Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Kysely: Kesätyöpaikkoja tarjolla viime vuotta enemmän

Jaa
Nuorille on tänä kesänä tarjolla selvästi viime kesää enemmän kesätyöpaikkoja. SAK:n luottamushenkilöille tekemän kyselyn mukaan kesätyöpaikkojen määrä lisääntyy kaikilla toimialoilla.

Luottamushenkilöistä 67 prosenttia kertoo, että hänen työpaikalleen palkataan tänä vuonna kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava luku oli 56 prosenttia.

Kesätyöpaikkojen määrä romahti viime kesänä koronapandemian takia.

– Viime kesänä jopa jo sovittuja kesätöitä jouduttiin perumaan. On ilahduttavaa, että työpaikoille halutaan nyt palkata enemmän kesätyöntekijöitä, vaikka koronaa edeltävälle tasolle ei vielä päästä, sanoo SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho.

Vuonna 2019 luottamushenkilöistä 71 prosenttia kertoi, että heidän työpaikalleen palkataan kesätyöntekijöitä.

Kesätyöpaikkojen lisäys on suurinta yksityisellä palvelualalla, jossa 66 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo, että työpaikalle palkataan kesätyöntekijöitä. Viime vuonna näin vastasi 52 prosenttia alan luottamushenkilöistä.

Luottamushenkilöistä 25 prosenttia kertoo, että kesätyöntekijöitä palkataan nyt viime kesää enemmän. Yli puolet (55 %) kertoo, että palkattavien määrä on sama kuin vuosi sitten.

SAK:n kyselyssä tiedusteltiin myös, palkataanko työpaikalle nuoria kesätyöhön Tutustu ja tienaa -mallin kautta. Tänä vuonna 14 prosenttia vastaajista kertoo tällaisesta palkkaamisesta. Tilanne on hieman parantunut viime vuodesta, jolloin 11 prosenttia luottamushenkilöistä kertoi, että työpaikalle palkataan nuori Tutustu ja tienaa -mallin kautta. Peräti kolmannes vastaajista (32 %) ei tiedä, palkataanko mallin kautta työntekijöitä.

– Tässäkään ei päästä samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa. Vuonna 2019 viidennes (19 %) vastaajista kertoi, että työpaikalla hyödynnetään Tutustu ja tienaa -mallia, Kirsi Rasinaho sanoo.

Hän harmittelee sitä, että mallin hyödyntäminen on työpaikoilla jäänyt viime vuosina vähäiseksi.

– Myös alle 18-vuotiaiden nuorten on tärkeä saada työkokemusta, sillä se vaikuttaa nuoren kehitykseen ja itsetuntoon. Parhaimmillaan kesätyökokemus auttaa nuorta valitsemaan itselleen mieluisan opiskelualan ja vaikuttaa näin myös nuoren tulevaan työuraan, Rasinaho sanoo.

Luottamushenkilöpaneeli kesätyöntekijöiden palkkaamisesta SAK:laisille työpaikoille toteutettiin toukokuussa ja siihen vastasi 784 luottamushenkilöä.

SAK:n, Akavan ja STTK:n maksuton kesäduunari-info palvelee kesätyöntekijöitä numerossa 0800 179 279 maanantaista perjantaihin klo 9–15 elokuun loppuun asti. Palveluun voi ottaa yhteyttä myös WhatsAppilla (040 747 1571) ja nettilomakkeella.

Lisätiedot:
Koulutus- työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho, puh. 050 342 8027

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki

020 774 000https://www.sak.fi

Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye