Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Lääkäriliitto: Kolmansien rokotusten antamista syytä vauhdittaa, järjestäytyneellä tavalla

Jaa
Lääkäriliitto tukee peruspalveluministeri Krista Kiurun vahvaa pyrkimystä vauhdittaa kolmansien rokotusten antamista. Terveydenhuollon ammattilaisia ei voida kuitenkaan kutsua ”talkoisiin” ilman puitteiden rakentamista niin potilaita kuin henkilöstöäkin turvaavalla tavalla. Lääkärien osalta tämä merkitsee sitä, että töihin lähdetään vain työ- tai virkasuhteessa, jolloin vakuutussuoja ja oikeusturva ovat kunnossa.

Työ- ja virkasuhteessa työnantaja vastaa muun muassa tarvittavan potilasvakuutuksen ottamisesta ja huolehtii työnantajavelvoitteista. Työnantaja vastaa myös potilasrekisteristä rekisterinpitäjänä. Lääkäriliitto muistuttaa, että työ- tai virkasuhteen voi lääkärin aloitteesta tai perustellusta syystä tehdä myös määräajaksi.

”Talkootyössä” syntyy riskejä esimerkiksi vakuutusten kattavuudesta sekä lääkärin juridisesta asemasta ja vastuista mahdollisissa vahinkotilanteissa. Rokottamaan halukkaiden yksityislääkärien pitäisi varmistaa, että luvat, ilmoitukset, potilas- ja muut vakuutukset, potilasrekisteri ja muut hallinnolliset asiat ovat kunnossa.

Lääketieteen opiskelijan on ennen rokotuksiin osallistumista aina varmistuttava siitä, että hän on rokottaessaan tarvittavan valvonnan alla, täyttää lakisääteiset edellytykset tehtävässä toimimiseen ja on saanut asianmukaisen rokotuskoulutuksen.

Turvalliset puitteet on siis luotava pikimmiten. Kun näin on tehty, Lääkäriliitto uskoo tien olevan auki rokotekattavuuden parantamiselle.

Lisätietoja:

hallituksen puheenjohtaja Tuula Rajaniemi, tuula.rajaniemi@laakariliitto.fi, puh. 040 542 7211

toiminnanjohtaja Kati Myllymäki, kati.myllymaki@laakariliitto.fi, puh. 040 450 6354

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye