Tehy

Lääkäriltä hoitajalle siirretyn tehtävän näyttävä palkassa

Jaa

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy on huolissaan työnjaon muutoksista sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tehy ei vastusta esimerkiksi lääkäreiltä hoitajille annettavia tehtäväsiirtoja, mutta muistuttaa että ennen tehtävän vastaanottamista on sovittava tarkkaan palkkauksen lisäksi vastuista ja koulutuksesta.

Tehtäväsiirtoja tehdään kuntapuolen lisäksi myös entistä enemmän yksityisissä sosiaali- ja terveysalan palveluissa.  Tehyn yksityisen sektorin neuvottelupäällikkö Marianne Leskinen kehottaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia olemaan tarkkana ennen kuin uusia tehtäviä otetaan vastaan.

- Uusia tehtäviä ei pidä ottaa vastaan ennen kuin sovitaan palkkauksen lisäksi selkeästi vastuista sekä varmistetaan uusien tehtävien vaatima osaaminen ja koulutus.  On selvää, että lisääntyneen vastuun ja uusien tehtävien on näyttävä myös palkassa.

Tehyn jäseniltä tulee yhteydenottoja Tehyyn ja huolena on uusien tehtävien johdosta potilasturvallisuus ja vastuukysymykset. Tehyläiset ovat liikkeenluovutustilanteissa joutuneet ilman riittävää perehdytystä ja koulutusta ottamaan vastaan uusia työtehtäviä.

Sote-uudistuksen myötä tehtävänjaot esimerkiksi lääkäreiden ja sairaanhoitajien välillä ovat tarpeellisia. Työnjakoon liittyvät uudistukset kuten laajennetut tehtäväkuvat ja tehtäväsiirrot ovat yksi tärkeä keino varautua tulevaisuuteen sekä edistää tuloksellisuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Tänään ja huomenna pidetään Helsingissä yksityissektorin sairaanhoitajien koulutuspäivät, joille osallistuu 200 tehyläistä sairaanhoitajaa ympäri Suomen. Koulutuspäivät järjestää Tehy yhteistyössä Sairaanhoitajaliiton kanssa.

Tehyn työnjakoa koskeva opas internetissä:
https://www.tehy.fi/fi/system/files/mfiles/julkaisu/2014/2014_b3_netti_osaaminen_kayttoon_laatua_ja_tuloksellisuutta_tyonjakoa_kehittamalla_id_3025.pdf


Lisätietoja:

Tehyn yksityisen sektorin neuvottelupäällikkö Marianne Leskinen gsm 040 922 1174

Tietoja julkaisijasta

Tehy
Tehy
-
00060 TEHY

http://www.tehy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tehy

Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan puheenjohtajisto valittiin15.11.2017 13:45:43 EETTiedote

Tänään on Tehyn valtuuston järjestäytymiskokouksen viimeinen päivä Helsingin Messukeskuksessa. Kokouksen yhteydessä pidettiin Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan kokous. Aamupäivän aikana valittiin työttömyyskassan puheenjohtajaksi Sari Viinikainen Vantaalta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Anna-Leena Brax Alavieskasta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Minna Leppäkorpi Vaasasta. Lisätietoja: Tehyn tiedottaja Jaana Reijonaho gsm 040 356 8409, jaana.reijonaho@tehy.fi Tehyn valtuuston järjestäytymiskokoukseen liittyvät tiedotteet: Tehy: Sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa on keskityttävä työelämässä tarvittavaan osaamiseen Tehy sai uuden hallituksen ja uudet valtuuston puheenjohtajat Tehyn varapuheenjohtajiksi valittiin Anna-Leena Brax ja Pipsa Allén Tehyn uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Millariikka Rytkönen Tehyn Vesivalo: Sopimusrakenteiden pitää elää ajassa