Basam BooksBasam Books

Kysymyksiä onnellisuudesta Helsingin Kirjamessuilla

Jaa
Onnellisuusprofessoriksikin tituleerattu Markku Ojanen ja uutuusteos Kysymyksiä onnellisuudesta — Mikä meitä suomalaisia onnellisuudessa kiinnostaa ovat messumenossa mukana torstaina 24.10.2019.

Onnellisuus on ollut teemana Suomessa esillä jo yli kolmattakymmenettä vuotta, eikä kiinnostus siihen näytä laantumisen merkkejä. Tästä kertoo se, että onnellisuuden tutkija, psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on pitänyt onnellisuudesta satoja luentoja ja vastannut lähes viikoittain haastattelijoiden kysymyksiin. Vastauksensa Ojanen pyrkii perustamaan tieteellisiin tutkimuksiin.

Onneksi haastattelijat ja kuulijat eivät aina kysy aivan samoja kysymyksiä, vaan yllättävät tutkijan ja panevat harmaat aivosolut liikkeelle. Esimerkiksi kysymykset ”Tarkoittaako onnellisuus eri kielissä samaa? ja ”Ovatko älykkäät ihmiset onnellisia?” vaativat tunkeutumista tutkimusraporttien uumeniin.

Kysymyksiä onnellisuudesta -kirjan tavoitteena on kysymysten ja vastausten avulla antaa kuvaus siitä, mitä onnellisuudesta tiedetään. Vastaukset perustuvat viime vuosikymmenten tutkimukseen, joita Ojanen värittää omakohtaisilla kokemuksillaan ja pohdinnoillaan.

Kirja haastaa lukijan itse pohtimaan, mistä onnellisuudessa ja onnen edistämisessä on kysymys. Ojanen ei tarjoa yksioikoisia onnellisuuden reseptejä, vaan kertoo myös avoimesti ne varjopuolet, joita onnen tavoitteluun liittyy. Kannattaako onnellisuutta silti vielä tavoitella?

klo 13.00 - > Basam Books / antikvariaattiosasto (7 m 108)

klo 15.30 - 16.00 Lonna (Mili Kaikkonen haastattelee)

klo 16.20 - 16.40 Rosebud / haastattelu 20 min + signeeraus (6 f 48)

klo 17.30 - 18.00 Basam Books signeeraus (6 f 48)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pike Hilakari
pike@basambooks.fi
+358 40 532 4783

Tietoja julkaisijasta

Basam Books
Basam Books
Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy
00180 HELSINKI

https://basambooks.fi

Helsinkiläinen erikoiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

Yhdessä menestykseen: Matti Nokelan uusi kirja tarjoaa selkeät ohjeet tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön rakentamiseen19.3.2024 09:20:00 EET | Tiedote

Uusi kirja pureutuu työhyvinvoinnin ytimeen - kuinka organisaatio voi rakentaa tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön? Selkeät ohjeet vastuunottoon omasta hyvinvoinnista ja johtajuudesta, sekä vuorovaikutuksen merkityksestä. Kirjassa esitellään käytännöllinen ryhmädynamiikkamalli kehittämään yksilöiden ja yhteisön menestystä. Matti Nokela - kouluttaja ja työnohjaaja - tuo yli 30 vuoden kokemuksensa kirjaan.

Kaarina Kailon "Karhumytologia ja suuri äiti. Luolauskonnosta saunapyhäkköön" lumoaa lukijansa7.12.2023 09:22:00 EET | Tiedote

Karhumytologia sisältää lukemattomia kansainvälisiä karhutarinoita ja kansantaruja, joiden erottaminen historiallisesta muinaisuudesta on iso haaste. Kaukaa historiasta juontavia tarinoita karhujen kanssa avioituneista neidoista sekä karhunjumalattarista löytyy myös kautta maailman. Arkeomytologia ja sukupuolentutkimus ovat mullistaneet muinaisuuden tutkimuksen uusilla tulkinnoilla esipatriarkaalisista, jopa matriarkaalisista kulttuureista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye