Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Lääkäriliiton valtuuskunta: Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistämistä ei saa vaarantaa riittämättömällä rahoituksella

Jaa
Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023. Valmistelun valmiustaso on aiheuttanut merkittävästi huolta. Lääkäriliitto toivoo, että vastuun siirto ei välittömästi vaikuta palveluja käyttävien tai niitä tuottavien henkilöiden toimintaan, mutta ongelmiin on varauduttava. Muutos ei myöskään tapahdu yhdessä yössä: Prosessi käynnistyy vastuun siirtymisen myötä, ja muutosten toimeenpanon oletetaan vievän viidestä kymmeneen vuotta.

Alueet aloittavat alijäämäisin budjetein hoitovelan ja inflaation varjossa 

Hyvinvointialueiden ensimmäiset budjetit ovat yhteensä miltei miljardi euroa alijäämäiset. Tämä alijäämä tulee lain mukaan kattaa seuraavien vuosien aikana. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysminisgteriö on arvioinut hoitovelan korjaamisen kustannukseksi 0,8–1,1 miljardia euroa. Hoitovelka kasvoi pandemian aikana osin siksi, että henkilöstöä on tarvittu rokotus- ja hoitotoimiin, osin siksi että potilaat eivät ole hakeutuneet hoitoon viruksen pelossa.  

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli lokakuussa 8,3 %. Yksityiset hoivapalvelutuottajat ovat joutuneet irtisanomaan sopimuksiaan, koska ne eivät ole mahdollistaneet hintojen kohottamista muuttuneen hintatason mukaisesti. On odotettavissa, että yleinen palkkataso 2023 nousee merkittävästi aiemmasta, mikä nostaa palkkoja myös hyvinvointialueilla. Lisäksi hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymiseen liittyy merkittäviä kustannuksia, kuten palkkaharmonisaatio ja IT-järjestelmien kehittämistarpeet.

Lääkäriliitto vaatii lisärahoitusta terveydenhuollon kuntoon laittamiseksi

Suomalaisen terveydenhuollon historian suurinta uudistusta tehdään poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa. Suomessa terveyspalvelujen rahoitukseen käytetään merkittävästi vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa. Mikäli rahoitusvajetta ei korjata, ajaudutaan välittömään palveluvalikoiman karsimiseen tai hoitohenkilökunnan vähentämiseen, mikä lisää hoitovelkaa edelleen. Muita keinoja pikaisiin säästöihin ei ole. Jotta näihin toimiin ei jouduttaisi, Lääkäriliitto vaatii, että hyvinvointialueiden tulee päästä liikkeelle riittävän lisärahoituksen turvin. Tämä tarkoittaa 500–1000 miljoonan euron lisäystä valtion budjettiesitykseen. 

 

Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui Lääkäritalolla Helsingissä 8.–9.12.2022. 
60-jäseninen valtuuskunta määrittelee liiton toiminnan suuntaviivat, hyväksyy talousarvion ja valitsee liiton puheenjohtajat sekä hallituksen jäsenet. Jäsenet valitsevat valtuuskunnan joka kolmas vuosi järjestettävällä vaalilla.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye