restamax Oyj
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Restamax Oyj
Postiosoite: Hatanpään valtatie 1 B (Käyntiosoite: Verkatehtaankatu 2)
33100 TAMPERE

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 220 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiöllä on ravintolatoimintaa myös Tanskassa. Kesäkuussa 2018 yhtiö osti Royal Ravintolat. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner, Hanko Sushi, Sandro, Savoy ja Teatteri. Restamax Oyj:n vuoden 2017 liikevaihto oli 185,9 miljoonaa euroa ja käyttökate 22,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 4 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oyj työllistää tilikauden 2018 aikana noin 10 000 työntekijää. Restamax muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi vastaamaan tulevaisuuden tavoitteitaan ja mahdollisuuksiaan entistä paremmin. Nimenmuutos astuu voimaan joulukuussa 2018.

Restamax-yrityssivut:
www.noho.fi

Restamax-kuluttajasivut:
www.ravintola.fi

Royl Ravintoloiden sivut:
www.royalravintolat.com

Smile Henkilöstöpalvelut:
www.smilepalvelut.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restamax Oyj

Restamaxista NoHo Partners – Uusia avauksia Pohjois-Eurooppaan ja tavoitteena yli 600 miljoonan euron liikevaihto27.11.2018 08:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi. NoHo Partners syntyy sanoista Nordic Hospitality Partners, jotka viestivät yhtiön vahvuuksista ja identiteetistä entistä paremmin. Yhtiö on samalla päivittänyt strategiansa ja keskipitkän aikavälin tavoitteensa ja tavoittelee yli 600 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2021 loppuun mennessä.

Raumalla ravintola Sinisoihtu lopettaa toimintansa osana Restamaxin kannattavuusohjelmaa9.11.2018 14:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj:llä on parhaillaan käynnissä lyhyen aikavälin kannattavuusohjelma, joka keskittyy yhtiön yksikköportfolion saneeraukseen. Ravintolat, joiden kannattavuus ei täytä yhtiön tavoitetasoa ja joilla ei nähdä riittävän hyviä olosuhteita vuokrasopimuksen ja konseptin näkökulmasta, on myyty tai lopetettu. Yksi saneeratuista ravintoloista on raumalainen Sinisoihtu, jonka liiketoiminnan Restamaxin tytäryhtiö Bistromax Oy osti keväällä 2017. Sinisoihtu lopettaa toimintansa 22.12.2018. Vuokranantajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Sinisoihdun liiketilat poistetaan kokonaan ravintolakäytöstä ja tilalle etsitään muuta liiketoimintaa. Restamax aloitti ravintolaportfolion saneerauksen vuoden kolmannella kvartaalilla ja se saatetaan loppuun vuoden 2018 loppuun mennessä. Jakelu: STT Info Keskeiset tiedotusvälineet www.restamax.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye