Turun kauppakamari

Kysely: Yritykset haluavat lisää koronatestausta

Jaa
Yli puolet kauppakamarien kyselyyn vastanneista varsinaissuomalaisista yrityksistä uskoo testauksen lisäämisen ja tartuntaketjujen tarkemman jäljittämisen vaikuttavan niiden liiketoimintaan myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Rajoitustoimista haitallisimpina pidetään kokoontumisrajoituksia ja koulujen sulkemisia.

Rajoitustoimet ovat iskeneet yritysten toimintaan laajasti. Haitallisimmat vaikutukset yritysten liiketoimintaan ovat yritysten mukaan olleet kokoontumisrajoitukset, ravintoloiden ja baarien sulkemiset sekä koulujen sulkemiset. Laajempi testaaminen ja tartuntaketjujen jäljitys olisivat reitti ulos yritystoiminnalle ja työpaikoille haitallisista rajoituksista. 

“Rajoitusten purkaminen edellyttää laajamittaista testaamista, epäilyjen ja koronavirusta sairastavien eristämistä ja tartuntaketjujen jäljittämistä. On myös sovittava kuka maksaa laajamittaisen testauksen kustannukset. Ihmisten terveys on luonnollisesti tärkeintä, mutta testaamalla, eristämällä ja suojaamalla yhteiskunta voidaan todennäköisesti avata ilman, että terveydenhuollon kapasiteetti ylittyy tai hoidosta tarvitsee tinkiä”, toteaa Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo. 

Testauksen ja jäljityksen lisääminen oli kyselyssä lähes ainoa positiiviseksi koettu rajoitustoimien muutoksiin liittyvä keino. Myös koulujen ja päiväkotien avaamisen nähtiin vaikuttavan myönteisesti yritysten liiketoimintaan. 

Metallien pintakäsittelypalveluihin erikoistuneen Aurajoki Oy:n toimitusjohtaja Päivi Hakala kertoo, että maaliskuussa tilanne ei näkynyt tuotannon volyymeissä, mutta nyt huhtikuussa on merkkejä työkannan vähentymisestä.  

“Henkilöstö on onneksi pysynyt terveenä. Töitä on vielä hyvin riittänyt omalle henkilöstölle; vuokrahenkilöstöä on jouduttu vähentämään. Ketään ei ole tarvinnut vielä lomauttaa ja yritämme selvitä mahdollisimman pitkälle kesälomia ja muita kertyneitä vapaita järjestellen. Meillä henkilöstö on aina joustanut hienosti ja pystynyt tiimeittäin sopimaan”, hän kertoo. 

Yrityksen toimintatapoja on hiottu. Töihin tuloa ja töistä lähtemistä sekä taukoja on porrastettu ja enintään viisi työntekijää saa kokoontua turvavälit huomioiden. Kaikki jotka voivat tehdä etätöitä, tekevät niitä.  

“Nyt kun matkustus on vähentynyt, olemme järjestäneet paljon erilaisia tietoiskuja ja koulutuksia etänä. Ne ovat olleet hyvin suosittuja ja näin hieman hiljaisemmalla hetkellä on hyvä keskittyä henkilöstön kehittämiseen. Myös tuotannon työntekijöille on järjestetty koulutuksia pienryhmissä. Yrityksen toiminnan kehittäminen on jatkunut normaalisti strategian ja toimintasuunnitelmien mukaisesti ja ei suurempaa investointia vaativat kehitysideat toteutettu normaalisti. Suuremmat investoinnit arvioidaan tarkkaan ja keskitytään investointeihin, jotka liittyvät turvallisuuteen ja toiminnan keskeytymättömyyden varmistamiseen, muut investoinnit siirretään syksymmälle”, Hakala kertoo. 

Kevät ja kesä ovat Aurajoki Oy:lle normaalisti myynnillisesti parasta aikaa, mutta tänä vuonna myynnin odotetaan jäävän suunniteltua pienemmäksi.  

“Ennustaminen on tässä tilanteessa haasteellista, mutta myynti seuraa asiakkaidemme tilannetta jatkuvasti”, Hakala sanoo. 

Miltei kaikki yritykset ennakoivat liikevaihdon laskua  

Kyselyyn vastanneista varsinaissuomalaisista yrityksistä noin puolet kertoo koronatilanteen jo aiheuttaneen henkilöstövähennyksiä eli lomautuksia tai irtisanomisia. Vielä suurempi osa, noin 65 prosenttia yrityksistä arvioi, että henkilöstön määrä vähenee seuraavan kahden kuukauden aikana. 

Yli 70 prosenttia yrityksistä kertoo liikevaihtonsa vähentyneen koronavirusepidemian vuoksi. Viidenneksellä vastaajista liikevaihto on vähentynyt jopa 50100 prosenttia. Noin 90 prosenttia yrityksistä ennakoi liikevaihtonsa vähenevän seuraavan kahden kuukauden aikana. 

Kauppakamarien kysely tehtiin 20.4.2020. Varsinais-Suomen alueelta vastauksia antoi 265 yritystä, koko Suomesta 2977 yritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ja kaiken kokoisista yrityksistä. Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu 30.3. ja 1617.3. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye