Lääkärit Ilman Rajoja

Lääkärit Ilman Rajoja: EU:n ja Suomen tulee ottaa mallia Yhdysvalloista: ihmisten terveys lääkeyhtiöiden voittojen edelle

Jaa
Lääkärit Ilman Rajoja kiittää Yhdysvaltojen päätöstä tukea koronarokotteiden patenteista luopumista. Patenttivapauden tulee kattaa myös koronavirukseen sairastuneiden hoidot ja testit.
Kuva:  / Lääkärit Ilman Rajoja
Kuva: / Lääkärit Ilman Rajoja

Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontierès, MSF) kiittää Yhdysvaltojen päätöstä tukea koronarokotteiden patenteista luopumista. Poikkeus patentteihin tulee lisäämään riittävästi ja oikea-aikaisesti pääsyä näihin hengenpelastaviin rokotteisiin.

”Nyt kun Yhdysvallat on näyttänyt asiassa johtajuutta, on myös EU:n korkea aika ryhtyä toimiin. Tähän asti EU on estänyt patenteista poikkeuksen hyväksyntää WTO:ssa, samalla kun pandemia jatkuu monessa maassa”, sanoo Linda Konate, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Suomen toiminnanjohtaja.

Matalan tulotason maat ovat saaneet ainoastaan 0,3 prosenttia koronarokotteista. Samaan aikaan Yhdysvallat on varmistanut itselleen niin paljon rokotteita, että koko väestönsä rokottamisen jälkeen sille jää vielä puoli miljardia ylimääräistä rokotetta.

Pula testeistä, lääkkeistä ja muista tuotteista lisää painetta Intian ja Brasilian kaltaisissa maissa, joissa tapausten lisääntyminen on vienyt terveydenhuoltojärjestelmät romahtamisen partaalle. Intia ja Etelä-Afrikka ehdottivat Maailman kauppajärjestö WTO:ssa poikkeuksien tekemistä koronarokotteiden patentteihin jo lokakuussa 2020.

”Suomi väittää tukevansa maailmanlaajuista solidaarisuutta, mutta samalla vastustaa Intian ja Etelä-Afrikan aloitetta yhdessä EU:n kanssa. Puheet solidaarisuudesta eivät pelasta ihmishenkiä, nyt tarvitaan tekoja”, Linda Konate sanoo.

Yhdysvaltojen hallituksen päätös on merkittävä askel kohti maailmanlaajuista tukea koronarokotteiden immateriaalioikeuksista poikkeamiseksi WTO:ssa. Tämä voisi tarjota maille uusia vaihtoehtoja ja vähentää nykyisiä rajoituksia, jotka estävät lääketuotteiden laajempaa tuotantoa ja toimittamista.

"MSF kiittää Yhdysvaltojen hallituksen rohkeaa päätöstä tukea covid-19 rokotteiden immateriaalioikeuksista luopumista tämän ennennäkemättömän maailmanlaajuisen tarpeen aikana”, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Yhdysvaltojen toiminnanjohtaja Avril Benoît.

On erittäin tärkeää, että vapautus ei koske vain ennaltaehkäiseviä rokotteita, vaan sen tulee kattaa myös koronavirukseen sairastuneiden hoidot ja testit.

”Tämä merkittävä päätös auttaa vastaamaan kohtaamiimme historiallisiin ja poikkeuksellisiin maailmanlaajuisiin terveyshaasteisiin. Se lisää tasapuolista pääsyä hengenpelastaviin covid-19-rokotteisiin maailmanlaajuisesti ja auttaa kriisin päättämisessä kaikille. Mitä kauemmin kaikkien ihmisten rokottaminen kestää, sitä suurempi on riski meille kaikille, koska uusilla virusmuunnoksilla on mahdollisuus levitä”, Benoît jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva:  / Lääkärit Ilman Rajoja
Kuva: / Lääkärit Ilman Rajoja
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lääkärit Ilman Rajoja
Lääkärit Ilman Rajoja
Kumpulantie 5
00520 Helsinki

Lääkärit Ilman Rajoja on maailmanlaajuinen sairaanhoitoon keskittyvä avustusjärjestö. Olemme 50 vuoden ajan tarjonneet hoitoa siellä, missä kärsimys on suurinta. Terveydenhuolto, tuskan lievitys ja hengissä pysyminen eivät saa olla riippuvaisia taustasta, uskonnosta, mielipiteistä luonnonkatastrofien, sotien ja muiden kriisien keskellä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lääkärit Ilman Rajoja

Mediatilaisuus: Gazan tilanne keväällä 20247.3.2024 14:51:58 EET | Kutsu

Suomalainen Linda Nyholm on palannut juuri avustustyöstä Jerusalemista, jossa hän toimi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Palestiinan viestintäpäällikkönä 1,5 kuukauden ajan. Gazassa on kuollut viime lokakuun jälkeen yli 30 000 ihmistä ja haavoittunut yli 70 000. Miltä Gazan tilanne näyttää sairaanhoitoon keskittyvän avustusjärjestön näkökulmasta? Millaiset mahdollisuudet Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä on tällä hetkellä tarjota Gazassa hoitoa? Miten Gazan sota on vaikuttanut Länsirantaan? Tilaisuus järjestetään hybridinä. Voit tulla paikalle Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toimistolle tai osallistua Teamsin kautta etänä. Ilmoittaudu tilaisuuteen osoitteeseen anna-reetta.korhonen@helsinki.msf.org. Tarkenna myös, tuletko paikan päälle vai osallistutko etänä. Huom: Nyholm ei ole ollut sisällä Gazassa. Milloin: tiistaina 12.3. klo 10–11. Missä: Jämsänkatu 2, Helsinki tai etänä Teamsin kautta. (Linkki tilaisuuteen lähetetään ilmoittautuneille.)

Tervetuloa mediatilaisuuteen: anestesialääkärinä Haitissa27.11.2023 11:56:01 EET | Kutsu

Haiti on ajautunut kaaokseen aseellisten ryhmien otettua vallan suurimmassa osassa pääkaupunki Port-au-Princeä. Terveydenhuolto on romahtanut maassa, josta erikoislääkärit pyrkivät pois ja työntekijöiden on vaarallista kulkea työpaikoilleen. Haitista avustustyöstä juuri palannut anestesian ja tehohoidon erikoislääkäri Kariantti Kallio kertoo Haitin terveydenhuollon tilasta medialle. Kallio työskenteli Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön projektissa Haitin pääkaupungissa Port-au-Pricessä. Tabarren sairaalasssa annetaan kirurgista hoitoa esimerkiksi liikenneonnettomuuksien ja aseellisen väkivallan uhreille sekä hoidetaan palovammoja. Tilaisuus järjestetään hybridinä. Voit tulla paikalle Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toimistolle tai osallistua Teamsin kautta etänä. Voit ilmoittautua tilaisuuteen osoitteeseen viivi.kairala@helsinki.msf.org. Tarkenna myös, tuletko paikan päälle vai osallistutko etänä. Milloin: keskiviikkona 29.11. klo 10–11. Missä: Jämsänkatu 2, Helsinki, tai etänä Teamsin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye