Laurea

Lääkkeenmääräämisoikeus parantaa sairaanhoitajan työn vaikuttavuutta

Jaa

Laurea-ammattikorkeakoulu järjesti yhteistyössä Sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisen korkeakouluverkoston kanssa kolmannen Kansallisen sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisen konferenssin 23. - 24.5.2018. Torstaina hallitus myös esitti sairaanhoitajan rajatun lääkkeenmääräämisen käyttöönottoa koskevan lainsäädännön laajentamisesta. Lakiesitys etenee eduskuntakäsittelyyn.

Kaksipäiväiseen tilaisuuteen osallistui runsaat 80 rajatun lääkkeenmääräämisen erikoispätevyyden suorittanutta sairaanhoitajaa sekä kouluttajia ja alan asiantuntijoita. Kansainvälisinä asiantuntijoina kuultiin yhteistyökumppaneita myös Hullin yliopistosta Englannista.

Suomessa tätä vaativaa sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisen lisäkoulutusta järjestää tällä hetkellä kaikkiaan 10 ammattikorkeakoulua. Koulutuksen tarkoituksena on edistää terveydenhuollon henkilöstön osaamisen tarkoituksenmukaista käyttöä ja näin parantaa potilaan hoitoon pääsyä sekä nopeuttaa hoidon aloittamista ja parantaa kustannustehokkuutta.

Seitsemän vuoden aikana, kun lääkkeenmääräämiskoulutusta on järjestetty, on Suomessa valmistunut lähes 400 rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden saavuttanutta sairaanhoitajaa. Tehtyjen tutkimusten ja koulutuksista saatujen palautteiden perusteella sairaanhoitajan lääkkeenmääräämiskoulutus on vastannut erittäin hyvin asiakkaiden, työnantajien sekä koulutettavien odotuksiin. Myös kansainväliset tutkimukset osoittavat, että sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisestä on vaikuttavia kokemuksia ja se on lisännyt sekä kustannus- että toiminnan tehokkuutta.

"Sairaanhoitajan näkökulmasta tärkeää on, että lääkkeenmääräämiskoulutus antaa osaamista potilaan kokonaisvaltaisen terveyden ja lääkityksen tarkasteluun. Näin hoitaja pystyy neuvomaan ja hoitamaan potilaan alusta loppuun asti itse sekä osaa vastata potilaan kysymyksiin perustellusti", tiivistää asiantuntija Johanna Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Heikkilä on ollut pitkään mukana sairaanhoitajan lääkkeenmääräämiskoulutuksen kehittämisessä Suomessa ja hän osallistui konferenssin päättäneeseen paneelikeskusteluun torstaina.

Kesken torstain konferenssin Suomen hallitus tiedotti, että sairaanhoitajan rajatun lääkkeenmääräämisen käyttöönottoa esitetään laajennettavaksi. Johanna Heikkilä otti uutisen vastaan tyytyväisenä:

"Eduskuntaan etenevä lakiehdotus mahdollistaa lääkkeenmääräämisen roolin laajenemisen huomattavasti esimerkiksi kotihoidossa, erikoissairaanhoidon vastaanotoilla", hän toteaa.

"Normaalin avosairaanhoidon lisäksi on paljon uusia mahdollisuuksia, missä sitä voidaan hyödyntää. Näin sairaanhoitaja työnkuvaa ja työnjakoa lääkärien kanssa voidaan kehittää, mikä antaa sote-muutokseen ja palvelujärjestelmän uudistamiseen uusia mahdollisuuksia."

Lisätietoja:

Tuija Partio, kehittämispäällikkö, Laurea-ammattikorkeakoulu Puh. 0400 134 624, tuija.partio@laurea.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laurea viestintä:
viestinta@laurea.fi

Tietoja julkaisijasta

Laurea
Laurea
Ratatie 22
01300 Vantaa

09 8868 7150http://www.laurea.fi

Laurea-ammattikorkeakoulu toimii Uudellamaalla kuudella kampuksella. Opiskelussa Laureassa keskeistä ovat työelämän tarpeista tulevat aidot toimeksiannot, kuten projektit, joiden ansiosta opiskelijamme verkostoituvat jo opiskeluaikanaan ja oppivat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja. Laurea-yhteisöön kuuluu noin 7 800 opiskelijaa, 500 henkilökunnan jäsentä ja 24 000 alumnia. Laurea on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhteisö.

Laureassa tehdään käytännönläheistä tutkimus- ja kehitystyötä strategisilla tutkimusalueilla, jotka perustuvat tulevaisuuden tarpeisiin ja vahvaan osaamiseen sosiaali- ja terveysalalla, palveluliiketoiminnassa sekä turvallisuudessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laurea

Glamouria ja rajojen ylittämistä: Laurea ja Red Carpet yhteistyöhön14.3.2019 09:25:35 EETTiedote

Laurea-ammattikorkeakoulu ja Red Carpet Film Festival ovat aloittaneet yhteistyön. Laurean opiskelijat ovat aktiivisessa roolissa loppukesällä 2019 Hyvinkäällä järjestettävän elokuvafestivaalin järjestämisessä. Yhteistyö perustuu laurealaiseen kehittämispohjaisen oppimisen malliin, jossa opiskelijoiden oppiminen viedään aitoihin työelämän tilanteisiin. -Yritysten kanssa tehtävät kehittämisprojektit ovat Laurealle jo tavaramerkki, kertoo rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski. -Olemme jo vuosikymmenten ajan yhdistäneet oppimisen aitoihin työelämän kehittämishankkeisiin, joista hyötyvät niin opiskelijat kuin toimeksiantajatkin. Sitoutumisemme Red Carpet -festivaaliin on osa Laurean seutukaupunkiyhteistyötä Uudellamaalla. Koulutuksen, tutkimuksen ja aluekehityksen palveluille on suuri tarve Uudenmaan keskeisissä aluekeskuksissa. -Red Carpet -festivaalin periaatteisiin kuuluu erilaisten rajojen ylittäminen, kertoo festivaalin perustaja, taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi. Ideologiamme on

Robotit helpottamassa hoitohenkilön arkea sairaaloissa21.11.2018 14:15:35 EETTiedote

Tutkimusten mukaan hoitohenkilöstön työajasta jopa 30 prosenttia menee muuhun kuin varsinaiseen hoitotyöhön. Siksi robotit voisivat soveltua erinomaisesti fyysistä työvoimaa vaativiin rutiininomaisiin tehtäviin. Carea ja Pohjola Sairaala ovat mukana Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun ja Laurea-ammattikorkeakoulun ylimaakunnallisessa yhteistyöhankkeessa, jossa kehitetään uutta ja innovatiivista ratkaisua pienten jätejakeiden keräämiseen, säilyttämiseen ja kuljettamiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme