Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Lääkäriliitto: Potilaan edun on ohjattava soten toteutusta

Jaa
Eduskunnan hyväksymä sote-uudistus muodostaa Lääkäriliiton mielestä hyvän pohjan nykyaikaiselle terveydenhuollolle, ja se luo mahdollisuuden palvelujärjestelmämme kehittämiselle potilaiden parhaaksi. Keskeistä uudistuksessa on se, että järjestämisvastuu siirtyy nyt kuntia suuremmille yksiköille.

Lääkäriliitto pitää välttämättömänä, että järjestämisvastuulliset sote-maakunnat myös saavat mahdollisimman paljon päätösvaltaa vastuullaan olevan tuotannon järjestelyissä. Näin ne voivat huomioida parhaalla mahdollisella tavalla alueelliset kehitystarpeet.

Uudistuksen valmistelu on ollut pitkä prosessi ja vaatinut huomattavat määrät resursseja monilta toimijoilta. Suuri kiitos kuuluukin kaikille kahden viime vuosikymmenen aikana valmisteluun osallistuneille ja uudistusta edistäneille – niin terveydenhuollon ammattilaisille, eri alojen asiantuntijoille, virkamiehille kuin poliittisille päättäjille.

Juuri hyväksytyllä lainsäädännöllä on kuitenkin vasta luotu hallinnon perusrakenne. Nyt alkaa uudistuksen toimeenpano ja sen myötä terveydenhuollon toiminnallinen kehittäminen. Tämä on ensi tammikuussa valittavien ensimmäisten aluevaltuustojen vastuulla. Niiden tärkeä tehtävä on uudistukselle asetettujen tavoitteiden toteuttaminen käytännössä. Erityisenä painopisteenä uudistusta toteutettaessa tulee pitää perusterveydenhuollon vahvistamista ja lähipalvelujen saatavuuden turvaamista hyvinvointialueilla.

Uudenmaan erillisratkaisusta ovat useat asiantuntijat varoittaneet, eikä siitä olisi Lääkäriliitonkaan mielestä tullut säätää. Vakava ongelma on myös monien hyvinvointialueiden pieni väestöpohja ja taloudellisen kantokyvyn heikkous. Alihankinnan rajoittaminen palveluostoissa yksityisiltä on vierasta käytännön toiminnalle.

Lääketiede ja terveydenhuolto sen myötä kehittyvät jatkuvasti ja nopeasti. Terveydenhuoltoon vaikuttavia megatrendejä ovat mm. lääketieteellisen tiedon nopea lisääntyminen, kapeutuva erikoisosaaminen, mahdollisuuksien ja resurssien välisen kuilun leveneminen, potilaan roolin vahvistuminen, omahoidon ja digitaalisuuden merkityksen lisääntyminen ja erityisesti Suomessa voimakas väestörakenteen muutos maan eri osien välillä. On selvää, että aikaansaatu sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnollinen rakenne ei ole lopullinen, vaan järjestelmän on oltava avoin muutoksille.

Lisätietoja:

Politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen, puh. 040 546 5316

Toiminnanjohtaja Kati Myllymäki, puh. 040 450 6354

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI

http://www.laakariliitto.fi

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye