Kysely: Lähes 60 % eurooppalaisyrityksistä aikoo ulkoistaa palkanlaskennan – tavoitteena tehokkuus ja ajansäästöt

Jaa
Yhä useampi yritys Euroopassa aikoo ulkoistaa palkanlaskennan, kertoo SD Worxin teettämä laaja tutkimus. Lähes kuusi kymmenestä (59,6 % ) yrityksestä on jo ulkoistanut tai suunnittelee ottavansa ulkoisen kumppanin hoitamaan palkkapalvelut. Palkanlaskennan ulkoistuksella haetaan teknologista varmuutta ja tehokkuutta.

Palkanlaskenta on yrityksessä elintärkeä toiminto, joka voi myös olla altis virheille. Huomattava osa eurooppalaisista yrityksistä hakee nyt mielenrauhaa luovuttamalla tämän kriittisen toiminnon ulkopuoliselle yritykselle 

Pilvipohjainen teknologia takaa, että palkkapalvelut toimivat turvallisesti ja tiedot ovat helposti saatavilla riippumatta siitä, missä liiketoimintaa tehdään. Kun palkanlaskennan toimintoja automatisoidaan, inhimillisten virheiden mahdollisuus poistuu. Muun muassa näistä syistä yhä useammat yritykset ulkoistavat palkanlaskennan ulkopuoliselle kumppanille”, Suomen SD Worxin maajohtaja Petteri Hannula sanoo. 

SD Worxin tutkimus kertoo, että lähes joka toinen eurooppalainen yritys (49 %) onkin jo siirtänyt palkanlaskentaan liittyvät toimintonsa kokonaan pilveen. Vastaajista kahdeksan prosenttia käyttää edelleen sekä pilvipalveluita että paikallisia ohjelmistoja. 

SD Worxin kyselytutkimus toteutettiin viime vuonna 12 eri Euroopan maassa. Kyselyyn haastateltiin yli 3000 HR-alan ammattilaista. SD Worx -konserni osti Aditron liiketoiminnot kaikissa Pohjoismaissa vuonna 2021.

Kumppani saa palkanlaskennan sujumaan 

Lähes kaksi kolmesta yrityksestä Euroopassa harkitsee palkanlaskennan ulkoistamista, koska muutoksen uskotaan tehostavan palkanlaskentaa huomattavasti. 

Erityisesti Pohjoismaissa, mutta myös Belgiassa, Italiassa, Alankomaissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Itävallassa, ajatellaan, että ulkoinen kumppani voi vaikuttaa merkittävästi palkkapalveluiden tehokkuuteen. 

"65 prosenttia yrityksistä arvioi, että palkanlaskentaan vaadittavien tietojen kerääminen esimerkiksi työajoista sujuu helpommin, jos ulkopuolinen kumppani vastaa siitä", Hannula toteaa.  

Henkilöstöjohtajat uskovat myös, että alaan erikoistunut kumppani pysyy parhaiten perillä monimutkaisesta, nopeasti muuttuvasta lainsäädännöstä. Lisäksi merkittävä syy ulkoistuksiin on omassa yrityksessä vapautuva työaika. 

“Kun kumppani hoitaa palkanlaskennan luotettavasti, yritys voi suunnata omia resurssejaan strategiseen toimintaan kuten esimerkiksi osaamisen kehittämiseen tai rekrytointiin.” 

Euroopan johtava palkka- ja henkilöstöpalvelujen tarjoajan SD WorxinThe future of work and people 2021" -kysely toteutettiin viime heinäkuussa. Kyselyyn vastanneet yritykset vaihtelivat pienistä, alle 100 hengen yrityksistä tuhansia työllistäviin yrityksiin.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SD Worx
Sokerilinnantie 11A
02600 Espoo

https://sdworx.fi/

75 vuoden ajan toiminut SD Worx on johtava henkilöstö- ja palkkapalvelujen tarjoaja Euroopassa. Yrityksessä työskentelee yli 5 300 työntekijää 18 eri maassa: Alankomaissa, Belgiassa (HQ), Espanjassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Mauritiuksella, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Tanskassa ja Virossa. Vuonna 2020 SD Worxin liikevaihto oli 743 miljoonaa euroa. Yrityksen asiakkaina on yli 76 000 organisaatiota ympäri maailmaa.  SD Worx -konserni osti Aditron liiketoiminnot kaikissa Pohjoismaissa vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SD Worx

Maajohtaja Mikko Uotila: Palkkahallinnon ulkoistaminen vapauttaisi tärkeitä asiantuntijaresursseja monessa keskisuuressa ja suuressa yrityksessä26.3.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Euroopan johtava henkilöstöratkaisujen tarjoaja SD Worx on nimittänyt Mikko Uotilan Suomen SD Worxin uudeksi maajohtajaksi. Uotilan mukaan tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen organisaatio tulee ulkoistamaan palkkahallintonsa, sillä palkkahallinnon hoitaminen omin voimin on kustannustehotonta ja sisältää myös riskejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye