Aalto-yliopisto

Laaja syvähaastattelututkimus paljastaa: vasta pelolla johtamisen lopettaminen sai Nokian luopumaan älypuhelimista

Jaa
Luopuminen vaati radikaalia muutosta yrityksen hallituksessa ja johdossa. Vuosina 2007–2013 tehdyt haastattelut osoittavat, miten vuonna 2012 vaihtunut hallitus sai Nokian johtoportaan ilmaisemaan aiemmin tukahdutetut mielipiteensä ja uskaltamaan tehdä täyskäännöksen yrityksen liiketoiminnassa.

Aalto-yliopiston professori Timo O. Vuori ja Singaporen INSEAD-yliopiston professori Quy N. Huy osoittavat Nokian murrosvuosiin keskittyvässä tutkimuksessaan, että yrityksen strategiset valinnat epäonnistuivat pitkälti siksi, ettei Nokian hallitus huomioinut ennen vuotta 2012 operatiivisen johdon ristiriitaisia tunteita riittävästi ja ajoissa. Tutkimus perustuu 120 haastatteluun, joista 9 tehtiin hallituksen jäsenten ja 19 johtoryhmän jäsenten kanssa.

Nokian härkäpäiset yritykset kehittää älypuhelimiinsa ensin omaa Symbian-käyttöjärjestelmäänsä – ja sen jälkeen Windowsia – juonsivat pitkälti syvään juurtuneesta pelon kulttuurista, jossa johtajat eivät uskaltaneet esittää hallitukselle vaihtoehtoja. Vuonna 2013 tehty päätös luopua älypuhelimista ja keskittyä tietoliikenneverkkoihin ja -palveluihin perustui täyskäännökseen johtamiskulttuurissa: hallitus pyrki saamaan takaisin johtoportaan luottamuksen ja tutkimaan vaihtoehtoisia liiketoimintastrategioita.

”Nokian uusi hallitus alkoi tietoisesti vaikuttaa johtoryhmän tunneilmapiiriin parantaakseen strategiatyön laatua. Tämä mahdollisti syvällisemmän ja perusteellisemman dialogin johdossa ja hallituksessa ja auttoi näin strategista uudistumista”, Vuori sanoo.

”Totuus tuijotti peilistä”

Hallitus vaati johdolta sitkeästi erilaisten strategioiden ja vaihtoehtojen tutkimista Windows-puhelimien tai Android-käyttöjärjestelmään vaihtamisen lisäksi. Johtajat kertoivat haastatteluissa, että vaihtoehtojen moninaisuus lievensi pelkoa epäonnistumisesta. Androidiin siirtyminen olisi vaatinut valtavia investointeja, esimerkiksi koko tietoliikenneverkkoihin liittyvien toimintojen myymistä.

”Useiden eri vaihtoehtojen pohtiminen ja syvällinen analysointi paransivat johdon ja hallituksen näkemystä siitä, miten Nokia voisi selvitä tilanteesta. Tämä vähensi tunnetason juuttumista vanhaan strategiaan ja ydinliiketoimintaan”, Vuori toteaa.

Tietoliikenneverkkoja ei oltu koskaan ajateltu Nokian ydinliiketoimintana, mutta kun johtajat joutuivat kohtaamaan datan puhelinten huonosta menestyksestä ja markkinoiden kehnoista näkymistä, pitkään mahdottomalta näyttänyt täyskäännös muuttui varteenotettavaksi strategiaksi. ”Totuus tuijotti suoraan takaisin kuin peilistä”, eräs johtaja kuvaili havahtumistaan.

”Nokian uudistuminen näyttää, kuinka taitava tunteiden johtaminen on tärkeä osa huipputason strategiatyötä. Tutkimuksemme syventää ymmärrystä eri tavoista, joilla tätä johtamista voi ja kannattaa tehdä”, Vuori kertoo.

Vuoren ja Huyn artikkeli on valittu Academy of Managementin vuosittaisen konferenssin parhaimmistoon. Tuloksista on kirjoittanut jo muun muassa Harvard Business Review.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Timo Vuori
p. 050 441 9072
timo.vuori@aalto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye