Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kysely: oppilashuollon tarve on lisääntynyt peruskouluissa koronavirusepidemian aikana

Jaa
Etenkin kuraattoripalveluiden tarve on kasvanut kouluissa. Psykologi- ja lääkäripalveluiden saatavuus taas on heikointa. Koronavirustilanteen poikkeusjärjestelyt ovat heijastuneet kouluterveydenhuollon resursseihin ja oppilaiden tuen tarpeeseen.

Aluehallintovirastojen ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tiedote

Aluehallintovirastojen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tekemästä kyselystä käy ilmi, että oppilashuollon palveluiden tarve on kasvanut suuressa osassa kuntia koronavirusepidemian aikana. Kysely tehtiin kunnille ja yksityisille opetuksen järjestäjille viikolla 41.

Yhteensä 67 % kyselyn vastaajista arvioi kuraattoripalveluiden tarpeen lisääntyneen tai lisääntyneen merkittävästi aiempiin syksyihin nähden. Psykologipalveluiden kohdalla vastaava luku on 53 %, terveydenhoitajapalveluiden kohdalla 47 % ja lääkäripalveluiden kohdalla 28 %.

Vastaajat arvioivat myös oppilashuollon palvelujen riittävyyttä tarpeeseen nähden. Lääkäri- ja psykologipalveluiden saatavuus on heikointa: 58 % arvioi psykologipalveluiden olevan korkeintaan kohtalaisella tasolla, lääkäripalveluiden kohdalla vastaava luku on 56 %. Vastaajista 74 % arvioi kuraattoripalveluiden saatavuuden vähintään hyväksi, 76 % pitää terveydenhoitajapalveluiden saatavuutta vähintään hyvänä.

- Koronaepidemian aikana mielenterveyden ja oppimisen ongelmat ovat lisääntyneet ja tuen tarve on nyt tavallistakin suurempaa. On keskeistä, että kunnat pitävät kiinni oppilashuollon palveluiden riittävästä tasosta läpi epidemian. Jokaisen nuoren on saatava tarvitsemansa tuki, jotta epidemian jäljet onnistutaan pitämään mahdollisimman vähäisinä, opetusministeri Li Andersson sanoo.

Kyselyn vastauksissa nousevat esille muun muassa oppilaiden turvattomuuden kokemukset, aikuisen läsnäolon tarve ja poissaolojen lisääntyminen. Etenkin psykologipalveluja tarvitaan tällä hetkellä lisää. Kouluterveydenhuollossa puretaan syksyllä jonoja, jotka ovat syntyneet keväällä.

Etäopetukseen osallistuville oppilaille palveluja pystytään järjestämään etäyhteyksin monissa kunnissa. Etäyhteyksin järjestettävät palvelut ovat monipuolistaneet palvelutarjontaa ja ne voivat sopia paremmin osalle oppilaista.

Tiedonkeruuta jatketaan kyselyillä

Aluehallintovirastot ja opetus- ja kulttuuriministeriö keräsivät suomalaisilta perusopetuksen järjestäjiltä viikolla 41 koronavirustilanteeseen ja oppilashuoltoon liittyvää tietoa. Kyselyyn vastasi 206 kuntaa (vastausprosentti 70,1) ja 28 yksityistä perusopetuksen järjestäjää (vastausprosentti 37). Otosta voidaan pitää kuntien osalta edustavana ja yksityisten opetuksen järjestäjien osalta suuntaa antavana.

Kyselyjä on tehty opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille keväällä ja syksyllä 2020. Tiedonkeruuta jatketaan säännöllisillä kyselyillä loppuvuoden aikana. Seuraavan kerran opetuksen järjestämistä koskeva kysely toteutetaan viikolla 44. Tuoreimmat kyselyraportit päivitetään niiden valmistuttua avi.fi-verkkosivuille kohtaan Ajankohtaista / Korona – kuntaraportit.

Viikon 41 raportti: oppilashuolto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirastoissa:


Mari Kyllönen, opetustoimen ylitarkastaja, p. 0295 018 664
Anu Liljeström, ylitarkastaja, p. 0295 016 224
etunimi.sukunimi@avi.fi


Opetus- ja kulttuuriministeriössä:


Mika Puukko, opetusneuvos, p. 0295 330 032, mika.puukko@minedu.fi
Heli Nederström, opetusneuvos, p. 0295 330 122, heli.nederstrom@minedu.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Myndigheternas och producentorganisationernas gemensamma lägesbild av jordbrukets investeringar och djursjukdomar16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade måndagen 15 april ett forum om gårds- och tillståndstillsyn gemensamt för myndigheterna och producentorganisationerna, för att där skapa en lägesbild över jordbruket, djurhållningen och investeringarna i området. Också det aktuella djursjukdomsläget och bekämpningsåtgärderna lyftes upp i diskussionerna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye