Lääkärikeskus Aava OyLääkärikeskus Aava Oy

Lääkärikeskus Aava tähtää kansainvälisille markkinoille hyvinvointiteknologialla

Jaa
Ennakoivaan hyvinvointiin perustuvan teknologiaratkaisun, Virta-indeksin kehittämistä tukee Business Finlandilta saatu lähes miljoonan euron rahoitus.

Aava lanseerasi vuoden 2018 Slushissa Virta 360 -tuotteen, joka kartoittaa yksilön hyvinvoinnin tilaa kyselyn sekä Nightingalen ennakoivan verianalyysin avulla. Nyt käynnistyvässä tutkimushankkeessa Aava kehittää Virta 360:n taustalla olevaa Virta-indeksiä laajaksi hyvinvointimalliksi. Tarkoitus on yhdistää kyselytulosten subjektiivinen tieto erilaisilla mittausmenetelmillä kerättyyn objektiiviseen tietoon. 

Kesäkuussa 2019 Aava sai mittavan rahoituksen Business Finlandilta Virta-indeksin tutkimushankkeeseen ja kansainvälisen liiketoiminnan käynnistämiseen. Vuoden mittaisen projektin kokonaiskustannus on noin 2,5 miljoona euroa, josta valtaosa on Lääkärikeskus Aavan omaa investointia. Terveyspalveluistaan tunnettu suomalainen perheyritys haluaa kehittää hyvinvointiteknologian, jolle on kysyntää myös kansainvälisillä markkinoilla.  

"Laajennamme terveys- ja hyvinvointipalveluista kohti hyvinvointiteknologialiiketoimintaa. Rohkeilla aluevaltauksilla tavoittelemme entistä vahvempaa asemaa terveys- ja hyvinvointimarkkinoilla", sanoo Aavan strategiajohtaja Katarina Segerståhl.  

Mihin uutta hyvinvointiteknologiaa tarvitaan?  

Virta-indeksin hyötyjä voidaan tarkastella kahdella merkittävällä kaistalla. Ensinnäkin työikäisten hyvinvointiriskien arviointiin ja kroonisten sairauksien ennaltaehkäisyyn tarvitaan työkaluja. Uusien ratkaisujen löytäminen on tärkeää sekä yhteiskunnallisesti että työnantajien kannalta. Yritykset investoivat erilaisiin hyvinvointivalmennuksiin ja -aktivointeihin globaalisti yli 40 miljardia euroa vuodessa (Global Wellnes Economy Monitor 2018). Hyvinvointihankkeiden tulosten osoittaminen on kuitenkin hyvin vaihtelevaa. Markkinoilla on tilaa tutkimusnäyttöön ja data-analyysiin perustuvalle teknologialle, joka auttaa mittaamaan ja ymmärtämään elintapamuutosten todellista vaikuttavuutta. 

Toiseksi ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan ja haluavat konkreettisia todisteita siitä, miten ja mihin omat arkiset valinnat vaikuttavat. 

“Monista hyvinvointialalla tarjotuista ratkaisuista puuttuu vaikuttavuuden seuranta ja todistusvoima. Yksilöt tekevät isojakin elämänmuutoksia mutu-tuntuman pohjalta. Virta-indeksi auttaa kohdistamaan teot oikeisiin asioihin”, sanoo tutkimusprojektin hankejohtajana aloittanut Mauri Honkanen

Virta-indeksin kehittäminen ja kansainvälistäminen on yhteistyöhanke, jossa Aava haluaa hyödyntää Suomesta löytyvää korkeatasoista hyvinvointiteknologian ja tutkimuksen osaamista, sekä rakentaa vahvaa verkostoa. Teknologiayritys Nightingale Health on ensimmäinen hankkeessa mukana oleva kumppani.  

“Ennalta ehkäisevä toiminta on Aavan strateginen painopiste. Ongelmat, joihin nyt tartumme ovat globaaleja, joten Virta-indeksillä on merkittävää vientipotentiaalia”, Aavan toimitusjohtaja Raija Tapio kertoo. 

Lisätietoja: 

Mauri Honkanen, hankejohtaja, Lääkärikeskus Aava  
mauri.honkanen@aava.fi, puh. 050 483 5356 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lääkärikeskus Aava Oy
Lääkärikeskus Aava Oy
Annankatu 32
00100 Helsinki

Asiakaspalvelu 010 380 3838http://www.aava.fi

Suomalainen Lääkärikeskus Aava on edistänyt terveyttä ja hyvinvointia pian 60 vuotta. Perheyrityksemme toimii 18 toimipisteessä, 12 paikkakunnalla.

Lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätti kuuluu samaan Ahon perheen omistamaan konserniin kuin Aava. Pikkujätti toimii 8 paikkakunnalla.

Aavassa ja Pikkujätissä työskentelee yhteensä noin 600 henkilöstön jäsentä ja 1000 ammatinharjoittajaa.

Huolenpitomme kantaa läpi ihmisen elämän.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lääkärikeskus Aava Oy

Juha Tapio: ”Muutuin isäni pojasta poikani isäksi yhdessä yössä” – Suositun Lasten kasvattamat -podcastin 2. kausi alkaa19.10.2023 10:59:02 EEST | Tiedote

Spotifyn kuunnelluimpien podcastien kärkeen noussut keskusteluohjelma lasten kasvattamana olemisesta saa jatkoa. Julkkikset pohtivat jälleen, mitä he ovat oppineet vanhemmuuden kautta itsestään, omasta lapsuudestaan, vanhemmistaan ja ylipäätään maailmasta. Suplasta uuden kodin löytäneen podcastin 2. kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on laulaja-lauluntekijä Juha Tapio.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye