Työeläkeyhtiö Elo

Kysely: Tunne työuran täyttymisestä ja halu nauttia elämästä tärkeimmät syyt eläkkeelle jäämiseen

Jaa
Tunne työuran täyttymisestä ja halu nauttia elämästä ovat yleisimpiä syitä eläkkeelle jäämiseen. Myös työpaikalla tapahtuneet muutokset vaikuttavat eläkkeelle hakeutumiseen. Tiedot käyvät ilmi työeläkeyhtiö Elon vuosina 2014–2017 tekemistä asiakaskyselyistä.
Harva valitsee eläkkeelle jäämisen ajankohdan puhtaasti eläkeiän täyttymisen pohjalta, kertoo Satu Saulivaara, Elon eläkeneuvontapäällikkö.
Harva valitsee eläkkeelle jäämisen ajankohdan puhtaasti eläkeiän täyttymisen pohjalta, kertoo Satu Saulivaara, Elon eläkeneuvontapäällikkö.

Tunne oman työuran täyttymisestä (31,3 %) ja halu nauttia elämästä (30,4 %) vaikuttavat Elon asiakkaiden eläkkeelle hakeutumiseen eniten, kun eläkelaji on vanhuus- tai osa-aikaeläke taikka osittainen varhennettu vanhuuseläke.

”Harva valitsee eläkkeelle jäämisen ajankohdan puhtaasti eläkeiän täyttymisen pohjalta”, kertoo Satu Saulivaara, Elon eläkeneuvontapäällikkö. ”Kyselyiden tulokset heijastelevat monin tavoin paitsi eläkeasiakkaiden kanssa käymiämme keskusteluita myös aiemmin tekemämme eläkeunelmakyselyn tuloksia. Tuolloin vastaajat kertoivat esimerkiksi haaveilevansa käyttävänsä eläkevuosinaan aikaa matkailuun ja aktiivisiin harrastuksiin. Moni haave on jäänyt kiireisen työuran aikana hautumaan takaraivoon ja siksi niitä säästellään ja ehkä lykätäänkin eläkevuosiin asti.”

Vaikeudet sopeutua työpaikan muutoksiin ohjaavat helposti eläkkeelle

Yhteensä 29 prosenttia vastanneista kertoi, että eläkkeelle jäämiseen vaikuttivat työpaikalla tapahtuneet muutokset. Selvästi yli puolet (59 %) vaihtoehdon valinneista kertoi, että muutosten takia eläkkeelle jääminen tuntui sopivalta päätökseltä. Lopuilla 41 prosentilla työpaikan muutokset olivat johtaneet työsuhteen päättymiseen.

”On yleistä, että yli 60-vuotiaat työntekijät päätyvät mieluummin hakemaan eläkettä kuin sopeutumaan työpaikkansa muutoksiin”, kertoo Marjo Wallin, Elon ikäjohtamisen asiantuntija ja työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö. ”Työuran viimeisinä vuosina eläkkeelle siirtyminen voi olla usein mielessä. Silloin on hyvin haastavaa motivoitua oppimaan uutta tai sopeutumaan uudenlaiseen työarkeen. Työurien pidentymisen kannalta on tärkeää, että kokeneiden työntekijöiden osaamisen päivittämiseen sekä toisaalta hiljaisen tiedon tunnistamiseen ja jakamiseen kiinnitettäisiin aikaisempaa enemmän huomiota. Työn mielekkyys ja kokemus työpanoksen arvostamisesta lisäävät kokeneen työntekijän motivaatiota jatkaa työssä ja kehittää osaamistaan.” 

Hieman alle 12 prosenttia vastanneista kertoi työelämästä lähtemisen syyksi muutoksen omassa terveydentilassa. Kaksi harvimmin eläkkeelle jäämiseen vaikuttanutta tekijää olivat työpaikan tapa jäädä eläkkeelle tietyssä iässä (3,9 %) ja eläkkeelle jääneen perheessä tapahtuneet muutokset (3,4 %).

Tietoja selvityksestä

Tiedot perustuvat Elon asiakaskyselyihin. Vuosina 2014–2017 Elo kysyi vanhuuseläkkeelle, osa-aikaeläkkeelle tai osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle jääneiltä asiakkailtaan, mitkä syyt vaikuttivat eläkkeelle jäämiseen. Vastaajien oli mahdollista valita useampi syy. Vastaajia oli yhteensä 4 319, joista miehiä oli 2 436 (56 %) ja naisia 1 883 (44 %). Osa-aikaeläke poistui eläkemuotona eläkeuudistuksen myötä. Viimeiset myönnetyt osa-aikaeläkkeet alkoivat 1.1.2017.

Voit tutustua myös Elon vuonna 2015 tekemään kyselyyn eläkeunelmista täällä.

Lisätietoja:

Eläkkeitä ja asiakaskyselyä koskevat kysymykset: Satu Saulivaara, Eläkeneuvontapäällikkö, puh. 040 725 8935

Työuria koskevat kysymykset: Marjo Wallin, Elo, työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö, puh. 020 703 5260

Kristiina Nieminen, Viestinnän suunnittelupäällikkö, 040 586 8778 tai 020 7035 106

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Kuvat

Harva valitsee eläkkeelle jäämisen ajankohdan puhtaasti eläkeiän täyttymisen pohjalta, kertoo Satu Saulivaara, Elon eläkeneuvontapäällikkö.
Harva valitsee eläkkeelle jäämisen ajankohdan puhtaasti eläkeiän täyttymisen pohjalta, kertoo Satu Saulivaara, Elon eläkeneuvontapäällikkö.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye